Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta10011.06.20144

5312-2014 (5124)

Oikaisuvaatimus perusopetuksen tulosaluejohtajan 8.5.2014 tekemästä päätöksestä § 52 koskien koulunkäyntiä avustavaa henkilöstöä lukuvuonna 2014 - 2015

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 100

Toimialajohtaja Timo Jalonen 2.6. 2014:

 

Perusopetuksen tulosaluejohtaja Outi Rinne tekee vuosittain päätökset koskien avustavan henkilöstön määrää. Lukuvuotta 2014–2015 koskeva päätös on tehty 8.5. 2014.

 

Oheismateriaali 1               Perusopetuksen tulosaluejohtaja Outi Rinne 8.5.2014 § 52.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijät kiinnittävät huomiota kahteen seikkaan eli avustajien antamaan tukeen ja oppilaiden ja henkilökunnan turvallisuuteen. Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada riittävät avustajapalvelut ja samassa laissa korostetaan oppilaiden oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön. Avustajatarpeen arviointi perustuu rehtorien, perusopetuksen erityispalvelupäällikön ja tulosaluejohtajan sekä muun oppilashuoltohenkilöstön subjektiiviseen arvioon eikä asiaa ole yksityiskohtaisesti normiohjattu. Avustavan henkilöstön määrästä päätetään vuosittain rehtorien esitysten ja määrärahojen ahtaassa ristipaineessa. Normaalitilanteessa noin 90 % esitetyistä toiveista on voitu toteuttaa.

 

Nyt kuitenkin valtuuston budjettipäätöksessä vuodelle 2014 perusopetusta velvoitettiin vähentämään avustavan henkilöstön määrää 20 henkilöllä. Tämä on budjettikirjaan merkitty sitovaksi tavoitteeksi. Vähennys tehtiin suhteessa kunkin koulumuodon avustajamäärään siten, että alakouluista vähennettiin 4, yläkouluista 1, ruotsinkielisestä perusopetuksesta 1 ja keskitetyn palvelun kouluista 14 avustajaa. Maahanmuuttajien valmistavasta opetuksesta ei vähennetty, koska sen avustajien määrä ei vaikuta Turun talouteen valtionavustuksen kattaessa menot ja koska ryhmien määrä on lisääntynyt. Hakemuksia tehtiin 336 avustajasta. 78 % hakemuksista voidaan hyväksyä annetun mitoituksen puitteissa.

 

Lukuvuonna 2013–2014 avustavan henkilöstön mitoitus oli tehty 241,1 henkilötyövuodelle. Lukuvuonna 2014–2015 vastaava määrä on 229,8 henkilötyövuotta. Tämä merkitsee 263,5 henkilön palkkaamista (ed. vuonna 283). Suurin osa avustavasta henkilöstöstä on osa-aikaisia (30 h /38,25 viikossa tai 35 h /38,25 viikossa). Täyttä työaikaa tekevät vain ne avustajat, jotka koulun lisäksi ovat aamu- ja/tai iltapäivätoiminnassa.

 

Sivistystoimialalla on noudatettu valtuuston sitovaa päätöstä. Kaikesta avustavan henkilöstön resursseista on 2/3 suunnattu keskitetyn palvelun kouluille ja kokonaisresurssimäärästä lähes puolet nimenomaan Luolavuoren kouluun, jossa on kiistatta suurin avustajatarve. Koska avustajien tarve on ilmeinen myös muissa peruskouluissa, olisi kohtuutonta kohdistaa avustajien määrän vähentäminen pelkästään muihin kouluihin. Mikäli avustajien määrän vähentämisestä luovuttaisiin kokonaan, syntyisi talousarvioon 0,6 miljoonan euron vajaus. Esimerkiksi Lahden kaupunki on viime vuosina vähentänyt avustajien määrää merkittävästi (220->150). Turussa avustajien määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut, vaikka peruskoulujen oppilasmäärä on selvästi alentunut.

 

Avustajien määrän vähentäminen saattaa joissakin tilanteissa heikentää palveluita, mutta ei siinä määrin, etteikö Turun kaupunki pystyisi turvaamaan perusopetuslain ja muun lainsäädännön mukaista laadukasta opetusta ja turvallista oppimisympäristöä.

 

Oheismateriaali 2               Oikaisuvaatimus

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen.

PäätösKasvatus- ja opetuslautakunta päätti kumota perusopetuksen tulosaluejohtajan päätöksen 8.5.2014 § 52 ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Asia tuodaan valmistelun jälkeen lautakunnan käsiteltäväksi.

Päätös tehtiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

Asian esitteli palvelujohtaja Vesa Kulmala.

Liite 1Selvitys perusopetuksen avustajista 2004 - 2014

Jakelu

aoKorpinen Teppo
aoLiukkala Riitta-Maija
aoMustonen Hannele
palRinne Outi


Liitteet:

Kasopelk § 100
Liite 1:Selvitys perusopetuksen avustajista 2004 - 2014