Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2013-2016 | 87 | 23.11.2015 | 7 |
8865-2015 (027)
Kh 7.9.2015 § 367: Uusi riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan ohje käyttöön
Tiivistelmä: -
Tlk2013- § 87
Johtaja Tuomas Heikkinen ja riskienhallintapäällikkö Heikki Vähäkuopus:
Kuntalain muutoksiin pohjautuen Turun kaupungin tavoitteena on ollut yhdenmukaistaa riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan toteuttamista, raportointia ja valvontaa. Tavoitteen toteuttamiseksi on laadittu uusi riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan ohje. Ohje koskee kaikkia Turun kaupungin toimialoja ja tytäryhteisöjä.
Riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan ohjeessa määritellään Turun kaupunkikonsernin riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan periaatteet ja toteuttamistavat. Ohje sisältää myös päivitetyn tietoturvallisuuden hallintapolitiikan. Lisäksi ohjeessa selvitetään sisäisen tarkastuksen toimintaa sekä kunnan valmiuslain edellyttämää varautumisvelvoitetta.
Kaupunginhallitus päätti 7.9.2015 § 367, että liitteenä 1 oleva riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan ohje hyväksytään käyttöönotettavaksi,
että kaupunginjohtaja oikeutetaan täydentämään ohjetta tarvittaessa ja
että aiemmin hyväksytyt riskienhallintaopas ja tietoturvallisuuden hallintapolitiikka -asiakirja kumotaan.
Oheismateriaali 1 Kh 7.9.2015 § 367: Uusi riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan ohje käyttöön
Oheismateriaali 2 Kh 7.9.2015 § 367 Liite 1: Riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan ohje
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää merkitä uuden riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan ohjeen tiedokseen.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.