Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta20410.12.20147

12364-2014 (653)

Ulapan huvilasta luopuminen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 204

Toimialajohtaja Timo Jalonen 3.12.2014:

 

Sivistystoimiala on pitkään käyttänyt Ulapan huvilaa Ruissalossa. Paikka on myös kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuttu, koska elokuussa 2014 siellä on viimeksi pidetty kokous. Sivistystoimiala on ollut valmis luopumaan huvilasta, koska se on kooltaan tarpeettoman suuri ja sitä on voitu käyttää vesi- ja viemärirajoitusten vuoksi vain toukokuun alusta lokakuun loppuun. Huvila on kuitenkin sinällään ollut erittäin hyvä päiväretkikohde päiväkodeille ja oppilaitoksille ja erinomainen mahdollisuus tutustua Ruissalon luontoon. Käyttö onkin ollut kesäkautena hyvin laajaa. Uimamahdollisuuksia on rajoittanut rannan turvattomuus ja laivaväylän välitön läheisyys. Ulapan tilavuokra on vuodessa 43.100 euroa (2014). Kiinteistötoimiala aikoo esittää Ulapan myyntiä keväällä 2015 uudistamisohjelmien linjausten mukaisesti. Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään, että Ulapasta voitaisiin luopua 1.7.2015 lukien.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Ulapasta luovutaan 1.7.2015 lukien.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKiinteistötoimiala
tpvJalonen Timo
tpvTurto Jouko