Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta | 36 | 17.04.2024 | 3 |
2843-2024 (02 05 05)
Turun kaupungille luovutettujen kuolinpesien säästörahaston ja sosiaalirahaston 2023 jakokelpoisen tuoton käyttö ja vuosien 2022 tuoton käytöstä raportointi
Tiivistelmä:
Turun kaupungille luovutettujen kuolinpesien säästörahaston sekä sosiaalirahaston vuoden 2023 tuoton jakoa esitetään kohdennettavaksi rahastojen sääntöjen mukaan kaupungin strategian mukaisesti asiakas- ja tarvelähtöisiin, hyvinvointia edistäviin palveluihin huomioiden myös kulttuuriset hyvinvointipalvelut. Tuotolla pyritään aikaansaamaan sote-uudistuksen myötä tapahtuneen toimintaympäristön muutoksen vuoksi järjestöjen kanssa yhteistyössä toimintaa Ruusukorttelin ja Lehmusvalkaman palvelukeskuksissa sekä eri puolille kaupunkia tarpeelliseksi arvioitua ja vaikuttavaa matalan kynnyksen toimintaa.
Hyteedla § 36
Kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa, erityisasiantuntija Minna Lainio-Peltola, asiantuntija Anna-Mari Sopenlehto-Jokinen ja hallintokoordinaattori Merja Pistemaa:
Tausta
Turun kaupunginvaltuuston 12.6.2017 § 143 päätöksen mukaisesti kaupungille luovutettujen kuolinpesien säästörahaston ja sosiaalirahaston tuottoa käytetään kaupungin strategisten painopisteiden mukaisesti ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen kulttuurihyvinvointi huomioiden. 1.7.2017 lukien voimaan tulleen käyttötarkoituksen muutoksen tavoitteena oli lisätä ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä siinä tehtävää yhteistyötä kaupungin eri toimialojen välillä. Toimintamallin ja päätösprosessin muutoksen jälkeen kuolinpesien säästörahaston ja sosiaalirahaston varoja (huomioiden siihen kuuluvien testamenttien ja lahjakirjojen määräykset) voidaan suunnata kaupungin strategian mukaisesti asiakas- ja tarvelähtöisiin, matalan kynnyksen hyvinvointia edistäviin palveluihin huomioiden myös kulttuuriset hyvinvointipalvelut.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää vuosittain edellä mainittujen rahastojen tuoton jaosta. Haun toteutuksesta vastaa konsernihallinnon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö yhteistyössä palvelualueiden kanssa.
Talouden ja rahoituksen yksikön lausuman mukaan kuolinpesien säästörahaston tuotosta voidaan jakaa enintään 300 000 € (dnro 1961 - 2024) ja sosiaalirahaston (dnro 1960 - 2024) tuotosta voidaan jakaa 25 000 € vuonna 2024.
Rahastojen tuottoa jaettiin alunperin palvelualueiden ikääntyneiden hyvinvointia edistäviin tarpeisiin. Korona-ajasta lähtien viime vuosina varoja on jaettu ideahakukilpailun perusteella. Kilpailuun ovat voineet osallistua kaupunkiorganisaatioon kuuluvien toimijoiden lisäksi rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset, järjestöt ja säätiöt.
Aiemman ideahaun pohjalta monet rahoitetut toiminnat ovat kohdistuneet palveluasumisen piirissä oleviin asukkaisiin (28 % v.2023). Nyt toimintaa halutaan kohdistaa erityisesti kotona asuvien turkulaisten ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen. Esimerkiksi yli 75-vuotiaista asuu kotona 92 %, yksinasuvia heistä 51 % ja on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että heidän toimintakykynsä säilyisi mahdollisimman hyvänä säännöllisesti tarjottavan erilaisen toiminnan avulla.
Vuonna 2024 rahastojen tuotonjakoa esitetään jaettavaksi sote-uudistuksen myötä tulleen toimintaympäristömuutoksen takia ilman avointa ideakilpailua tunnistettuihin tarpeisiin. Valtaosa ikäihmisten palveluista siirtyi pois kaupungin vastuulta ja lisäksi viimeisten kuukausien aikana on tullut esille monia ikääntyneiden hyvinvointipalveluihin liittyviä haasteita Varhan muuttaessa aiemmin toteuttamiaan palveluja. Rahastojen tuoton avulla pyritäänkin uudelleenorganisoimaan tätä toimintaa siten, että ikääntyneiden hyvinvointia voidaan kaupungin toimintaympäristössä lisätä entisestään yhteistyössä järjestöjen kanssa. Varhan kanssa on käyty yhteistyöneuvotteluja hyvässä yhteistyössä ja sovittu, että Turku ottaa vastuulleen Varhan palvelujen ulkopuolelle jäävien ikääntyneiden hyvinvointia edistävien palvelujen koordinoinnin yhteistyössä järjestöjen kanssa ko. keskuksissa sekä eri puolilla Turkua, joissa avointa toimintaa on aiemmin järjestetty.
Konsernihallinnon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö on arvioinut ja valmistellut yhdessä palvelukokonaisuuksien ja integraatiotoiminnon kanssa nyt esitettävää tuotonjakoa. Erityisesti liikunta- ja kulttuuripalveluiden ikääntyneiden palveluja kehittävät erityisasiantuntijat ovat esittäneet, miten olisi tarkoituksenmukaista ja vaikuttavaa käyttää rahat kaupungin strategiaa ja lakisääteistä tehtävää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tukevaan toimintaan yhteistyössä järjestöjen kanssa. Joitakin toimintoja on jo aiemmin kokeiltu ja todettu hyviksi toteutustavoiksi, mutta niiltä on puuttunut pidempiaikainen rahoitus, jolla toimintaa voidaan pitkäjänteisesti kehittää. Niitä esitetään nyt rahoitettavaksi ja samalla niitä myös kehitetään tunnistettujen tarpeiden mukaan mm. viemällä palveluja erityisesti eri alueille. Vaikka toimintojen painotus on ikääntyneissä, mahdollistaa alueellinen, samoin kuin monipuolinen kulttuuritoiminta kaikenikäisten osallistumisen matalalla kynnyksellä. Nyt tehtävällä päätöksellä mahdollistetaan myös niin kaupungin palvelualueiden kuin järjestökumppanien kanssa pidempiaikaisen toiminnan kehittäminen siten, että tarvittavilta osin varaudutaan ns. optiotyyppisesti tuleville vuosille sen mukaan, miten rahastojen tuotto antaa siihen mahdollisuuden jatkossa.
Esityksen tarkemmat perustelut
Ikääntyneiden kohderyhmässä on hyvinvoinnin edistämisen kannalta tunnistettu tarvetta seuraavilla painopistealueilla:
Ruusukorttelin ja Lehmusvalkaman hyvinvointikeskusten kaiken nykyisen heidän oman avoimen toiminnan loppuessa tilat ovat jäämässä suurelta osin käyttämättä. Samoin joitakin toimintoja, joita Varha on liikunta- ja kulttuuripalveluiden kanssa avoimen toiminnan puitteissa toteuttanut myös eri puolilla kaupunkia, olisi vaarassa loppua, mikäli tätä tuottoa ei käytettäisi niiden toimintojen jatkon turvaamiseen. Kaupungin talouspaineissa myös liukuesteiden jakelu olisi vaarassa loppua, mikäli sitä ei näistä varoista hoideta.
Toiminnan kokonaiskoordinointi tehdään yhdessä järjestöjen kanssa. Tarkoituksena on kutsua niin tiloissa nykyisin toimivat kuin uutta toimintaa järjestämään haluavat järjestöt koolle yhteistapaamiseen pohtimaan, miten nyt varatulla rahalla voidaan parhaiten saada uudenlainen, entistä kattavampi hyvinvointia monipuolisesti edistävä palveluvalikoima tarjolle ko. tiloihin. Tähän osallistamisen suunnitteluun otetaan vanhusneuvosto mukaan yhteistyöhön.
Rahastojen tuotto esitetään 2024 kohdistettavaksi em. tavoin uudenlaisen yhteistyön kehittämiseksi ja toiminnan järjestämiseksi järjestöjen kanssa Ruusukorttelin ja Lehmusvalkaman palvelukeskuksissa sekä palvelualueiden ja konsernihallinnon esittämään tarpeelliseksi arvioituun toimintaan. Toimintaa koordinoidaan kaupungin asiantuntijoiden toimesta siten, että vältytään entistä paremmin päällekkäisyyksiltä ja toisaalta voidaan lisätä palveluja alueille, joilta niitä puuttuu. Tavoitteena on, että rahastojen vuosittaisen tuoton jaon sijaan osa rahoista kyettäisiin varaamaan pitkäjänteisempää toimintaa myös järjestöjen kanssa. Vuonna 2024 rahoitettavat toiminnot on toteutettava seuraavaan jakokierrokseen 30.4.2025 mennessä. Toiminnan toteuttajat sitoutuvat seuraamaan ja raportoimaan toiminnan etenemistä.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalle esitetään, että se päättää hyväksyä kokonaisarvioinnin perusteella seuraavat toiminnot toteutettavaksi kuolinpesien säästörahaston ja sosiaalirahaston tuoton varoin:
Toiminta | Varaus 2024 | Vastuutaho |
Viestinnän lisääminen | 30.000 € | Liikunta- ja kulttuuri |
Liukuesteet | 37.000 € | Konserni |
Testamenttimääräykset | 10.000 € | Konserni |
Ravitsemustietouden ja -taitojen parantaminen | 20.000 € | Konserni |
Ruusukorttelin ja Lehmusvalkaman toiminnan kehittäminen | 80.000 € | Konserni |
Seniori pop-up puutarhan luominen kohtaamispaikaksi | 10.000 € | Kaupunki-ympäristö |
Ikääntyneiden liikuntaharrastusten paremman saavutettavuuden ja tasapuolisemman alueellisen jakautumisen tukeminen | 23.000 € | Liikunta |
Senioreiden luontoliikunnan edistäminen liikuntaa ja kulttuuria yhdistämällä | 5000 € | Liikunta- ja kulttuuri |
Yhteistyön lisäämisen ja kumppanuuksien kehittäminen -kokonaisuudella hyvinvointia lisäävien kulttuurimahdollisuuksien tarjoaminen: | 55.000 € | Kulttuuri |
OmaKirjastotoiminnan kehittäminen | 20.000 € | Kulttuuri |
Kulttuuria saavutettavasti asuinalueille | 35.000 € | Kulttuuri |
Yhteensä | 325.000 € |
Toiminnan toteutumisesta ja vaikutuksista raportoidaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalle vuosittain aiemman käytännön mukaisesti.
Liite 1Ehdotettu toiminta tarkemmilla sisällöillä kuvattuna
Oheismateriaali 1Raportti vuonna 2022 jaetun tuoton käytöstä
Integraatiojohtaja Minna Sartes:
EhdotusHyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Ennen päätöksentekoa äänestettiin asian pöydällepanosta. Pöydällepanoehdotus hylättiin äänin 7 - 5, 1 oli poissa.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Alvesalo, Hurmerinta, Kouki, Kivimäki, Abdullahpour, Toivari ja Muukkonen.
Nurmion Seilan kannattamana tekemän pöydällepanoehdotuksen puolesta äänestivät heidän lisäkseen Niinivirta, Ojanen ja Koskinen.
Jakelu
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
Liitteet:
Hyteedla § 36
Liite 1:Ehdotettu toiminta tarkemmilla sisällöillä kuvattuna