Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta522.01.20141

707-2014 (5120)

Perusopetusryhmien tilanne

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 5

Toimialajohtaja Timo Jalonen 15.1.2014:

 

Kaupunginvaltuuston kesäkuussa 2013 hyväksymässä Uudistamisohjelmassa asetettiin tavoitteeksi saada aikaan lukuvuositasolla 4,0 miljoonan euron nettosäästö perusopetuksen palkkauskuluissa, josta ensimmäiseen vuoteen (2014) kohdistuu 2,0 miljoonaa euroa. Samaan aikaan todettiin, että keskimääräinen ryhmäkoko voi kasvaa 19,0 oppilaasta 20,5 oppilaaseen. Osa säästötavoitteesta tulee kohdentaa avustajiin, jotta ryhmäkoko ei kasva liian suureksi. Valmistelutyö tehtiin laskelmilla, joissa olivat mukana myös ne opetusryhmät, joissa ryhmäkoko on asetuksella säädetty (erityisluokat) ja arviointi perustui lukuvuoden 2012-2013 tilanteeseen. Uudet toimenpiteet kohdistuvat lukuvuoteen 2014-2015.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole toistaiseksi ratkaissut, voiko Turku saada ryhmien pienentämiseen rahaa 1.8. 2014 lukien vai ei. Turun kaupunki on jättänyt hakemuksen marraskuussa ja tuolloin jouduttiin vastaamaan, että asian käsittely on kesken, koska kaupunginvaltuusto päätti talousarviosta vasta joulukuun alussa. Hakuehtojen mukaan hakijan on sitouduttava siihen, ettei ryhmäkokoihin suunnata säästötoimia. Kysymys on siitä, onko löydettävissä sivistystoimialan sisältä riittävä määrä säästöjä niin, että perusopetuksen ryhmäkoko voidaan pitää pienenä.

 

Kaupunginvaltuusto päätti 2.12.2013, että ”selvitetään, onko sivistystoimessa mahdollisuutta osoittaa perusopetuksen ryhmäkokojen kasvattamista vastaava säästöjen osuus muualta samalla ajanjaksolla, ja samalla selvitetään muitten suurten kaupunkien tilanne ryhmäkokojen osalta. Käynnistetään neuvottelu OKM:n kanssa ryhmäkokoihin liittyvän pop-rahan tarkoituksesta”.

 

Kun kaupunginvaltuusto antoi sivistystoimialan tehtäväksi etsiä ratkaisuja kysymykseen, tulee ratkaisu löytyä ensisijaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvion sisältä.

 

Kaupunginvaltuuston pyytämä selvitys suurten kaupunkien tilanteesta löytyy opetus- ja kulttuuriministeriön keräämästä raportista (dia 14). Asiasta on olemassa ministeriön laajempi selvitys, jossa tiedot on kerätty kaikista kunnista. Asia kokonaisuudessaan löytyy ministeriön verkkosivulta.

 

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/pop/liitteet/Opetusryhmakoot2013.pdf

 

Edellä olevan perusteella käy hyvin ilmi, että kokonaistilanne suurissa kaupungeissa on hyvin samanlainen ja Turku sijoittuu selkeästi keskitasolle.

 

Eri yhteyksissä Turun kaupungin edustajat ovat käyneet keskusteluja eri ministerien sekä opetus- ja kulttuuriministeriön edustajien kanssa mainitusta rahoituksesta, sen merkityksestä ja siihen liittyvistä ongelmista. Valtioneuvosto päätti kuitenkin jatkaa rahoitusta entisine kriteereineen syksyllä rakennepaketin käsittelyn yhteydessä.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nyt pyytänyt kaupungilta lisäselvitystä asiaan. Vastauksen antamiseen saatiin lisäaikaa. Vastaus opetus- ja kulttuuriministeriölle tulee antaa 24.1.2014. Lopullinen päätös asiasta tulee helmi-maaliskuussa 2014.

 

Ryhmäkokojen pienentämisrahoituksessa ei ole omavastuuosuutta. Sen ajatellaan muodostuvan esim. olemassa olevista tiloista. Turku ei ole hankkinut lisätiloja em. tarkoituksen vuoksi. Pienentämisrahoitus on aiemmin ja kuluvana lukuvuotena käytetty samanaikaisopetukseen, jakotunteihin ja suurten luokkien jakamiseen. Nyt saatu rahoitus päättyy 31.7.2014.

 

Vuoden 2013 tilinpäätösennusteen mukaan kasvatus- ja opetuslautakunnan talous tulee olemaan noin 2,0 miljoonaa euroa alijäämäinen. Ylitys tulee pääosin kohdistumaan juuri suomenkieliseen perusopetukseen. Vuoden 2013 tilinpäätöksen nettoluku tullee olemaan 274,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 talousarvion loppusumma on 280,4 miljoonaa euroa. Kasvuvaraa tulee olemaan 5,8 miljoonaa euroa. Tästä summasta noin puolet kuluu nykyisen henkilöstön palkankorotuksiin vuoden 2013 aikana. Vajaat kolme miljoonaa jää muuhun liikkumavaraan.

 

Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 20.1.2014 seminaarissaan uudistamisohjelmatyön jatkamista. Viranhaltijaesityksen mukaan vuosina 2015 ja 2016 joudutaan tekemään merkittäviä tasapainottamistoimia. Tämä merkitsee todennäköisesti, ettei vuosien 2015 ja 2016 kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvio ole nykyistä suurempi, joten ennestään kapea liikkumavara supistuu entisestään, koska kustannukset jatkavat edelleen kasvua, vaikka esim. henkilöstökulujen kasvu on varsin maltillista tämän ja ensi vuoden aikana sovittujen palkkaratkaisujen vuoksi. Ensi vuoden talousarvioon tulee tämän hetkisen arvion mukaan löytää lisäsäästöjä vielä noin viidellä miljoonalla eurolla ja uudestaan vielä toiset viisi miljoonaa vuodelle 2016. Taloudellisten haasteiden taustalla on heikon yleisen taloustilanteen lisäksi myös se, että kaupungin valtionosuustulot tulevat alenemaan merkittävästi ja vaikutus on suurempi kuin vastikään toteutettu kunnallisveron korotus.

 

Turun kaupunki on aikaisempina vuosina saanut rahaa käyttöönsä ja pysynyt pitämään ryhmäkoon pienenä. Kustannusten jatkuva kasvu, verotulojen kasvun maltillisuus veroprosentin korostuksen jälkeenkin ja kansallisesti erittäin huomattava valtionosuuksien leikkaus ei mahdollista sitä, että niin suureen peruspalvelukokonaisuuteen kuin perusopetus on, ei koskettaisi lainkaan. Pienentämisrahan myöntämättä jättäminen pahentaa merkittävästi Turun perusopetuksen tilannetta.

 

Mikäli ryhmäkokojen pienentämisrahaa ei ole käytössä:

 

-kasvaa ryhmäkoko alakouluissa 21,0 oppilaasta 25,1 oppilaaseen keskimäärin

-kasvaa ryhmäkoko yläkouluissa 22,0 oppilaasta 24,0 oppilaaseen keskimäärin

-opettajatyövuosia vähenee 115 ja avustajatyövuosia 25.

-peruskoulujen tilankäyttö tiivistyy merkittävästi, joka mahdollistaa jopa parin kymmenen uuden esiopetusryhmän sijoittumisen peruskoulujen tiloihin, jolloin tämä merkittävällä tavalla vähentää kaupungin päiväkotien investointitarpeita ja tilavuokria.

 

Mikäli ryhmäkokojen pidentämisraha saadaan käyttöön:

 

-kasvaa perusopetuksen ryhmäkoko puolet siitä, mitä yllä on kuvattu.

 

Joka tapauksessa talouden tasapainottamiseksi eri tulosalueilla tulee ryhtyä toimenpiteisiin vähentämällä avustajia, muita henkilöstömenoja ja hankintoja. Varhaiskasvatuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen sekä yleissivistävän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen haasteena on kuroa umpeen vuonna 2013 syntynyt alijäämä tilanteessa, jossa varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluiden kysyntä on kasvamassa. Toisin sanoen näissä toiminnassa kertyvä säästöpotentiaali tulee kohdentaa tulosalueiden sisällä alijäämien kattamiseen sekä varautumiseen vuoden 2015-2016 talouden tasapainotuksiin sekä kysynnän kasvusta aiheutuviin kustannuspaineisiin.

 

Turun kaupungin tulee kuitenkin ilmoittaa opetus- ja kulttuuriministeriölle, että ryhmäkokoihin suunnataan säästötoimia nykyisessä pakottavassa tilanteessa, jossa keskimääräinen ryhmäkoko on keskimääräisellä tasolla ja kaupungin taloudellinen perusta on vakavasti heikkenemässä.

 

Esittelijän näkemyksen mukaan tiukoilla uudelleen kohdentamisilla saattaisi vielä syksyllä 2014 olla mahdollisuus täyttää annetut kriteerit, mutta ei missään tapauksessa enää vuonna 2015 tai vuonna 2016. On syytä todeta, että hallintosäännön mukaan valtionosuuksien hakeminen kuuluu toimialajohtajan toimivaltaan.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen 22.1. 2014:

 

Ryhmäkokoasiassa on pyydetty vielä vaihtoehtoisia malleja. Koska tilinpäätöksen valmistuminen on aivan loppusuoralla, voidaan perustellusti esittää myös muita ratkaisuja, mikäli kasvatus- ja opetuslautakunnan joulukuussa tekemään määrärahojen jakopäätöstä vielä muutetaan. Perusopetuksen ryhmäkoot voidaan turvata, jos sisäisin siirron perusopetuksen tulosalueelle siirretään 1.500.000 euroa siten, että vastaava summa vähennetään muilta tulosalueita varhaiskasvatus (700.000), ruotsinkielinen kasvatus ja opetus (400.000), lukiokoulutus (100.000) ja ammatillinen koulutus (300.000). Perusopetuksen on lisäksi löydettävä omasta toiminnastaan 500.000 euron säästöt toiminnoistaan, jotka eivät vaaranna annettujen lupausten toteuttamista. Taloudellinen viitekehys takaa tulosalueille tilinpäätösennusteeseen kasvua koko toimialan osalta noin 5,3 miljoonan euroa, joka merkitsee noin 1,9 % kasvua. Malli on kokonaisuudessaan toteuttamiskelpoinen vuoden 2014 osalta, mutta valitettavasti lykkää edessä olevat varsin todennäköiset leikkaukset vuoteen 2015.

 

Liite 1                                   Esitys määrärahojen uudelleen jaosta (vain paperisena)

 

Mikäli lautakunta hyväksyy uudelleenjaon, tulee asia muodollisesti hyväksyttäväksi 12.2.2014 kokouksessa.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Turun kaupungin puolesta vastataan opetus- ja kulttuuriministeriölle 24.1.2014 siten, että Turku tulee täyttämään talousarviomuutosten jälkeen hakemuksessa asetetut kriteerit.

 

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta muistuttaa, että talousarviota on syytä toteuttaa kaikilla tulosalueilla ja toimintayksiköissä sekä ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin talousarviossa pysymisessä. Mikäli toimenpiteet aiheuttavat muutoksia strategiseen sopimukseen tai operatiivisiin sopimuksiin, tulee asia viipymättä saattaa kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyyn.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Yrttiaho teki Oksasen kannattamana seuraavan ehdotuksen:

”Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Turun kaupungin puolesta vastataan opetus- ja kulttuuriministeriölle 24.1.2014 siten, että Turku tulee täyttämään hakemuksessa asetetut kriteerit.

Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että sille osoitetaan välittömästi vaadittava lisämääräraha. Näin lautakunnan alaisia tulosalueita uhkaavat uudet leikkaukset voidaan estää ja lakisääteiset  palvelut voidaan turvata.

Kasvatus- ja opetuslautakunta muistuttaa, että Turku on saanut noin 20 miljoonaa euroa ennusteita enemmän verotuloja vuonna 2013.”

Päätös asiassa tehtiin äänin 11-2.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä päätökseksi tulleen esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Liukkonen, Heinonen, Koivusalo, Schauman, Laaksonen, Ratilainen, Niinivirta, Rantanen, Rusi, Raho ja Hartiala. Yrttiahon ehdotuksen puolesta äänestivät Yrttiaho ja Oksanen.

Liite 1Sivistystoimialan talousarvion 2014 uudelleenjako

Jakelu

vastOpetus- ja kulttuuriministeriö
noudSivistystoimiala, aikuiskoulutus
noudSivistystoimiala, ammatillinen koulutus
noudSivistystoimiala, lukiokoulutus
noudSivistystoimiala, perusopetus
noudSivistystoimiala, toimialan hallinto
noudSivistystoimiala, varhaiskasvatus
noudSvenska sektionen vid nämnden för fostran och undervisning
mtpvHelva Mika
mtpvJalonen Timo
mtpvKulmala Vesa


Liitteet:

Kasopelk § 5
Liite 1:Sivistystoimialan talousarvion 2014 uudelleenjako