Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta15501.10.20145

4039-2014 (041)

Kasvatus- ja opetuslautakunnan selvitys lisätoimenpiteistä ylitysennusteen poistamiseksi ja kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa pysymiseksi

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi selvitys vuoden 2014 toisen osavuosikatsauksen yhteydessä ennustetun talousarviopoikkeaman kaventamiseksi.

Kasopelk § 155

Talouspäällikkö Anne Takalo 24.9.2014:

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 15.9.2014 § 345 käsitellyt Turun kaupungin vuoden 2014 toisen osavuosikatsauksen ja edellyttänyt mm. kasvatus- ja opetuslautakuntaa esittämään 13.10.2014 mennessä kaupunginhallitukselle selvityksen lisätoimenpiteistä ylitysennusteen poistamiseksi ja kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa pysymiseksi.

 

Sivistystoimiala ennusti toisessa osavuosikatsauksessaan toimialalle ylitystä yhteensä 838.000 euroa. Tämä on 0,3 % koko toimialan talousarviosta.

 

Ennustetun ylityksen perustalla ovat varhaiskasvatuksen lasten hoidon tukien menoylitys noin 750.000 euroa verrattuna talousarvioon tähän varattuihin määrärahoihin. Ylitykset palvelusetelimenoissa pystytään kattamaan varhaiskasvatuksen oman toiminnan henkilöstömenojen säästöllä.

 

Lisäksi aikuisten ammatillinen peruskoulutus sekä aikuisten ammatillinen lisäkoulutus on saanut lisäpaikkoja ja valtionosuuksia ja niiden mukainen koulutus on aloitettu vaikka talousarviossa ei ollut varattu määrärahaa tähän toimintaan. Myös Taitaja2015–tapahtuman järjestämisoikeuteen on saatu opetushallituksen päätöksestä harkinnanvaraista yksikköhinnan korotusta vuodelle 2014 ja sen osuus puuttuu toimialan talousarviosta. Kaikkiaan näiden toimialalle kohdentamatta jääneiden lisäpaikkojen valtionosuuksien yhteissumma on noin 630.000 euroa, ja harkinnanvarainen Taitaja2015-tapahtuman valtionosuuden korotus on noin 336.000 euroa. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli rahoituspäätöksiä 11.6.2014 § 108. Vuoden 2014 talousarvon noudattamista koskevien määräysten mukaan kaupunginvaltuuston hyväksymää määrärahaa saadaan määrätyissä tilanteissa ao. lautakunnan päätöksellä ilman kaupunginvaltuuston erillistä päätöstä ylittää tulojen ylittymistä tai uusia tuloja vastaavalla määrällä. Tällä perusteella kasvatus- ja opetuslautakunta päätti hyväksyä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituspäätösten vaikutukset sivistystoimialan talousarvioon 2014.

 

Syyskuun puolivälin tilanteesta arvioituna kasvatus- ja opetuslautakunta tullee kuitenkin pysymään valtuuston hyväksymässä talousarviossa ja budjetoimattomien toimintojen ja menoylitysten vaikutukset saataneen katettua koko toimialan säästötoimenpitein.

 

Oheismateriaali 1               Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 11.6.2014 § 108

 

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle edellä mainitun selvityksen talousarviossa pysymiseksi.

 

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Koivusalo teki Oksasen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: "Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle edellä mainitun selvityksen talousarviossa pysymiseksi. Lisäksi lautakunta toteaa, että palveluseteleiden myöntämistä loppuvuonna on vähennettävä budjetissa pysymiseksi ja varhaiskasvatusta tulee keskittää kaupungin omaan tuotantoon. 750 000 euron budjettiylitystä palveluseteleissä ei voida sallia."

Päätös asiassa tehtiin äänin 7 – 4. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä päätökseksi tulleen esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Schauman, Laaksonen, Niinivirta, Rantanen, Rusi, Hyyppä ja Hartiala. Koivusalon muutosehdotuksen puolesta äänestivät Yrttiaho, Oksanen, Liukkonen ja Koivusalo.

Heinonen ja Ratilainen olivat poissa kokouksesta.

Jakelu

selvKaupunginhallitus