Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto1520.03.20132
Kasvatus- ja opetuslautakunta5427.03.20131

3128-2013 (011, 421)

Varhaiskasvatuksen resurssitarpeet varhaiskasvatuspalvelutarjonnan lisäämiseksi

Tiivistelmä: -

Kasosvpj § 15

 

Vs. tulosaluejohtaja Maija-Liisa Rantanen ja palvelujohtaja Vesa Kulmala:

 

Päivähoitolain (1973/36) 11 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

 

Päivähoitoasetuksen 2 §:n mukaan lapsen vanhempien tai muiden huoltajien, jotka haluavat lapselle lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n mukaisen päivähoitopaikan, on tehtävä sitä koskeva hakemus viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Mikäli päivähoidossa olevan lapsen hoitotarve muuttuu osapäivähoidosta tai muusta osa-aikahoidosta kokopäivähoitoon ennakoimattomasta työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta johtuen, kunnan on kuitenkin järjestettävä edellä mainituista syistä laajentuneen hoitotarpeen mukainen hoitopaikka välittömästi saatuaan tiedon tarpeen muutoksesta. (19.6.2008/442)

 

Varhaiskasvatuksen kysyntä on kasvanut tasaisesti Turussa vuodesta 2008 lähtien. Tammikuussa 2013 kaupungin omissa varhaiskasvatuspalveluissa ja hankituissa palveluissa oli yhteensä 219 lasta enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aikaisemmin. Sama suuntaus on ollut näkyvissä jo aikaisempinakin vuosina. Tarkasteltaessa virallisten ennusteiden alle kouluikäisten lasten määrää ikäluokittain voidaan havaita, että ikäluokat suurenevat nuorempiin ikäluokkiin mentäessä. Tämän lisäksi palveluiden piirissä olevien lasten suhteellinen määrä on myös kasvamassa. Tämän perusteella voidaan päätellä, että päivähoitopalveluiden kysyntä tulee edelleen olemaan kasvava.

 

Maaliskuussa 2013 hoitopaikat Turussa ovat täynnä Effica-järjestelmästä saadun päivähoitopaikkojen täyttöastetilaston mukaan täyttöprosentti on 98,75%. Tämä tarkoittaa, että kaupungissa on vapaana vain yksittäisiä paikkoja. Sama tilanne vallitsee myös yksityisissä hoitopaikoissa. Hakemusten määrä syksyllä tarvittaviin hoitopaikkoihin lisääntyy tällä hetkellä viikoittain. Helmikuun lopun tilanteen mukaan hakijoiden määrät ovat eri pienalueilla liitteen mukaan seuraavat. Lukujen perusteella voidaan ennakoida suuria haasteita lasten sijoittamisessa päivähoitopaikkoihin.

 

Kaupunginhallitus päätti strategisissa linjauksissaan (7.5.2012 § 234), että varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan tulee talousarviossa määriteltyjen resurssien puitteissa kehittää päivähoitoa seuraavien strategisten linjausten mukaisesti:

varhaiskasvatuspalvelujen kysynnän kasvua ohjataan yksityiseen palvelutuotantoon tavoitteena yksityisen palvelutuotannon osuuden kasvattaminen vuoden 2012 tavoitetasosta (23 %) kahdeksassa vuodessa 30 %:iin,

peruspäivähoitoa kevyempien palvelumuotojen tarjontaa lisätään ja palveluohjausta sekä palveluneuvontaa kehitetään osana palvelun tilaajakokonaisuutta,

henkilöstön rekrytointijärjestelmää kehitetään osana kaupungin henkilöstöhallinnon kehittämistä,

nykyistä kevyempien tilaratkaisujen ja olemassa olevan tilakannan nykyistä laajempaa hyödyntämistä selvitetään

palveluseteli yksityisen päivähoidon rahoitusmuotona vakinaistetaan ja palvelusetelikäytäntöjen toimintakäytäntöjen ohjaamiseksi laaditaan sääntökirja, jossa otetaan kantaan mm. palvelujen laatuvaatimusten määrittelyyn sekä seurantaan, palvelusetelin ja kunnallisen päivähoidon peruskäytäntöjen yhdenmukaistamiseen ja palvelusetelin arvon tarkistamiseen,

sähköisen palvelusetelijärjestelmän käyttöönottomahdollisuudet selvitetään osana kaupungin palvelusetelihanketta,

yksityistä päivähoitoa rahoitetaan edelleen myös yksityisen hoidon tuella ja sen kuntalisällä ja

kaupungin oman ja yksityisen palvelutoiminnan yhteensovittamiseksi kehitetään palvelu- ja neuvontajärjestelmä.

 

Varhaiskasvatuksen tulosalueella on pohdittu keinoja hoitopaikkojen lisäämiseksi, jotta päivähoitolain ja –asetuksen sekä strategisten linjausten asettamat vaatimukset täyttyisivät. Osa esitettävistä lisäyksistä on yksittäisiä kasvatus- ja ohjushenkilöiden lisäyksiä olemassa oleviin ryhmiin. Käytettävissä on myös yksittäisiä ryhmätiloja, joita voidaan ottaa käyttöön. Esitys sisältää myös kokonaan uusia tiloja, joiden remontointi päivähoitokäyttöön saadaan valmiiksi syksyyn 2013 mennessä. Perhepäivähoidossa rekrytoidaan jatkuvasti mahdollisuuksien mukaan uusia hoitajia eri puolille kaupunkia. Perhepäivähoitopaikkojen lisääminen helpottaisi etenkin alle kolmivuotiaiden lasten hoitopaikkatilannetta.

 

Ryhmän kokoa kasvattamalla tai ottamalla käyttöön lisätila saadaan tuotettua lisäpaikkoja seuraavasti:

 

 

Yksikkö

lisäryhmätila

ryhmän koon lisäys

lto

lh

alle kolmivuotias / yli kolmivuotias

Heinikonkatu

x

 

1

 

0 / 7

Läntinen keskusta

 

x

1

 

4 / 0

Mäntymäki

 

x

1

 

4 / 0

Härkämäki

x

 

2

1

12 / 0

Itäharju / CO Malmi

 

x

 

1

0 / 7

Hannunniittu

 

x

 

1

4 / 0

Pääskyvuori

 

x

1

 

0 / 7

Koukkarinkatu

 

x

1

 

0 / 7

yhteensä

 

 

 

 

24 / 28

 

 

Uusien / tyhjillään olevien päiväkotitilojen / korvaavien tilojen käyttöön ottaminen:

 

1.Inspehtorinkadun päiväkotitilat ovat viimeksi kuuluneet Kerttulin päivähoitoyksikköön ja toimineet väistötilana Kellonsoittajankadun päiväkodin rakentamisvaiheessa. Nyt tyhjilleen jääneisiin tiloihin voidaan sijoittaa kaksi yli kolmivuotiaiden lapsiryhmää (21 + 21 lasta) tai yksi alle kolmivuotiaiden lasten ryhmä (12 lasta) ja yksi yli kolmivuotiaiden lasten ryhmä (21 lasta). Nämä paikat palvelisivat etenkin niitä perheitä, joilla on Itä-Turun alueella mahdollisuus kuljettaa lapsia päivähoitoon.

 

2.Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymältä on vuokrattu 1.1.2013 – 31.7.2017 Pellonperänkadulta Ilpoisten päivähoitoyksikön kanssa samassa kiinteistössä olevat seurakuntakodin tilat varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksellä § 40 28.3.2012. Tilat on kunnostettu ja otettavissa päiväkotikäyttöön elokuussa 2013. Tiloihin voidaan sijoittaa kaksi yli kolmivuotiaiden lapsiryhmää (21 + 21 lasta) tai yksi alle kolmivuotiaiden lasten ryhmä (12 lasta) ja yksi yli kolmivuotiaiden lasten ryhmä (21 lasta). Tilojen käyttöön ottamisen yhteydessä tulee harkita Turunmaankatu 5:ssa kerrostalon alakerrassa olevista tiloista luopumista mahdollisuuksien mukaan. Kyseiset tilat eivät vastaa nykyaikaiselle päiväkotitoiminnalle asetettuja vaatimuksia.

 

3.Mikaelin koulun käytössä olleiden parakkitilojen vuokrasopimusta on jatkettu 30.6.2017 asti. Kasvatus- ja opetusvirasto on osana Hirvensalon alueen päivähoidon tilajärjestelyjä neuvotellut tilaliikelaitoksen kanssa kahden parakin siirtämisestä varhaiskasvatuksen käyttöön Hirvensaloon osoitteeseen Honkaistentie 70-72. Tilapäiset tilat helpottavat päivähoitopalveluiden järjestämistä siihen asti kunnes Hirvensalon uusi koulu ja päiväkoti valmistuvat. Parakkitiloihin voidaan sijoittaa kolme esiopetusryhmää ja esiopetusta täydentävää päivähoitoa (3 x 21 lasta) sekä avoimen varhaiskasvatuksen kerho.(** Siivoukseen ja ruuan jakeluun liittyvät järjestelyt puuttuvat suunnitelmasta.)

 

Varhaiskasvatuksen eteläisellä palvelualueella pulaa päivähoitopaikoista on ollut jo vuosia. Alueella on paljon hoitopaikkoja erityistä tukea tarvitseville lapsille, mikä vähentää rakenteellisesti tarjolla olevien hoitopaikkojen määrää. Päivähoitopaikkoja on pyritty saamaan lisää mm. kasvattamalla alle kolmivuotiaiden lasten ryhmäkokoja 12 lapsesta 16 lapseen. Kuluvan toimintakauden aikana tällaisia ryhmiä on Haarlassa, Haritussa, Koivula- Petreliuksessa, Kukolassa, Turunmaankadulla ja Vasaramäessä. Korvaavien tilojen käyttöönoton myötä ylisuuret ryhmät saataisiin palautettua normaaleiksi kaikissa muissa edellä mainituissa yksiköissä paitsi Haarlassa.

 

4.Tuomaansillan päivähoitoyksikössä, Rehtorinpellonkatu 4-6, käynnistetään 3-5-vuotiaiden lasten ryhmä / sisarusryhmä, jossa tarjotaan englantirikasteista varhaiskasvatusta sellaisille ulkomaalaisille tai suomalaisille perheille, joiden lapsilla on tarve englanninkieliseen varhaiskasvatukseen (* nykyinen toiminta muunnetaan englantirikasteiseksi ryhmäksi). Toiminnalla halutaan tukea lasten elämänpiiriin kuuluvan englannin kielen tukemista suomalaisen varhaiskasvatuksen keinoin.

 

Edellä esitettyjen hoitopaikkojen lisäykset aiheuttavat varhaiskasvatuksessa kustannuksia, joita ei ole budjetoitu vuoden 2013 talousarvioon seuraavasti:

 

 

Yksikkö

Vuokrat

Kalustus + perust. hankinnat

Sähkö, vesi

Henkilöstökulut

Ateriat

Toimintakulut

Yhteensä

Heinikonkatu

 

 

 

16 373

3 914

370

20 657

L. keskusta

 

 

 

16 373

2 447

370

19 190

Mäntymäki

 

 

 

16 373

2 447

370

19 190

Härkämäki

 

1000

 

46 971

7 340

1 100

56 411

Itäharju

 

 

 

14 225

3 914

370

18 509

Hannunniittu

 

 

 

14 225

2 447

370

17 042

Pääskyvuori

 

 

 

16 373

3 914

370

20 657

Koukkarinkatu

 

 

 

16 373

3 914

370

20 657

Inspehtorinkatu

 

1 000

1 130

93 942

23 486

2 250

121 808

Ilpoinen

22 500

40 000

sis. vuokraan

106 494

huomioitu 2013 budj.

1 850

170 844

Honkaistentie**

45 820

127 122

8 300

65 492

huomioitu 2013 budj.

3 200

249 934

Rehtorinpellonkatu*

 

 

 

2 148

 

 

2 148

Yhteensä

68 320

169 122

9 430

425 362

53 823

10 990

737 047

 

Vuoden 2013 budjettiin varattujen määrärahojen puitteissa varhaiskasvatuksen tulosalueella tuli sopeuttamistoimina vähentää myös kasvatus- ja ohjaushenkilöstön palkkaukseen suunniteltua määrärahaa. Tämä karsinta tehtiin tasaisesti 51 päivähoitoyksikköön. Karsinnan kokonaiskustannukset ovat 350 000 €. Vallitsevan hoitopaikkatilanteen takia merkittäviä säästöjä ei kasvatus- ja ohjaushenkilöstön palkkauksessa voida kuitenkaan suorittaa. Sen sijaan ensimmäisen vuosineljänneksen sijaiskustannukset ovat pysyneet viime vuotta alhaisemmalla tasolla. Mikäli sijaisten tarve ei alkuvuodesta lisäänny niin vuoden 2013 kokonaishenkilöstökulut saattavat pienentyä vuoteen 2012 verrattuna. Sopeuttamistoimina on päätetty vähentää myös päivähoitoavustajien määrää luopumalla tilapäisistä palkkaamisluvista. Mikäli sijaiskustannukset pysyvät ensimmäisen vuosineljänneksen tasolla, voidaan tarvittaessa joitakin päivähoitoavustajia palkata sijaista säästyvistä määrärahoista.

 

Yksityisessä palvelutuotannossa ei ole tiedossa merkittäviä lisäyksiä vuoden 2013 aikana. Seuraava mahdollinen laajeneminen tapahtunee vuoden 2014 alussa Nättinummen alueella. Palveluseteliin varatut määrärahat eivät kuitenkaan tule riittämään vuodelle 2013, jos käyttäjien määrä pysyy noin 1 000 lapsessa. Palveluseteliin on varattu vuoden 2013 talousarviossa n. 5 360 000 euroa. Vuoden 2012 toteuma oli jo 6 086 124 euroa. Tammikuusta 2013 tuottajat laskuttavat n. 600 000 euroa, joten tämän pohjalta voidaan ennustaa käytöksi 7,2 miljoonaa. Lisäksi on huomioitava se, että perheitä siirtyy yksityisen hoidon tuelta ja sen kuntalisältä palvelusetelin käyttäjäksi, tätä menoa voidaan kuitenkin kattaa osittain yksityisen hoidon tukeen varatuilla määrärahoilla.

 

Edellä esitetyn varhaiskasvatuksen taloustilanteen ja lisäresurssitarpeen selvityksen perusteella lisämäärärahaa anotaan varhaiskasvatuksen nykyisten toimintojen rahoittamiseen 2 190 000 € sekä syksylle 2013 perustettavien uusien hoitopaikkojen kustannusten kattamiseen 750 000 €.

 

Vs. tulosaluejohtaja Maija-Liisa Rantanen:

 

Ehdotus        Varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto merkitsee annetun resurssitarveselvityksen tiedokseen ja esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle lisämäärärahan esittämistä edelleen kaupunginhallitukselle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kasopelk § 54

Toimialajohtaja Timo Jalonen 22.3.2013:

 

Liite 1                                  Kaikki hakijat kesäkuun loppuun

 

Varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto on esittänyt lisämäärärahan hakemista varhaiskasvatuspalveluiden laajentamista varten. Esitetty peruste on oikea ja tarve varhaiskasvatuspalveluiden laajentamiseen on ilmeinen.

 

Kuitenkin eri yhteyksissä on linjattu, että varhaiskasvatuspalveluita tulee suunnata yhä voimakkaammin siten, että niitä suunnataan avoimien kerhotyyppisten palveluiden suuntaan.

 

Määrärahat eivät luonnollisesti ole loppumassa maaliskuun lopussa ja ne tulevat hyvin riittämään pitkälle joulukuuhun. Nyt tehty ennuste ei ole luotettava ja uusi ennuste tulee tehdä kesän jälkeen, jolloin on arvioitava uudelleen lisärahoitustarve. Useampaan kertaan vuodessa lisärahoitusta ei voi valtuustolta anoa eikä tuota mahdollisuutta pidä käyttää alkuvuodesta.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hylätä jaoston tekemän ehdotuksen. Lisäksi lautakunta toteaa, että asiaa voidaan arvioida uudestaan syyskuussa 2013.

 

PäätösAsia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi ja Varhaiskasvatus- ja perusopetusjaoston käsiteltäväksi Hartialan esityksestä yksimielisesti.

Asian esitteli palvelujohtaja Vesa Kulmala.

Jakelu

palKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto
palKulmala Vesa
palRantanen Maija-Liisa


Liitteet:

Kasosvpj § 15
Liite 1:Kaikki hakijat kesäkuun loppuun

Kasopelk § 54
Liite 1:Kaikki hakijat kesäkuun loppuun