Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta16301.10.201413

12916-2011 (539, 010)

Perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan siirto vapaa-aikatoimialalta sivistystoimialalle

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 163

Toimialajohtaja Timo Jalonen 24.9.2014:

 

Turussa on aiemmin ainakin kahteen otteeseen selvitetty perusopetuslainmukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan hallinnollista sijaintia. Kun toiminta alkoi, päätettiin se pääosin sijoittaa silloiseen nuorisotoimeen ja erityislasten osalta opetustoimeen. Lisäksi sosiaalitoimi hoiti vammaisten lasten kuntouttavaa toimintaa aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteydessä.

 

Viimeisin selvitys asiasta tehtiin vuonna 2011, mutta asia ei edennyt.

 

Vuoden 2015 talousarvion valmistelun yhteydessä asia tuli uudelleen esille kaupunginjohtaja Randellin, toimialajohtaja Sarteksen ja toimialajohtaja Jalosen välisissä neuvotteluissa Sarteksen aloitteesta. Vapaa-aikatoimialalla oli nuorisopalveluiden osalta ilmeinen halu keskittyä nuorisolainmukaisen toiminnan järjestämiseen, jolloin aamu- ja iltapäivätoiminnan nähtiin kuuluvan irrallisena osana vapaa-aikatoimialaan. Samaan aikaan sivistystoimiala vastaa muun perusopetuslainmukaisen toiminnan toteuttamisesta.

 

Toimialajohtajien johdolla koottiin työryhmä, joka kokoontui kaksi kertaa. Työryhmä päivitti vuonna 2011 tehdyn laajan ja monipuolisen selvityksen asiasta.

 

Liite 1                                  Työryhmän 24.9.2014 hyväksymä raportti

 

Työryhmän näkökulmasta siirron jatkovalmistelua tukevat seuraavat näkökulmat:

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta on asiakkaan näkökulmasta koulun aloittamiseen liittyvä palvelu.

Toiminta on perusopetuslain (ei nuorisolain) mukaista toimintaa, jonka soveltaminen kuuluu sivistystoimialalle. Osa erityisoppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta on jo sivistystoimialan järjestämää.

Siirto selkeyttäisi nuorisopalvelujen roolia nuorisolain toteuttajana Turussa.

Kyseessä olisi toiminnan hallinnollinen siirto, jolla voidaan selkeyttää lasten ja nuorten palveluiden järjestämisen asiakasvastuuta koko kaupungin tasolla jo tehtyjen organisaatiomuutosten mukaiseksi. Palvelut ja sen sisällön painopisteet jatkuisivat asiakkaille kuten ennen.

Sivistystoimialan organisaatio on muodostettu siten, että se kykenee vastaanottamaan toiminnan oman tuotannon toteutuksen ja ulkoisten palveluntarjoajien kanssa tehtävän yhteistyön.

Suurimmassa osassa Suomen kuntia toiminta sijaitsee sivistystoimessa ja niissä suurissa kunnissa, joissa sivistystoimi on sirpaloitunut, opetustoimessa.

Toiminta tapahtuu jo nyt pääosin koulutiloissa ja niiden käyttöä voitaisiin edelleen tehostaa. Tämä mahdollistaisi koulujen tilojen ja muiden resurssien nykyistä joustavamman yhteiskäytön sekä vähentäisi pienten lasten tarvetta siirtyä eri toimipisteiden välillä.

Muodostuisi yksi kanava vanhempien ja kaupungin väliseen yhteydenpitoon kunnan järjestämisvastuulla olevista palveluista alkuopetusikäisille.

Oppilaan kannalta muodostuisi ehyt päivä, tuttu koulunkäyntiavustaja iltapäivätoiminnassa luo turvallisuutta ja jatkuvuutta.

Henkilöstö olisi osa koulun työyhteisöä, mikä helpottaa toiminnallista ja oppilashuollollista yhteistyötä ja tiedonkulkua. Joissakin tapauksissa saataisiin aikaan kokopäiväisiä pysyvämpiä työsuhteita.

 

Huomioon otettavat seikat päätettäessä jatkovalmistelusta:

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan noin 1,9 milj. euron talousarvio sisältää myös jonkin verran sellaisia henkilöresursseja, jotka tukevat nuorisopalvelujen muuta perustoimintaa. Nämä tulee erikseen selvittää ja sopia, jotta siirrolla ei ole nuorisopalveluille negatiivisia taloudellisia vaikutuksia.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee jatkossakin pysyä koulumuotoisuuden ulkopuolella. Kyseessä on ensisijaisesti lasten kokonaisvaltaista kasvua ja luovuutta tukevasta toiminnasta, jonka tulee jatkossakin pysyä aamu- ja iltapäivätoiminnan perustana.

Toimintaa on kehitetty hyvillä tuloksilla ja kustannustehokkaaksi. Nuorisopalvelujen muu perustoiminta asiakkaille ja nuorisolain toteutuminen Turussa eivät saa heikentyä.

Toiminta tulee organisoida ja vastuuttaa sivistystoimialalla siten, että sen kehittämistä voidaan jatkaa osana muita perusopetuslain mukaisia lakisääteisiä palveluja.

Sivistystoimialalla yksityisten palveluntuottajien kanssa toimitaan jo varhaiskasvatuksen järjestämiseksi. Palvelujohtajan ja perusopetuksen tulosaluejohtajien tehtävät tulisi kuitenkin tarkistaa.

Henkilöstöä tulee kuulla YT-menettelyn kautta riittävän ajoissa ja valmistelussa esille nousseihin kysymyksiin ja huoliin tulee voida vastata viivyttelemättä.

 

Mahdollinen siirto on perusteltua tehdä koulujen toimintakauden alkaessa 1.8., mutta mieluummin talousarviovuoden alkaessa 1.1. Toiminnallisesti siirto olisi mahdollista aikaisintaan 1.1.2015. Siirto voidaan toteuttaa myös myöhemmin, mutta päätöksenteon lykkääminen aiheuttaa haitallista epävarmuutta erityisesti henkilöstölle.

 

Toimintaan liittyvät sopimukset ovat joko palveluntuotannon sopimuksia yksityisten tuottajien kanssa tai sisäisiä vuokrasopimuksia kiinteistötoimialan kanssa.

 

Sivistystoimialan nykyiseen johtosääntöön ei tarvitse tehdä muutoksia.

 

Ehdotus         Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee liitteenä olevan raportin tiedoksi, hyväksyy edellä esitetyt linjaukset jatkovalmistelun pohjaksi ja toteaa lausuntonaan, että perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta tulee siirtää sivistystoimialalle 1.1.2015 alkaen myöhemmin täsmentyvin ehdoin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvJalonen Timo
lausSartes Minna


Liitteet:

Kasopelk § 163
Liite 1:Työryhmän 24.9.2014 hyväksymä raportti