Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta | 122 | 13.12.2023 | 3 |
2564-2023 (07 02 01)
Iltakouluasia
Tiivistelmä: -
Hyteedla § 122
PYLL- tutkimustulosten vertailu suurten kaupunkien kesken
Terveydentilan eräs perusosoitin muodostuu kuolleisuuden mittaamisesta. PYLL (Potential Years of Life Lost) -indeksi eli ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien indeksi on kansainvälisesti laajalti käytetty mittari. Mittarin avulla pystytään tuomaan esille paitsi väestön hyvinvoinnin tilanne ja kehitys, myös tieto suurimmista vältettävissä olevista kuolinsyistä, joita voidaan ehkäistä joko kokonaan tai hoitaa siten, ettei niihin tarvitse kuolla ennenaikaisesti. Vältettävissä olevat ennenaikaisesti menetetyt elinvuodet lasketaan alle 75-vuotialla.
Turun kaupunki tilasi loppuvuodesta 2022 PYLL-analyysin sekä kaupunkitasoisesti että kaupunginosittain hyvinvointijohtamisen tueksi ja palveluiden kohdentamiseksi jatkona aiempina vuosina tehtyjen tulosten vertailemiseksi. Turun hyvinvointikertomuksessa on tuotu esiin PYLL- tuloksia, joita on myös tarkasteltu hyvinvoinnin johtoryhmässä keväällä 2023. Tarkastelun pohjalta päätettiin tilata FCG Finnish Consuling Group Oy:ltä kuuden suurimman kaupungin PYLL-tulosten vertailu Turun tuloksien suhteesta muihin suuriin kaupunkeihin.
Asiaa esittelevät FCG Finnish Consuling Group Oy:ltä johtava asiantuntija Virpi Pitkänen ja asiantuntijalääkäri, terveydenhuollon erikoislääkäri Emma Kajander.
Integraatiojohtaja Minna Sartes:
EhdotusHyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta kuulee asian esittelyn.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.