Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta1912.03.202510

187-2025 (02 05 01)

Oikaisuvaatimus koskien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan päätöstä 29.1.2025 § 7- Ikinuoret Eläkkeensaajat ry

Tiivistelmä:

Turun kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on tehnyt päätöksen 29.1.2025 § 7, jolla lautakunta päätti yleishyödyllisille yhdistyksille myönnettävistä toiminta-avustuksista 2025. Jaettu summa oli määrältään 993 611,00 €. Yhdistys ry on tehnyt lautakunnan päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Lautakunta on tehnyt päätöksen avustuksista harkintavaltansa puitteissa, eikä päätös ole lainvastainen. Lautakunnalle esitetään, että oikaisuvaatimus hylätään.

Hyteedla § 19

Hallintokoordinaattori Merja Pistemaa ja kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa:​

Vuoden 2025 talousarvioon kaupunginvaltuuston päätöksellä 11.11.2024 § 167 varattiin yleishyödyllisten yhdistysten toiminta-avustuksiin 993 611 euroa. Toiminta-avustus oli haettavana 1.10.-31.10.2024 klo 16.00 mennessä. Käsiteltäviä hakemuksia on 161 kpl ja haettu avustussumma on yhteensä 2 171 045 euroa.

Yleishyödyllisen yhdistyksen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi ilmoituksella, joka julkaistiin Turun kaupungin verkkosivuilla. Verkkosivuilla on luetettavissa myös avustusohje, jossa on maininta, että myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Toiminta-avustuksen hakuajasta ja myöntökriteereistä kerrottiin lisäksi Turun kaupungin yleisessä avustusinfossa 18.9.2024.

Sote-uudistuksen myötä kunta on yhteistyössä Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen kanssa varmistanut hakemusten ohjautumisen käsittelyyn oikealle viranomaiselle. Samalla on varmistettu, ettei yhdistys saa päällekkäistä avustusta samaan toimintaan.​

Toiminta-avustusta myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen jatkuvaluonteiseen toimintaan tai avustettavaan hyte-toimintaan.​

Painopisteet 2025:

Avustuksen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan

Avustusten myöntämisen lähtökohtana ovat kaupungin strategiset painopisteet, pormestariohjelman linjaukset ja tavoitteet sekä tunnistetut kuntalaistarpeet. Avustuksen myöntämisessä arvioitiin toiminnan vaikuttavuutta ja toiminnan vastaavuutta edellä mainittuihin pääperiaatteisiin. Avustuksia jaetaan talousarvion puitteissa.​

Kokonaisharkinnassa kiinnitettiin huomiota erityisesti toiminnan vaikuttavuuden arviointiin. Annettiin painoarvoa toiminnalle, joka kohdistuu suureen kohderyhmään tai joka parantaa heikommassa asemassa olevien henkilöiden asemaa. Pyrittiin painottamaan kaikille avointa toimintaa verrattuna siihen, joka kohdistuu vain yhdistyksen jäsenille.​

Harkinnassa käytettiin hyväksi useiden eri palvelualueiden asiantuntijoiden asiantuntemusta. Avustuksen jakamisessa huomioitiin mahdollisuuksien mukaan hakijan saama aiempi avustustaso toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.​

Ikinuoret Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus

Oikaisupyyntö koskee Ikinuoret Eläkkeensaajat ry:lle vuodelle 2025 myönnettyä avustusta. Yhdistys haki 6000 euron avustusta toimintansa toteuttamiseen, avustusta myönnettiin 1000 euroa.​

Liite 1​Ikinuoret Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus

Ikinuoret Eläkkeensaajat ry pyytää oikaisua avustussummaan taloustilanteensa vuoksi ja tuo esiin toimintansa olevan laaja-alaista.​

Avustuskäsittelyssä on pyritty huomioimaan mahdollisuuksien mukaan hakijan saama aiempi avustustaso toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Pyrittiin myös painottamaan kaikille avointa toimintaa verrattuna siihen, joka kohdistuu vain yhdistyksen jäsenille. Ikinuoret Eläkkeensaajat ry ei ole hakenut avustusta vuodelle 2024, joten aiempaa tasoa ei siltä osin voitu huomioida. Yhdistyksen hakemuksen mukaan heidän toimintansa kohdistuu vain jäsenille, eikä ole kaikille avointa toimintaa. Avustuksen myöntämisessä on arvioitu kokonaisharkintaa käyttäen yhdistyksen toiminnan laajuutta, vaikuttavuutta ja yhdistyksen taloudellista tilannetta. Nämä huomioiden on päätetty myöntää avustusta 1000 euroa.​

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on päättänyt yhdistyksille myönnettävästä toiminta-avustuksesta harkintavaltansa ja talousarvion puitteissa. Oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta saada kaupungilta avustusta. Päätös ei ole ollut lainvastainen, ei ole syntynyt väärässä järjestyksessä eikä lautakunta päätöstä tehdessään ole ylittänyt toimivaltaansa. ​

Integraatiojohtaja Minna Sartes:

Ehdotus​Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää, että ​Ikinuoret Eläkkeensaajat ry:n tekemä oikaisuvaatimus hylätään edellä esitetyin perustein.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Timo Nurmio ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.​

Jakelu

aoIkinuoret Eläkkeensaajat ry
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Hyteedla § 19
Liite 1:Ikinuoret Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus