Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta7027.04.20168

3316-2016 (112)

Perusopetuksen palvelualuejohtajan viran täyttämiseen liittyvän haastatteluryhmän valinta

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 70

Toimialajohtaja Timo Jalonen 21.4.2016:

 

Perusopetuksen palvelualuejohtajan viran hakuaika päättyy 29.4.2016. Lautakunnan tulisi toukokuun alkupuolen aikana järjestää haastattelut, jotta asia voitaisiin päättää joko 27.5.2016 tai 15.6.2016 lautakunnan kokouksessa. Haastatteluryhmään kuuluvat puheenjohtaja Kaija Hartiala ja varapuheenjohtaja Mari-Elina Koivusalo. Lisäksi olisi perusteltua, että haastatteluryhmässä voisivat olla Vihreiden ja Vasemmistoliiton edustajat, joilla on kaksi edustajaa kummallakin lautakunnassa.

 

Haastatteluryhmän jäsenten tulisi sitoutua kaikkien haastatteluun kutsuttujen haastattelemiseen.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta nimeää haastatteluryhmän jäsenet.

 

Pöytäkirja tarkistetaan tässä kokouksessa.

PäätösKasvatus- ja opetuslautakunta päätti nimetä haastatteluryhmään Kaija Hartialan, Mari-Elina Koivusalon, Mikko Laaksosen ja Riikka Oksasen.

Päätös tehtiin Gardbergin ja Haapasen tekemistä ehdotuksista yksimielisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin tässä kokouksessa.

Jakelu

aoHartiala Kaija
aoKoivusalo Mari-Elina
aoLaaksonen Mikko
aoOksanen Riikka