Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta3917.02.20144
Kasvatus- ja opetuslautakunta5105.03.20141

1296-2013 (011, 000)

Nuorisovaltuuston edustajat kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksissa

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 39

Toimialajohtaja Timo Jalonen 13.2.2014:

 

Nuorten osallisuuden edistämiseksi Turkuun on perustettu nuorisovaltuusto, johon jäsenet on valittu peruskoulujen oppilaskunnista sekä lukioiden ja Ammatti-instituutin opiskelijakunnista. Kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä sen alaisissa jaostoissa käsitellään jatkuvasti nuorten elämään liittyviä asioita. Siksi pidetään tärkeänä, että sivistystoimialan toimielimiin tarjotaan nuorisovaltuutetulle puhe- ja läsnäolo-oikeus. Toimialalla oli aiemmin peruskouluissa ja lukioissa johtokuntia, joissa oli opiskelijaedustus. Johtokuntatoiminta päätettiin lopettaa ja siirtää osallistamiseen liittyvät kysymykset Turun Lasten Parlamentille ja nuorisovaltuustolle. Lisäksi opetusta koskeva lainsäädäntöä muutettiin 1.1.2014 siten, että oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnan ylläpitäminen ja sisältö tulivat aiempaa määritellymmäksi.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää nuorisovaltuustolle, että kasvatus- ja opetuslautakuntaan sekä sen kolmeen jaostoon kutsutaan nuorisovaltuuston edustaja ja tälle varaedustaja.

 

Samalla todetaan, että kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielisen lukio- ja ammattiopetusjaoston päätös 28.1.2014 § 11, että jaoston seuraavaan kokoukseen tulee selvittää jaoston ja nuorisovaltuuston yhteistyöalueet, ei tässä vaiheessa aiheuta enempiä toimenpiteitä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kasopelk § 51

Timo Jalonen 28.2.2014:

 

Nuorisovaltuusto päätti 26.2.2014, että nuorisovaltuuston edustajaksi kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksiin nimetään Alvar Euro (Raunistulan koulu) ja varalle Venla Soini (Puolanmäen lukio).

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden Alvar Eurolle ja hänen varajäsenelleen Venla Soinille lukuun ottamatta salaisia asioita.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoEuro Alvar
aoSoini Venla
tiedTeräs Mirja