Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta11423.06.20145

480-2014 (017)

Ilmoitusasiat

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 114

Toimialajohtaja Timo Jalonen 19.6.2014:

 

1.Kaupunginhallitus päätti 9.6.2014 § 242, ettei se ota käsittelyynsä ruotsinkielisen jaoston 5.6.2014 pöytäkirjaa.

 

2.Kaupunginhallitus päätti 16.6.2014 § 266, että sivistystoimialan hallinnonuudistaminen valmistellaan lautakunnalle 11.6.2014 esitetyn mallin mukaisesti, että kasvatus- ja opetuslautakunnan tulee esittää muutoksen edellyttämät virkajärjestelyt ja johtosääntömuutokset kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi 30.9.2014 mennessä, että kaupunginjohtaja antaa tarkemmat ohjeet valmistelun toteuttamisesta ja että valmistelussa tulee toteuttaa tarvittava kaupunki- ja toimialatason yhteistoimintamenettely.

 

3.Kaupunginhallitus päätti 16.6.2014 § 267 sopimusohjausmallia koskeviksi linjauksiksi seuraavaa:

 

- Sopimusohjausmalli on kaupungin toimintamalliin perustuva johtamisjärjestelmän osa kaikilla toimialoilla ja konsernihallinnossa.

 

- Sopimusohjausmallilla pannaan täytäntöön talousarviokausittain strategiasta johdetut tai muutoin toiminnan kannalta merkittävät tavoitteet toimialoille.

 

- Strategisessa sopimuksessa on kaupunginvaltuuston hyväksymä talousarvio- ja suunnitelmaosa, joka sisältää toimielimen strategiset tavoitteet, toimialat ylittävät horisontaaliset tavoitteet, määrärahat ja investoinnit.

 

- Strategisessa sopimuksessa on kaupunginhallituksen hyväksymä sopimusosa, joka sisältää talousarvio- ja suunnitelmanosan tavoitteita täydentävät tavoitteet ja toimenpiteet.

 

- Strategisessa sopimuksessa on kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi merkittävät osiot sekä strategisten ohjelmien mittarit.

 

Kaupunginhallitus päätti sopimusten laatimista, sopijaosapuolten rooleja ja prosessin koordinointia koskeviksi linjauksiksi seuraavaa:

 

- Kaupunginhallitus laatii strategisen sopimuksen toimialoittain konsernihallinto mukaan lukien siten, että kukin lauta- ja johtokunta hyväksyy strategisesta sopimuksesta oman sopimusosionsa.

 

- Kaupunginhallitus vastaa kaupunginvaltuustolle talousarvion ja strategisten ohjelmien täytäntöönpanosta strategisella sopimuksella.

 

- Kaupunginhallituksen puheenjohtaja vastaa ennen kevään taloudensuunnittelulukujen asettamista poliittisesta neuvotteluprosessista kaupunginhallituksen puheenjohtajiston ja lautakunnan puheenjohtajiston välillä siten, että kaupunginjohtaja, toimialajohtaja ja kunkin lauta- ja johtokunnan esittelijä osallistuvat neuvotteluun.

 

- Konsernihallinnon osalta strateginen sopimus laaditaan kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan välille. Aluepelastuslaitoksen ja vesiliikelaitoksen sopimukset laaditaan konsernihallinnon strategisen sopimuksen yhteydessä omina sopimusosioinaan siten, että aluepelastuslautakunta ja vesiliikelaitoksen johtokunta hyväksyvät kyseiset osiot omalta osaltaan.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päätti kumota hyväksyttyyn toimintamalliin soveltumattomina kaupunginvaltuuston hallinnonjärjestämispäätöksen 23.1.2013 § 15 seuraavat linjaukset:

 

- Ohjausjärjestelmän osina sovelletaan edelleen sopimusohjaus- sekä tilaaja-tuottaja –malleja, joiden kehittämistä jatketaan.

 

- Resurssien ohjaus toteutetaan järjestämisvastuiden kautta siten, että ohjattavat taloudelliset resurssit ovat tilaajan määräysvallassa.

 

- Vanhalla ympäristötoimen sektorilla jatketaan kaupunginvaltuuston hyväksymän tilaaja-tuottaja–mallin kehittämistä siten, että erotetaan toisistaan strateginen kaupunkitason tilaaja-tuottaja-malli ja operatiivinen toimialatason monituottajamalli.

 

- Vanhoilla palvelu- ja opetustoimen sektoreilla jatketaan kaupunginvaltuuston hyväksymän sopimusohjausmallin kehittämistä.

 

4.Kaupunginhallitus päätti 16.6.2014 § 283 keskeyttää Hirvensalon/Syvälahden koulun hankinnan tarjouskilpailun kokonaisuudessaan.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että Strateginen tilojen ohjaus -vastuualue käynnistää välittömästi Hirvensalon/Syvälahden koulun uuden hankesuunnitelman valmistelun siten, että hankesuunnitelma voidaan saattaa kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2014 loppuun mennessä.

 

5.Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2014 § 83 myöntää vastuuvapauden kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenille ja toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä ilmoitusasiat tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.