Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta9015.05.201312

5511-2013 (015)

Turun opetuksen historia -projekti

Tiivistelmä:

Turun koululaitoksen historian kirjoittaminen on ollut vireillä jo pitkään. Viimeksi asiaa on käsitelty opetuslautakunnassa 1.4.1998 § 74. Nyt kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään, että Turun kaupungin yleissivistävästä koulutuksesta laaditaan historiateos vuosilta 1872-2010, että lautakunta sitoutuu varaamaan tarkoitukseen tarvittavat varat vuosien 2014 ja 2015 talousarvioihin ja että toimialajohtaja oikeutetaan tekemään historiateoksen laatimista varten tarvittavat sopimukset.

Kasopelk § 90

Toimialajohtaja Timo Jalonen 25.4.2013:

 

Turun koululaitoksen historian kirjoittaminen on ollut vireillä jo pitkään. Opetuslautakunnan käsittelyssä 1.4.1998 § 74 lausuttiin mm. seuraavasti:

 

”Opetuslautakunta päätti kokouksessaan 12.11.1997 Turun kunnallisen kansanopetuksen 125-vuotisjuhlavuoteen liittyen antaa koulutoimintakeskuksen tehtäväksi laatia esitys Turun kansanopetuksen historia -projektin käynnistämisestä. Asian esittelyn yhteydessä todettiin mm. seuraavaa:

 

Otto Viitanen on laatinut tutkimuksen Turun kansanopetuksen historiasta: Turun kansanopetuksen historiaa: Alkeiskoulun perustamisesta oppivel­vollisuuslakiin 1817-1921 (Turku 1947). Viitasen tutkimus ulottuu 1930-luvulle. Pääpaino on 1800-luvun kehityksessä, ja tältä osin tutkimus on varsin kattava.

 

Viitanen toteaa tutkimuksestaan, että hän ei ole pitänyt oppivelvollisuuslain julkaisemisvuotta 1921 kiinteänä rajana, vaan on usein antanut tapahtumain sarjan näkyä 1930-luvulle saakka.

 

Kun Turun kunnallinen kansanopetus (vuonna 1997) viettää 125-vuotisjuh­laansa, on varsin perusteltua pohtia jatkoa Otto Viitasen tutkimukselle. Tämän päivän näkökulmasta tutkimuksessa voisi Viitasen työtä voimakkaammin painottua mm. opetuksen järjestämisen yhteiskunnalliset lähtökohdat ja yh­teiskunnallisten ideologioiden ja mm. vallitsevien tasa-arvokäsitysten heijastuminen tehtyihin ratkaisuihin.

 

Tutkimuksen käynnistäminen edellyttää perusteellista valmistelua. On tarkemmin selvitettävä mm.

 

1.tutkimuksen rajaus

2.tutkimuksen kustannusarvio, laatimisaika ja rahoitus

3.tehtävän työn liittyminen muihin Turun kaupungin historiaa selvittäviin tutkimuksiin ja tutkielmiin”

 

Asia ei ole edennyt mihinkään em. opetuslautakunnan päätöksen jälkeen. Taustalla on, että määrärahojen vähäisyys on ollut esteenä ja asia on jäänyt odottamaan taloudellisesti vauraampia aikoja. Koska on ilmeistä, ettei varsin vauraita aikoja ole näköpiirissäkään, tulisi historian kirjoittamiseen ryhtyä heti.

 

Mitään kattavaa esitystä Turun koululaitoksen historiasta ei ole olemassa ja edellä mainittu Viitasen teos on osin vanhentunut. Turun kaupungin historiassa on luonnollisesti kuvattuna myös koululaitoksen kehitys, mutta siinäkin on ongelmana, ettei teossarja lainkaan käsittele viimeisiä vuosikymmeniä. On todettava, että vireillä on Turun kaupungin historiasarjan täydentäminen, jolloin koululaitoksen historian kirjoittaminen erinomaisesti tukisi kaupungin historiasarjan täydentämistä.

 

Yksi aivan keskeinen asia on ollut 1976 toteutettu peruskoulu-uudistus. Peruskoulu-uudistuksen ja sen jälkeiset ajat kokeneet henkilöt ovat vastikään jääneet eläkkeelle tai ovat eläköitymässä. Paljon kokemusperäistä tietoa olisi vielä saatavissa.

 

Tutkimus tulisi rajata pääsääntöisesti vuosiin 1872-2010, jolloin olisi keskityttävä turkulaisiin kansa- ja oppikouluihin sekä peruskouluihin ja lukioihin. Ammatti-instituutista on valmistunut oma historiansa vuonna 2010. Myös yksittäisistä oppilaitoksista on tehty joitakin historiateoksia. Varhaiskasvatuksen kehittyminen vaatisi oman tutkimuksensa. Toisin sanoen tutkimus tulisi rajata yleissivistävään koulutukseen ja kasvatus- ja opetustointa (nyk. sivistystoimiala) edeltävään aikaan.

 

Kirjoitustehtävä olisi mahdollisuus toteuttaa vuosien 2013-2014 aikana. Sen laajuus olisi noin 250 sivua ja kirjoittamiskustannukset vuosina 2013 ja 2014 yhteensä 80.000 euroa ja julkaisukustannukset vuonna 2015 9000 euroa. Vuodelle 2013 asiaan ei ole varattu erillistä määrärahaa, mutta määräraha voidaan varata 2014 talousarvioon. Painatus voidaan tarvittaessa tehdä Ammatti-instituutissa. Julkaisukustannukset tulisivat vuoden 2015 talousarvioon. Julkaiseminen voidaan toteuttaa printtiversiona että sähköisenä kirjana. Sähköiseen kirjaan voidaan liittää myös liikkuvaa kuvamateriaalia.

 

Kirjoittamistehtävästä on kiinnostunut FT, dosentti Kimmo Ikonen, joka on perehtynyt laajasti historialliseen tutkimukseen, aiheeseen sekä on toiminut pitkään opetustehtävissä Nummenpakan koulussa.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että

 

- edellä esitetyllä tavalla Turun kaupungin yleissivistävästä koulutuksesta (kansakoulut, oppikoulut, peruskoulut ja lukio) laaditaan historiateos vuosilta 1872-2010,

-.lautakunta sitoutuu varaamaan tarkoitukseen tarvittavat varat vuosien 2014 ja 2015 talousarvioihin ja

- toimialajohtaja oikeutetaan tekemään historiateoksen laatimista varten tarvittavat sopimukset.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.