Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta11105.06.20132

6641-2013 (061)

Studiolaitteiden hankinta Puolalan koulun Torninkadun yksikköön

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 111

Talouspäällikkö Anne Takalo 31.5.2013:

 

Puolalankoulun Torninkatu 4 kiinteistön peruskorjaus alkoi syksyllä 2012. Peruskorjauksen on määrä valmistua kesäkuussa 2013. Tilat otetaan opetuskäyttöön lukuvuoden 2013-2014 alkaessa.

 

Peruskorjattaviin tiloihin ollaan hankkimassa musiikkistudion varusteet. Studio tulee palvelemaan Puolalan ala- ja yläkoulua, ja Puolalanmäen lukiota; mahdollisesti myös muiden lähikoulujen bändejä äänitystarkoituksessa.

 

Studion suunnittelussa on käytetty Matti Fredrikssonin palveluja, joihin kuuluu myös asennus ja käyttöönotto-opastus. Turun kaupungilla ei ole sopimusta studiolaitteiden toimittajasta, joten suunnitelman perusteella on tehty ja lähetetty tarjouspyyntö laitteistosta viidelle eri toimittajalle; Soitin Laineelle, Studiotecille, Starlikelle, Soundtoolsille ja Thomannille. Tarjous oli jaettu kolmeen eri osa-alueeseen ja siten osatarjoukset olivat hyväksyttäviä. Tarjouspyynnön kriteerinä oli halvin mahdollinen hinta.

 

Studiotecin ja Soundtoolsin tarjoukset eivät vastanneet tarjouspyyntöä ja näin ollen hylättiin. Soitin Laineen tarjous vastasi tarjouspyyntöä A ja C osissa, Starliken tarjous osassa C ja Thomannin tarjous osissa A, B ja C.

 

Soitin Laineen tarjous oli edullisin osassa A, Thomannin tarjous oli edullisin osissa B ja C. Kokonaishinta halvimpien tarjousten perusteella studiolaitteistolle on 8746,85€ (alv 0%).

 

Liite 1Selvitys studiolaitteita koskevista tarjouksista

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

EhdotusKasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Puolalan koulun Tornikadun studio varustetaan varustetaan em. suunnitelman ja tarjousten mukaan. Varusteet tilataan osaan A Soitin Laineelta ja osiin B ja C Thomannilta, yhteishintaan 8 746,85 euroa, alv 0 %. Hankinta suoritetaan Puolalan koulun Torninkadun yksikön varustamiseen varatuista, vuoden 2013 investointimäärärahoista.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoMusikhaus Hans Thomann
aoSoitin-Laine Oy
aoSoundtools Oy
aoStarlike Oy
aoStudiotec Oy
tpvTakalo Anne


Liitteet:

Kasopelk § 111
Liite 1:Selvitys studiolaitteita koskevista tarjouksista