Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta | 91 | 11.12.2024 | 10 |
2052-2024 (02 05 01)
Kohdennettujen erityisavustusten myöntäminen 2024/5
Tiivistelmä:
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalle tuodaan päätettäväksi kohdennettujen erityisavustusten viides hakuerä.
Hyteedla § 91
Hallintokoordinaattori Merja Pistemaa ja kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa 11.12.2024:
Kaupunginhallituksen 3.9.2018 § 331 vahvistamien ja 11.10.2022 § 423 päivittämien avustuksia koskevien yleisten ohjeiden mukaan kaupunginhallituksen alaisista määrärahoista voidaan jakaa yhteisöjen sääntömääräiseen toimintaan tarkemmin erittelemättömiä yleisavustuksia sekä tiettyyn tapahtumaan tai toimintoon kohdennettuja erityisavustuksia.
Kohdennettuihin erityisavustuksiin lukeutuvat yhdistysten ja muiden yhteisöjen tapahtumiin ja erillistoimintoihin myönnettävät avustukset. Kohdennettuihin erityisavustuksiin lukeutuvat myös kiinteistöjen ja huoneistojen kunnossapitoon ja peruskorjaukseen myönnettävät avustukset. Kumpaankin on oma erillinen määrärahansa.
Kaupunginhallitus on 19.12.2022 § 524 kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpanopäätöksessä päättänyt siirtää tietyt avustusmäärärahat vuoden 2023 alusta toimintansa aloittaneen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan määrärahoihin.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan vuoden 2024 alaisiin määrärahoihin on varattu määrärahaksi 120.000 euroa.
Kohdennettu erityisavustus on jatkuvasti haettavissa. Käsittelyyn tuodaan 7 kpl hakemuksia, joiden haettava avustussumma on yhteensä 8 566,00 euroa. Avustusjakoesityksessä on arvioitu avustushakemuksessa kuvatun hankinnan, toiminnan tai tapahtuman sopivuus ja merkitys kaupungin strategisten linjausten ja toimintalupausten sekä osallistujien näkökulmasta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalle esitetään päätettäväksi kohdennetut erityisavustukset liitteen 1 mukaisesti. Tätä seuraavat kohdennetun avustuksen hakemukset tuodaan päätettäväksi vuoden 2025 avustuksissa.
Liite 1Kohdennetun erityisavustuksen hakemukset 11.12.2024
Integraatiojohtaja Minna Sartes:
EhdotusHyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää myöntää kohdennetut erityisavustukset liitteen 1 mukaisesti.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
aoHakijat
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
Liitteet:
Hyteedla § 91
Liite 1:Kohdennetun erityisavustuksen hakemukset 11.12.2024