Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta6927.04.20167

4473-2016 (421)

Yksityisen hoidon tuen kuntalisäehtojen muutos ja tuen suuruus 1.8.2016 alkaen

Tiivistelmä:

Varhaiskasvatuslaki on muuttunut lapsen varhaiskasvatusoikeuden osalta. Samassa yhteydessä laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta on muutettu varhaiskasvatuslakia vastaavaksi. Muutoksen vuoksi Kelan kanssa voimassa olevat kuntalisän maksamiseen liittyvät sopimukset päättyvät heinäkuun loppuun 2016 ja kuntalisän maksamisesta on tehtävä uusi sopimus. Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi uusi sopimus sekä kokoaikaisen ja osa-aikaisen varhaiskasvatuksen kuntalisät.

Kasopelk § 69

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala, aluepäällikkö Pia Jokinen, palvelupäällikkö Hanna Karlsson ja perhepäivähoidon ohjaaja Satu Leppänen 20.4.2016:

 

Taustaa

 

Varhaiskasvatuslakia 1.8.2016 lukien muutettu siten, että aikaisemman kokopäiväisen varhaiskasvatusoikeuden sijasta jokaiselle lapselle taataan 20 tunnin laajuinen viikoittainen varhaiskasvatus. Eräissä tilanteissa lapsella on oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen.

 

Vastaavat muutokset on tehty lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain yksityisen hoidon tukea koskevaan sääntelyyn: 1.8.2016 alkaen yksityisen hoidon tuen suuruus määräytyy sen mukaan, onko lapsella varhaiskasvatuslain mukaan yli 20 tunnin laajempi varhaiskasvatusoikeus vai 20 tunnin varhaiskasvatusoikeus. Kaikilla yksityisessä hoidossa olevilla lapsilla on 1.8.2016 alkaen oikeus pienempään yksityisen hoidon tuen hoitorahaan ja mahdolliseen puolitettuun hoitolisään. Jos lapsella on ns. täysi, yli 20 tunnin laajempi varhaiskasvatusoikeus, niin silloin maksetaan suurempaa yksityisen hoidon tuen hoitorahaa ja mahdollista hoitolisää.

 

Kela tutkii varhaiskasvatusoikeuden laajuuden yksityisen hoidon tukea saavien perheiden/lapsien osalta ja maksaa tukea tämän mukaan. Poikkeuksen tästä tekee se, jos perheellä/lapsella on erityinen tarve, jonka vuoksi lapsella on oikeus täyteen varhaiskasvatukseen. Tällöin varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta päättää kunta. Kela tarvitsee päätöksestä tiedon, jotta tukea maksetaan oikean suuruisena. Perusopetuslain mukaisessa esiopetuksessa tai perusopetuksessa olevasta lapsesta maksetaan pienempää hoitorahaa silloin, jos lapsella on esi- tai perusopetuksen lisäksi oikeus viikoittain yli 20 tunnin varhaiskasvatukseen.

 

Varhaiskasvatusoikeus Turussa

 

Kaupunginhallitus käsitteli varhaiskasvatuksen muutoksia 18.4.2016 § 153 ja päätti, että Turussa lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen ei rajata. Kela kuitenkin toimeenpanee hoitorahan ja hoitolisän sekä kuntalisän maksamisen lakisääteisesti tutkien lapsen oikeuden varhaiskasvatukseen. Tällöin yksityisten varhaiskasvatuksen palveluntuottajien toimintaedellytykset heikkenevät, mikäli usean tällä hetkellä heillä varhaiskasvatuksessa olevan lapsen varhaiskasvatusoikeus muuttuu osa-aikaiseksi ja siten heistä maksettu lakisääteinen hoitoraha ja mahdollinen hoitolisä pienenevät merkittävästi. Yksityiset palveluntuottajat voivat myös muuttaa palvelutarjontaansa siten, että valitsevat vain lapsia, joilla on hakutilanteessa oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen. Päiväkotihoidossa tämä tilanne ei ole merkittävä ongelma, koska päiväkotihoidossa on käytössä palveluseteli, mutta ryhmäperhepäivähoidossa ja perhepäivähoidossa ei ole vaihtoehtoa tällä hetkellä. Onkin perusteltua selvittää tarkemmin palvelusetelin käyttöönottoa myös kyseisissä palvelumuodoissa.

 

Kela on ilmoittanut kunnille, että varhaiskasvatuslain muutoksen vuoksi Kelan maksaman yksityisen hoidon tuen kuntalisän ehdot muuttuvat 1.8.2016. Jotta kuntalisän maksu jatkuisi edelleen Kelan toimesta, on kuntien tehtävä uusi kuntalisäsopimus Kelan kanssa 1.8.2016 alkaen. Nykyisellä kuntalisäsopimuksella Kela ei voi jatkaa yksityisen hoidon tuen kuntalisän maksamista 1.8.2016 lukien. Kela maksaa kuntalisän myös 1.8.2016 jälkeen, jos kunta toimittaa uuden sopimuksen Kelaan 13.5.2016 mennessä, muussa tapauksessa Kela irtisanoo sopimuksen kuntalisän toimeenpanosta.

 

On tärkeää, että kuntalaisia kohdellaan tasaveroisesti hoitomuodosta tai rahoitusjärjestelmästä riippumatta. Kuntalisää koskeva sopimus voidaan laatia niin, että Turun päätöstä varhaiskasvatusoikeudesta voidaan pääosin noudattaa maksatusta toimeenpantaessa. Tämä ei kuitenkaan koske lapsia jotka ovat esiopetuksessa ja kuuluvat rajauksen piiriin. Jotta lakisääteisen rajauksen piirissä olevat saavat tasaveroisen kohtelun, on käyttöönotettava myös enintään 20 tunnin varhaiskasvatusoikeuteen perustuvat kuntalisät, jotka ovat yhtenevät yli 20 tuntia palvelua saavien kuntalisien kanssa. Ongelmallisempi tilanne on lakisääteisen hoitorahan ja hoitolisän osalta, jotka maksetaan sen mukaan, mikä oikeus lakisääteisesti lapsella on varhaiskasvatukseen.

 

Hoitoraha ja hoitolisä

 

Lakisääteiset tuet on sidottu kansaneläkeindeksiin ja niiden euromäärät tarkistetaan vuosittain. Tässä yhteydessä esitetyt hoitorahan ja hoitolisän euromäärät ovat vuoden 2016 mukaisia.

 

Lain muutoksen myötä yksityisen hoidon tuen hoitoraha on perheen kustakin lapsesta 63,93 euroa/kk, kun lapsella on oikeus varhaiskasvatuslain mukaiseen 20 tunnin viikoittaiseen varhaiskasvatukseen. Hoitoraha on kuitenkin 173,74 euroa/kk perheen kustakin lapsesta, jonka vanhemmat työskentelevät kokoaikaisesti tai opiskelevat, toimivat yrittäjänä tai ovat muussa työssä päätoimisesti. Oikeus 173,74 euron suuruiseen yksityisen hoidon tuen hoitorahaan on myös vanhemman osa-aikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan toimen ajalta, jolloin lapsella on varhaiskasvatuslain mukaan oikeus yli 20 tunnin viikoittaiseen varhaiskasvatukseen. Lisäksi 173,74 euron suuruista hoitorahaa maksetaan, jos lapsella on kunnan päätöksellä todettu oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia taikka se on muutoin lapsen edun mukaista.

 

Esiopetukseen osallistuvasta lapsesta hoitoraha on 63,93 euroa/kk silloin, kun lapsella on oikeus varhaiskasvatuslain mukaista 20 viikkotuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Lapsesta, jolla ei ole esiopetuksen lisäksi oikeutta varhaiskasvatukseen, yksityisen hoidon tuen hoitorahaa ei makseta lainkaan.

 

Yksityisen hoidon tuen tulosidonnaista hoitolisää maksetaan enintään 146,11 euroa/kk lapsesta, jolla on oikeus varhaiskasvatuslain mukaista 20 viikkotuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Lapsen hoitolisä 20 tunnin laajuisessa varhaiskasvatuksessa on puolet siitä, mikä hoitolisän määrä olisi laajemman varhaiskasvatusoikeuden piirissä.

 

Varhaiskasvatusoikeuden muuttuessa suppeammaksi tai laajemmaksi esimerkiksi vanhempainvapaan alkaessa tai päättyessä, hoitorahan ja hoitolisän euromäärä muuttuu välittömästi. Vanhemman työsuhteen päättyessä suurempaa hoitorahaa ja hoitolisää maksetaan kahden kuukauden ajan.

 

Kunnalla on tietojenantovelvollisuus Kelalle tapauksissa, joissa kunnan tiedossa on, että lapsen oikeus varhaiskasvatukseen muuttuu siten, että sillä on vaikutusta yksityisen hoidon tuen määrään. Kelalla on oikeus ilmoittaa kunnalle tietoonsa saamat seikat, jotka ovat välttämättömiä arvioitaessa lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuutta.

 

Kuntalisä

 

Tällä hetkellä Turun kaupunki maksaa kuntalisää vain yli 25 tuntia viikossa varhaiskasvatuksessa oleville lapsille. Hyvinvointitoimiala ja sivistystoimiala ovat tiedottaneet palveluntuottajia 3.9.2015 pidetyssä tilaisuudessa, että tuotaessa päätettäväksi palvelusetelin arvon tarkastuksia, avustuksia, kuntalisiä tms. vuonna 2015 – 2016 virkamiesvalmistelussa ei tulla esittämään korotuksia. Kuntalisät ovat esityksessä samat kuin tällä hetkellä voimassa olevat, ainoastaan tuntimäärään on tehtävä muutos.

 

Osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen ehdotetaan maksettavaksi 1.8.2016 alkaen kuntalisiä, jotka ovat yhteneviä kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuntalisien kanssa. Osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta maksettava yksityisen hoidon tuen kokonaismäärä pienenee joka tapauksessa lakisääteisten tukien pienenemisestä johtuen.

 

Kokoaikaisen, yli 20 tunnin varhaiskasvatuksen kuntalisät olisivat 1.8.2016 alkaen seuraavat:

 

Korotus kuntalisään

Hoitorahaan e/kk

Hoitomuoto

Päiväkotihoito

Ryhmäperhepäivähoito

Perhepäivähoito

Työsuhteinen hoitaja

Alle 3 vuotta olevasta lapsesta

600

585

390

400

3 vuotta vanhemmasta lapsesta

360

425

245

330

Perusopetuslaissa tarkoitettuun esiopetukseen osallistuva lapsi

195

165

115

150

 

Osa-aikaisen, enintään 20 tunnin varhaiskasvatuksen kuntalisät olisivat 1.8.2016 alkaen seuraavat:

 

Korotus kuntalisään

Hoitorahaan e/kk

Hoitomuoto

Päiväkotihoito

Ryhmäperhepäivähoito

Perhepäivähoito

Työsuhteinen hoitaja

Alle 3 vuotta olevasta lapsesta, jolla on oikeus enintään 20 tunnin varhaiskasvatukseen

600

585

390

400

3 vuotta vanhemmasta lapsesta, jolla on oikeus enintään 20 tunnin varhaiskasvatukseen

360

425

245

330

 

Esityksen kustannusvaikutus

 

Tällä hetkellä kaikki yksityisen hoidon tuella olevat lapset ovat yli 25 tuntia viikossa varhaiskasvatusta käyttäviä lapsia ja heistä myönnetään hoitoraha ja kuntalisä täysimääräisenä. Näin ollen esityksellä ei ole kustannusvaikutusta, sillä lapsimäärät pysyvät samoina.

 

Liite 1                                  Sopimusluonnos kuntalisän maksamisesta 1.8.2016 alkaen

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että kokoaikaisen, yli 20 tunnin varhaiskasvatuksen kuntalisät ovat 1.8.2016 alkaen seuraavat:

 

Korotus kuntalisään

Hoitorahaan e/kk

Hoitomuoto

Päiväkotihoito

Ryhmäperhepäivähoito

Perhepäivähoito

Työsuhteinen hoitaja

Alle 3 vuotta olevasta lapsesta

600

585

390

400

3 vuotta vanhemmasta lapsesta

360

425

245

330

Perusopetuslaissa tarkoitettuun esiopetukseen osallistuva lapsi

195

165

115

150

 

Osa-aikaisen, enintään 20 tunnin varhaiskasvatuksen kuntalisät ovat 1.8.2016 alkaen seuraavat:

 

Korotus kuntalisään

Hoitorahaan e/kk

Hoitomuoto

Päiväkotihoito

Ryhmäperhepäivähoito

Perhepäivähoito

Työsuhteinen hoitaja

Alle 3 vuotta olevasta lapsesta, jolla on oikeus enintään 20 tunnin varhaiskasvatukseen

600

585

390

400

3 vuotta vanhemmasta lapsesta, jolla on oikeus enintään 20 tunnin varhaiskasvatukseen

360

425

245

330

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaisen kuntalisän toimeenpanoa koskevan Kelan kanssa tehtävän sopimuksen 1.8.2016 alkaen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedJokinen Pia
tiedKarlsson Hanna
tpvKulmala Vesa
tiedLeppänen Satu


Liitteet:

Kasopelk § 69
Liite 1:Sopimusluonnos kuntalisän maksamisesta 1.8.2016 alkaen