Turun seudun Kehitysvammaisten Tuki ry 14.4.2011:

 

Turun seudun kehitysvammaisten tuki ry käsitteli kevätkokouksessaan 28.3.2011 kehitysvammaisten työtoiminnan leväperäistä ja vastuuntunnotonta hoitoa Turussa.

 

Keskustelun herätti Itäharjun (Kalevantien) toimintakeskuksesta julkisuuteen tullut hätä toiminnan lopettamisesta ko. kohteessa kosteus- ja homevaurioiden vuoksi. Käydyssä keskustelussa ihmeteltiin miksi kosteus- ja homevauriot tuodaan vasta nyt esille, kun ko. ongelmat olivat tiedossa jo 1990-luvun puolivälissä kun kaupungin virkamiehillä oli tarve saada ko. tiloille käyttäjiä.

 

Tiloja kyllä tarjottiin kehitysvammaisten työtoimintaan jo silloin, mutta sosiaalilautakunta erään lautakunnan jäsenen aktiivisuuden ansiosta hylkäsi tilat, juuri samojen kosteus- ja homeongelmien sekä tilojen yleisen sopimattomuuden ja sokkeloisuuden vuoksi. Samainen hylkäyspäätös piti myös sisällään jo aiemmin tehdyn periaatepäätöksen siitä, että kehitysvammaisten työtilojen tulisi olla enintään 30 -paikkaisia. Nämä pienemmät yksiköt takaisivat myös sen, että kehitysvammaisten matka- ja kuljetuskustannukset sekä matkoihin käytettävä aika pysyisivät kohtuullisina.

 

Kun lautakunnan jäsenet vaihtuivat 1997 aloittaneessa lautakunnassa, niin virkamiehet saivat tahtonsa läpi ja kehitysvammaisten altistaminen kosteus- ja homeongelmille ei enää kiinnostanut ketään. Uudessa lautakunnassa ei ollut yhtään jäsentä, jota olisi kiinnostanut ko. ongelmat ja tilojen sopimattomuus ja jolla olisi lisäksi ollut kiinnostusta ja asiantuntemusta kehitysvammaisista ja kehitysvammatyöstä.

 

Nyt toimintaa ollaan siirtämässä Lausteen entiseen nuorisotaloon. Tiloihin mahtuu vain noin puolet Itäharjun asiakkaista, mutta ko. tilat ovat ulkoisesti toimintaan sopimattomat (ovat rinteessä) ja ahtaat. Mihin loput työntekijät sijoitetaan? Työtoiminnan käyttöön suunnitellut tilat ovat muutenkin yleisesti kehitysvammaisten työtoimintaan sopimattomia.

 

Kokouksen osanottajia pelotti myös se, että työtoimintaan tarvittavien toimivien tilojen puuttumisen vuoksi kehitysvammaisia ollaan siirtämässä (tai siirretty) 3-4 päiväisiin viikkoihin ilman, että asiakkaan ja omaisten/asuntoloiden kanssa olisi etukäteen neuvoteltu tai sovittu. Käydyssä keskustelussa tuli esille myös hätä nyt ilman työtoimintapaikkaa olevien kehitysvammaisten kasvavasta määrästä ja pikaisesta tarpeesta korvata vanhat ja sopimattomat tilat uusilla ja kunnolla toimivilla tiloilla.

 

Kevätkokous päätti yksimielisesti vaatia, että kaupunginhallitus:

 

- esittää vuoden 2012 budjettiin valtuuston vahvistettavaksi varat kahden noin 30 - paikkaisen työkeskuksen rakentamiseksi siten, että ne valmistuvat käyttöön vielä v. 2012 aikana.

- laatii selvät ja sitovat suunnitelmat vanhojen epäsopivien tilojen korvaamisesta vaatimusten mukaisilla tiloilla siten, että suunnitelmissa huomioidaan myös työtoimintaan siirtyvien aikuistuvien kehitysvammaisten kasvavat ja jatkuvat tilatarpeet.