Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2013-2016 | 240 | 11.04.2017 | 9 |
4285-2017 (017)
Revisiotoimiston pitäminen suljettuna heinäkuussa 2017
Tiivistelmä: -
Tlk2013- § 240
Revisiotoimisto 7.4.2017
Toimikauden 2013 - 2016 tarkastuslautakunta on vuonna 2016 päättänyt, että revisiotoimisto saadaan pitää suljettuna heinäkuussa. Lupa toimiston suljettuna pitämiseen annettaneen myös vuonna 2017.
Tarkastuslautakunnan viimeinen päätetty kokous kevätkaudella 2017 on kesäkuun puolivälissä. Lautakunnan ensimmäinen syyskauden kokous on yleensä ollut elokuun puolenvälin jälkeen.
Revisiotoimisto ehdottaa, että toimisto saadaan pitää suljettuna vuoden hiljaisimpana ajankohtana ajalla 26.6. - 28.7.2017.
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää, että revisiotoimisto saadaan pitää suljettuna ajalla 26.6. -28.7.2017 (viikot 26 - 30).
PäätösEhdotus hyväksyttiin.