Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto2430.03.20237

2445-2023 (07 02 01)

Perusopetuksen laatukyselyn keskeiset tulokset

Tiivistelmä:

Turkulaisten huoltajien antama palaute koulun toiminnasta on enimmäkseen positiivista. Oppilaat ovat tyytyväisiä vaikuttamismahdollisuuksiinsa ja kouluissa viihdytään hyvin. Tiedot käyvät ilmi tammi-helmikuussa toteutetusta perusopetuksen laatukyselystä.

Kaoplksj § 24

Palvelualuejohtaja Tommi Tuominen 27.3.2023:

 

Perusopetuksen laatukysely toteutettiin Turun suomen- ja ruotsinkielisissä peruskouluissa kuudennen kerran tammi-helmikuussa 2023. Kyselyyn vastasivat koulujen henkilöstön ja oppilaiden lisäksi myös huoltajat. Tänä vuonna kyselyyn vastasi yhteensä 12 839 henkilöä.

 

Saatujen kokemusten perusteella kyselyä on kehitetty asiakaslähtöisemmäksi ja myös tulkinnanvaraisuutta on pyritty vähentämään.

 

Henkilöstö on koulunsa toimintaan varsin tyytyväistä. Henkilöstön mukaan koulun johto on hyvin tavoitettavissa ja oppilaat osallistuvat yhteisten asioiden käsittelyyn luokkatunneilla. Henkilöstö myös kokee koulut turvallisiksi.

 

Edellisvuosien tapaan myös huoltajien antama palaute koulun toiminnasta on enimmäkseen positiivista. Huoltajien mielestä koulut seuraavat poissaoloja riittävästi ja koulujen henkilökuntaan saa tarvittaessa hyvin yhteyden. Huoltajat ovat myös tyytyväisiä koulujen vanhempainyhdistysten aktiiviseen toimintaan.

 

Huoltajat kaipaavat lisätietoa lapsensa vahvuuksista ja kehittymistavoitteista. Lisäksi he toivovat mahdollisuutta osallistua halutessaan lukuvuoden suunnitteluun. Huolta aiheuttaa etenkin oppilashuollon henkilökunnan riittävyys.

 

1.-4. luokkien oppilaat viihtyvät koulussa hyvin. 81 prosenttia antoi viihtyvyydelle arvosanan 8-10. Oppilaiden mukaan kouluissa on turvallista, apua saa tarvittaessa ja oppilaskuntien toiminta koetaan hyvänä. Jos 1.-4. -luokkalaiset näkevät tai kokevat kiusaamista, he tietävät miten toimia. Oppituntien työrauhassa olisi parantamisen varaa, samoin oppilashuollon henkilökunnan saavuttavuudessa.

 

Luokkien 5-9 oppilaista 57 prosenttia on antanut viihtyvyydelle arvosanan 8-10. Koulujen henkilökunta on oppilaille tuttua. Sen sijaan mahdollisuuksia vaikuttaa oppitunneilla käytettäviin työtapoihin he pitävät vähäisinä. Kouluruoassa on edelleen kehitettävää.

 

Laatukyselyn tulokset on toimitettu kouluille tiedoksi, ja koulut ovat aloittaneet omien kehittämisalueidensa pohdinnan.

 

Kerättyihin tietoihin perehdytään parhaillaan. Saadun informaation perusteella luodaan tavoitteita ja pohditaan toimia, joilla toimintaa kehitetään edelleen. Oppilaiden osallisuus ja vuorovaikutustaidot näyttävät pysyvän perusopetuksessa edelleen aiheina, joita ei korosteta koskaan liikaa.

 

Liite 1                                  Yhteenveto tuloksista

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto merkitsee asian tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Kaoplksj § 24
Liite 1:Yhteenveto tuloksista