Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta19526.11.20141

11882-2014 (653)

Runosmäen koulurakennuksesta luopuminen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 195

Toimialajohtaja Timo Jalonen 25.11.2014:

 

Toimialajohtajan päätöksellä 24.11.2014 Runosmäen koulurakennus tyhjennetään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen käytöstä 1.12.2014 lukien. Rakennukseen jää edelleen irtaimistoa, jonka tulevan käyttökelpoisuuden arviointiin, puhdistukseen ja siirtoon tarvitaan aikaa.

 

Normaalitilanteessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika sivistys- ja kiinteistötoimialan välillä on kuusi kuukautta. Koska tilassa on ilmennyt erilaisia ongelmia ja koska sivistystoimiala olisi lähtökohtaisesti ollut valmis käyttämään tilaa vielä kesään 2017 asti, tulee irtisanomisaikaa lyhentää kolmeen kuukauteen, koska tila ei ole sellaisella kunnossa, mitä vuokralainen voisi edellyttää.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Runosmäen koulurakennusta koskeva vuokrasopimus irtisanotaan 1.3.2015 lukien. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

PäätösKasvatus- ja opetuslautakunta päätti, että Runosmäen koulurakennusta koskeva vuokrasopimus irtisanotaan 1.2.2015 lukien. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös tehtiin Hartialan tekemästä muutosehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tpvKiinteistöliikelaitos
tpvRinne Outi
tpvTurto Jouko