Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta2723.04.20255

3204-2025 (07 02 01)

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan viesti hyvinvointityön jatkolle sekä tulevalle hyvinvoinnin yhteisvaikuttavalle johtoryhmälle

Tiivistelmä:

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan toiminta nykymuodossaan päättyy toukokuun lopulla 2025. Lautakunnan tehtäviä siirtyy osin kaupunginvaltuuston joulukuussa 2024 tekemällä päätöksellä yhteisvaikuttavalle johtoryhmälle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on jatkossakin koko kaupungin asia ja tehdään yhteistyössä mm. hyvinvointialueen kanssa.

Hyteedla § 27

Integraatiojohtaja Minna Sartes, järjestämispäällikkö Heini Parkkunen:​

Vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä on sekä kunnan että hyvinvointialueen vastuulla oleva asia. Hyvinvointia ja terveyttä edistäviä toimenpiteitä tehdään kaupungin kaikissa palvelukokonaisuuksissa ja –alueilla. Lisäksi konsernihallinnon yhteisvaikuttavan ohjauksen palvelualueella on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi.​

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta aloitti toimintansa tammikuussa 2023 sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen sekä hyvinvointialueen aloittamisen myötä. Lautakunnan työskentely nykymuodossaan päättyy toukokuun 2025 lopussa perustuen kaupunginvaltuuston päätökseen 16.12.2024. Uuden Turun periaatelinjaukset valtuustokaudelle 2025-2029 -päätökseen sisältyy kuvaus uusista yhteisvaikuttavista johtoryhmistä:​

Uutena elementtinä valmistelua ja päätöksentekoa perustetaan yhteisvaikuttavia johtoryhmiä, joihin kuuluu paitsi poliittisesti nimettyjä jäseniä, myös viranhaltijoita ja asiantuntijoita. Yhteisvaikuttavien johtoryhmien keskeisenä tehtävänä on luoda yhteistä tilannekuvaa ja käsitystä johtoryhmän vastuulla olevista kehittämiskokonaisuuksista.

Yhteisvaikuttavat johtoryhmät seuraavat poliittisesti määriteltyjen pormestariohjelman painopisteiden toteutumista. Yhteisvaikuttavan johtamisen johtoryhmien teemat päätetään pormestariohjelmassa kuitenkin siten, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö ja hyvinvointialueyhteistyö ovat yhdessä johtoryhmässä.​

Yhteisvaikuttavat johtoryhmät asetetaan kuntalain tarkoittamiksi toimikunniksi siten, että niiden toimikausi on 2 vuotta. Asettaminen toimikunnaksi tehdään, jotta niille voidaan tarvittaessa delegoida toimivaltaa esim. avustusasioissa. Asettamisen yhteydessä johtoryhmiin nimetään 5 päättäjäjäsentä.​

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on vuodelle 2025 hyväksymässään toimintasuunnitelmassaan päättänyt omalta osaltaan edistää ja seurata erityisesti seuraavia asioita ja kokonaisuuksia:

  1. Segregaation ja sen vaikutusten vähentämisen kokonaisuus: mm. a) asunnottomuuden kehitys sekä asumis- /asuntopolitiikka, b) asuinalueiden välisten hyvinvointierojen seuranta c) panostaminen heikommassa ja haavoittuvassa asemassa olevien tunnistamiseen, d) päihteiden ja muiden riippuvuuksien tilannetta (ehkäisevä päihdetyö).
  2. Osallisuuden kokonaisuuden vahvistaminen: erityisesti yhteisöllisyyden merkityksen huomiointi sekä vaikuttajaryhmien kuuleminen.
  3. Järjestöyhteistyö ja sen merkitys: kumppanuutta järjestöjen kanssa vahvistetaan ja huolehditaan lautakunnan avustustoiminnan kehittämisestä ja avustusyhteistyöstä Varhan kanssa.
  4. Lasten ja nuorten palvelukokonaisuuden eteneminen.
  5. Työikäisten, erityisesti miesten, sekä ikääntyvien hyvinvointi.
  6. Ruoka-aputoiminnan kestävälle pohjalle saattaminen.
  7. Liikunta ja liikkuminen arjessa sekä liikkumattomuus (uusi painopiste) -aiheen tärkeyden nostamisen avulla lautakunta haluaa osaltaan tukea liikuntalautakunnan ja liikunnan palvelukokonaisuuden tavoitteita.​

Lisäksi lautakunta kuulee kokouksessaan 23.4.2025 viimeisimmät tiedot turkulaisten hyvinvoinnin tilasta Hyvinvointikertomuksen esittelyn yhteydessä. Tämä antaa mahdollisuuden kannustaa uutta hyvinvoinnin yhteisvaikuttavaa johtoryhmää kiinnittämään huomiota keskeisiin hyvinvoinnin haasteisiin kuten myös positiivisiin kehityskulkuihin.​

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta käy lähetekeskustelun asioista, joita se esittää huomioitavaksi tulevissa kaupunkitasoisissa ohjelmissa, palvelukokonaisuuksien suunnittelussa ja toiminnassa sekä uuden yhteisvaikuttavan johtoryhmän toiminnassaan. Lähetekeskustelun pohjalta laaditaan yhteenveto asioista lautakunnan käsittelyyn toukokuun 2025 kokoukseen.​

Integraatiojohtaja Minna Sartes:​

Ehdotus​Lautakunta käy lähetekeskustelun asioista, jotka se haluaa välittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä jatkossa vastaaville. Yhteenveto keskustelusta tuodaan käsiteltäväksi toukokuussa 2025.​

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi lautakunta päätti, että mahdolliset jatkokommentit toimitetaan valmistelijoille 9.5. mennessä.

Puheenjohtajana toimi Sauli Seittenranta.

Sihteerinä toimi Jolita Murto.​