Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta6317.04.20133

9582-2012 (041)

Sivistystoimialan talous 2013 (Iltakouluasia)

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 63

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Toimiala on järjestänyt uudelle kasvatus- ja opetuslautakunnalle kaksi omaa perehdytystilaisuutta, jotka ovat koskeneet ensisijaisesti toimialan käytännön toimintaa. Erilaiset taloudelliset seikat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tarkoituksena on, että erilaisia taloudellisia kysymyksiä käydään läpi tässä kokouksessa. Näitä ovat:

 

1. talousarvio ja suunnitteluvuodet,

2. valtionosuusjärjestelmä ja

3. tammi-maaliskuun menojen toteutuma.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti talousarvion jaosta tulosalueille viime kokouksessaan 27.3.2013. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 3.12.2012 talousarvion vanhan lautakuntajaon ja tulosaluejaon mukaiseksi. Valtuusto päätti 17.12.2012, että ruotsinkielinen tulosalue perustetaan uudestaan kahden vuoden tauon jälkeen. Tässä yhteydessä noin 14 miljoonaa euroa siirrettiin tulosalueelta toiselle. Hallintokunta/toimiala on myös pitkään toivonut, että yhteisistä toiminnoista (58 M€) voitaisiin suuri osa jyvittää aiheuttamisperiaatteen mukaan tulosalueille. Nyt yhteisissä toiminnoissa on enää 7 miljoonaa euroa eli 51 miljoonaa siirtyi ”taskusta toiseen”. Suurin yksittäinen tekijä oli tilavuokrien kohdentaminen. Siirtyneet 65 M€ vastaa noin 20% koko budjetista eli kyseessä ei ollut vähäpätöinen tekijä. Budjetti on nyt aiempaa selkeämpi, koska aiheuttamisperiaate toteutuu aiempaa paremmin. Asian varjopuolena on, että vertailtavuus vuoteen 2012 hävisi.

 

 

Liite 1                                   Talousarvion jako tulosalueille ja eri toiminnoille

Liite 2                                   Toimialan menojen jakautumisen graafinen esitys tulosalueittain

Liite 3                                  Sivistystoimialan talouden kehitys 2013 - 2016

 

Toimialajohtaja ja talouspäällikkö käyvät liitteet 1-2 läpi kokouksessa.

 

Kaupunginjohtajan johtoryhmässä on käyty keskustelua siitä, missä laajuudessa lautakunta haluaa saada tietoa taloudesta. Tarkoituksena on, että lautakunnilla olisi käytössä tarpeelliset tiedot asiasta. Yhdenmukaisten käytäntöjen luominen on talousmatriisin vastuulla, jota vetää Jukka Laiho ja jossa toimialan osalta edustajana on talouspäällikkö Anne Takalo.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee selvitykset tiedokseen ja lautakunta informoi talouspäällikköä siitä, missä laajuudessa lautakunta haluaa käsitellä talousasioita.

PäätösKasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi liitteinä 1-4 olevat selvitykset tiedokseen.

Lautakunta päätti yksimielisesti, että talouden raportointi lautakunnalle toteutetaan tulosaluetasoisesti.

Liite 4Sivistystoimialan kuukausiraportti 2013-03

Jakelu

tpvTakalo Anne


Liitteet:

Kasopelk § 63
Liite 1:Talolusarvion jako tulosalueille ja eri toiminnoille
Liite 2:Toimialan menojen jakautumisen graafinen esitys tulosalueittain
Liite 3:Sivistystoimialan talouden kehitys 2011 - 2016
Liite 4:Sivistystoimialan kuukausiraportti 2013-03