Selvitystä Betaniankadun päiväkodin tilanteesta, kesäkuu 2014

Martin alueen päivähoitopaikkatilanne on ollut jo usean vuoden ajan esillä. Asiaa ovat hoitaneet aikaisemmin edelliset palvelualuepäälliköt Pia Jokinen ja Eila Rapala sekä nykyinen palvelualueen päällikkö Leena Herjanto. Tarveselvitys on ollut lautakunnan käsittelyssä 20.6.2012 § 118

Riittämättömien päivähoitopaikkojen takia Martin alueella on siirretty kaikki esiopetusryhmät koulujen tiloihin. Lisätiloja päivähoidolle ja avoimelle toiminnalle on etsitty useana vuotena, viimeksi syyskaudella 2011.

Korvaavia tiloja Stålarminkadun päiväkodin väistötiloiksi ei myöskään monen etsinnän jälkeen löytynyt alueelta. Pitkällisen prosessin jälkeen saatiin lautakunnan päätös 9.10.2013 § 169 tilaelementin hankintaan. Sijoituspaikan löytäminen oli haasteellista, lopulta päädyttiin Vähä-Heikkilän koulun tonttiin. Tilaelementti otettiin käyttöön 1.5.2014.

Lisähaasteita päivähoitopaikkojen järjestämiseen on aiheuttanut esiopetuksen tilat alueen kouluissa. Martin koulusta esiopetus joutui siirtymään pois syksyllä 2012. Esiopetus siirrettiin silloin Samppalinnan erityiskoulun tiloihin. Tämä aiheutti vastustusta joissakin vanhemmissa ja vaikeuttaa nivelvaiheen yhteistyötä esiopetuksesta kouluun.

Ympäristöterveydenhuollon tarkastuksessa keväällä 2013 saatiin määräys lopettaa toiminta Betaniankatu 1 alakerran tilassa kesällä 2014.

Tieto Betaniankatu 1:n yläkerran tilan irtisanomisesta saatiin virallisesti huhtikuussa 2014. Tämän jälkeen vanhemmille järjestettiin tiedotustilaisuus asiasta 29.4.2014. Tilaisuudessa kerrottiin tilanteesta ja mahdollisista muista päivähoitopaikkavaihtoehdoista. Vanhemmille annettiin runsas viikko aikaa ilmoittaa toiveensa päivähoidon järjestämisestä. Nopea aikataulu johtui kevään hoitopaikkapäätösten tekemisestä. Betaniankadun lasten vanhemmille haluttiin varata mahdollisuus saada lapsilleen toivomansa hoitopaikka ennen uusien lasten päätöksiä. Pääosin perheiden toiveisiin pystyttiin vastaamaan. Niille perheille, jotka eivät osallistuneet tiedotustilaisuuteen, lähetettiin sähköpostiviesti, jossa kerrottiin tiedotustilaisuudessa esille tuodut asiat. Tämän jälkeen perheiden kanssa on keskusteltu tilanteesta yksittäisten perheiden tarpeiden mukaan. Toukokuun jaoston kokouksen jälkeen perheille lähetettiin vielä 15.5.2014 asiasta laadittu tiedote.

 

Leena Herjanto      Eeva Salokannel

palvelualueen päällikkö      päivähoitoyksikön johtaja

 

 

Hyvät vanhemmat!

 

Suunnitelma syksyn 2014 ryhmistä on seuraavanlainen:

 

Manteleista siirtyvät kaikki lapset Kaneleihin.

Pippurit siirtyvät Manteleihin.

Mintut siirtyvät Manteleihin.

Yksittäisten perheiden kohdalla tapahtunee muutoksia kunkin omasta tilanteesta johtuen, joten aivan kaikki eivät jatka meillä. Nämä asiat on keskusteltu heidän kanssaan .

Manteleiden ryhmästä tulee alle ja yli kolmevuotiaiden n. 14 lapsen ryhmä, jossa 1 lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa.

Vuodenvaihteessa kolmevuotiaat pyritään sijoittamaan Kaneleihin ja ne lapset, jotka ovat alle kolmevuotiaita, eivätkä vielä pärjää Kaneleissa, pyritään sijoittamaan yhtenä ryhmänä johonkin toiseen päiväkotiin tutun aikuisen kanssa.

 

 

      Yhteistyöterveisin Eeva Salokannel

          040 512 9732