Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta18216.12.20158

12500-2015 (653)

Kiinamyllyn koulun toimintojen siirtäminen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 182

Toimialajohtaja Timo Jalonen 8.12.2015:

 

Opetuslautakunta päätti 12.3.2008 esittää Tilalaitokselle, että Kiinanmyllyn koululle vuokrataan Triviumin kiinteistöstä, Lemminkäisenkatu 32, yhteensä noin 700 huoneistom2:n tilat 1.8.2008 lukien 31.7.2012 asti. Sen jälkeen vuokrasopimusta on jatkettu, koska muita tiloja ei ole ollut saatavilla. Kaupungilla on kiinteistön 3. kerroksessa vuokralla kaikkiaan 1 147 m2. Ko. tiloista on Kiinamyllyn koulun Triviumin yksiköllä käytössään 663 neliötä. Osassa 3. kerroksen vuokratiloja (484 m2) toimii Tietokone opetuksessa -keskus. Kiinamyllyn koulun henkilöstö aikanaan vastusti siirtymistä Triviumin tiloihin.

 

Opetuslautakunnan em. esitystä Tilalaitokselle edelsi laaja ja pitkäaikainen selvitys Kiinamyllyn koulun tilajärjestelyistä ja tilajärjestelymahdollisuuksista. Silloisten Opetustoimen, Tilalaitoksen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteisen työryhmän selvitys Kiinamyllyn koulun tilajärjestelyistä 2007–2015 valmistui 25.5.2007. Opetuslautakunta merkitsi selvityksen tiedoksi kokouksessaan 13.11.2007.

 

Työryhmä piti hyvin tärkeänä, että lastenpsykiatria ja lastenpoliklinikka saa uudet, riittävät opetustilat keskussairaalan sairaalatilojen yhteydestä U-sairaalan suunnitellussa peruskorjauksessa 2010-luvulla. Selvityksessä todettiin kuitenkin, että U-sairaalan peruskorjaus on siirtymässä pitkälle 2010-luvulle, eikä hankkeen toteutuksen ajankohdasta ole varmuutta. Perusteltua oli näin ollen, että Tilalaitos selvitti yhteistyössä opetuspalvelukeskuksen ja keskussairaalan kanssa pikaisesti mahdollisuudet sijoittaa lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian yksiköiden opetustilat Triviumin kiinteistöön, Lemminkäisenkatu 32, mikäli mahdollista 1.8.2008 lukien.

 

Em. tilat (663 m2) ovat opetuslautakunnan 12.3.2008 tekemän päätöksen mukaisesti lastenpsykiatrian yksikön osastohoidossa olevien oppilaiden ja nivelluokkien käytössä. Nuorisopsykiatrian osastohoidossa oleville oppilaiden opetuksen siirtämisestä Triviumin tiloihin luovuttiin mm. keskussairaalan hoitohenkilöstön resurssipulan vuoksi.

 

Neuvotteluissa todettiin, että ei ole käytettävissä mitään Triviumin tilat korvaavaa, Kiinanmyllyn koulun tilatarpeet ja toimintaedellytykset täyttävää vaihtoehtoa opetuksen järjestämiseksi. Tilanne ei ole muuttunut vuodesta 2008. Korvaavien tilojen etsintä on kuitenkin jatkunut koko ajan.

 

Tilojen sisäilman laadussa on ollut ongelmia myös Triviumissa, vaikka tilat toiminnallisesti ovat erinomaiset. Kiinamyllyn koulun Triviumin yksikön sisäilmaongelmat nousivat esiin talvella 2009. Ongelmien keskeiseksi aiheuttajaksi todettiin Työterveyslaitoksen tutkimuksissa ilmanvaihdon ääniloukkujen materiaaleista sisäilmaan pääsevät kuidut. Ääniloukkujen materiaali vaihdettiin, ilmanvaihtohormit nuohottiin, suodattimet vaihdettiin ja ilmanvaihdon säädöt tarkistettiin.

 

Opettajien oireilu on kaupungin työterveyshuollon selvitysten mukaan kuitenkin jatkunut. Huhtikuussa 2011 tilojen omistajan edustajien kanssa pidetyssä neuvottelussa todettiin, että mitään erityistä kiinteistöön liittyvää kohdetta, joka voisi aiheuttaa opettajien oireilua (mm. silmien kutina, kirvely, nenän tukkoisuus ja vuoto, iho-oireita) ei ole löytynyt.

 

Talossa toimii lukuisia yrityksiä. Tilojen omistajan mukaan niissä ei ole raportoitu sisäilmaongelmista eikä myöskään TOP-keskuksesta. Talon omistaja on ollut hyvin myönteinen tehtyihin korjauksiin.

 

Sisäilmaoireilu on jatkunut ja eri tahot ovat kiinnittäneet huomiota talossa rakennuksessa mahdollisesti oleviin sisäilmaongelmiin. Viimeksi aluehallintovirasto on kesäkuussa 2015 edellyttänyt kaupungilta toimenpiteitä asian osalta.

 

Oheismateriaali 1               Ympäristöterveydenhuollon koulutarkastuslomake 4.3.2014

 

Oheismateriaali 2               Ympäristöterveydenhuollon tarkastuspöytäkirja 5.3.2014

 

Oheismateriaali 3               Työterveyshuollon lausunto koskien Kiinamyllyn koulun Triviumin yksikköä 11.4.2014

 

Oheismateriaali 4               Työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomus 17.4.2015

 

Oheismateriaali 5               Työsuojelutarkastauksen tarkastuskertomus 4.6.2015

 

Uusi mahdollisuus on tarjoutunut hyvinvointitoimialan luovuttua sairaala-alueella olevasta rakennuksesta 34. Kyseinen rakennus on viimeksi ollut käytössä kuluvana vuonna 2015. Kiinteistöliikelaitos on tehnyt selvityksen yhteistyössä sivistystoimialan edustajien kanssa, millä tavoin kyseinen sairaalarakennus on otettavissa Kiinamyllyn koulun käyttöön. Tilojen saamiseksi käyttökelpoiseen kuntoon vaatii eräitä muutostöitä. Sivistystoimiala kuitenkin edelleen ja jatkuvasti pitää tärkeänä, että pysyvät ja käyttökelpoiset tilat löytyisivät sairaala-alueelta, koska potilaat ja oppilaat ovat yhteisiä asiakkaita. Kun nyt näyttää siltä, että sosiaali- ja terveysuudistuksen toteuttamisen seurauksena on epätodennäköistä, että sairaanhoitopiiri ryhtyisi uudisrakentamiseen, tulee uusi tila löytää lähtökohtaiseksi noin vuosikymmeneksi.

 

Kustannusvertailu:

 

 

Trivium

Kaivokatu 18

ed. yhteensä

Sairaala-

rakennus 34

Pinta-ala

663 neliötä

79 neliötä

742 neliötä

983 neliötä

Vuokra-

kustannukset

132.228 €/v

19.636 €/v

151.864 €/v

182.955 €/v

Muutostyöt

0

0

0

160.000 €

Vuokra/neliö/

kk

 

 

17,06 €

15,51 €

 

 

 

 

 

 

Tarjottu vaihtoehto lisää sivistystoimialan kustannuksia noin 30.000 euroa vuodessa, mutta tarjoaa jonkin verran toiminnan laajentamismahdollisuuksia sekä vähentää yksiköiden määrää yhdellä, mikä on tehokkaan resurssien käytön ja johtamisen näkökulmasta perusteltua.

 

Oheismateriaali 6               Kaupunginsairaalan rakennus 34, suunnitelmat muutoksista

 

Oheismateriaali 7               Kiinamyllyn koulu / Kaupunginsairaalan rakennus 34, laskelma perustamiskustannuksista 17.11.2015

 

Oheismateriaali 8               Erittely toimenpiteistä

 

Oheismateriaali 9               Sisäisen vuokran laskelma 8.12.2015

 

Kiinamyllyn koulun edustajat vastustavat tälläkin kertaa siirtämistä sairaala-alueen rakennukseen 34. Perusteena on, että paikka on turvaton ja tässäkin tilassa on mahdollisesti sisäilmaongelmia. Sivistystoimialan muut edustajat, työsuojelun sekä kiinteistötoimialan ja strategisen tilojen ohjauksen käsityksen mukaan tilat voidaan ottaa käyttöön, vaikka ne eivät olekaan optimaalisia. Lisäksi on todettava, että sairaala-alueen tila on kaupungin omistama ja jatkossa kiinteistökehityksen kohde. Trivium ei ole kaupungin omistama ja uuden palloiluhallin rakentaminen lisää merkittävästi liikkumista Lemminkäisenkadun alueella. Ratkaisu antaa vastauksen myös aluehallintoviraston vaatimukseen, jossa Turun kaupunkia velvoitetaan ryhtymään asiassa toimenpiteisiin.

 

Oheismateriaali 10               Kiinamyllyn koulun näkemys toimintojen siirtämisestä 9.12.2015

 

Lisäksi samassa yhteydessä voidaan luopua Kaivokadulla olevasta tilasta, jolloin samalla voidaan vähentää kouluyksiköiden määrää.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että sivistystoimiala luopuu Triviumin ja Kaivokatu 18 tiloista 30.6.2016 lukien ja vuokraa uudet tilat 1.8.2016 lukien Sairaalarakennuksesta 34.

PäätösAsia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi Koivusalon Hartialan kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

palJalonen Timo