Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2013-2016 | 16 | 05.03.2015 | 7 |
1459-2015 (045)
Lastensuojelun arviointi
Tiivistelmä: -
Tlk2013- § 16
Revisiotoimisto 2.3.2015:
Tarkastuslautakunnan vuoden 2014 - 2015 arviointisuunnitelman yhtenä aiheena on ollut Lastensuojelun arviointi.
Arvioinnin tavoitteena on ollut arvioida lastensuojeluun liittyvien toimintojen kokonaisuutta Turun kaupungissa.
Tarkastuslautakunta on revisiotoimiston avustuksella perehtynyt syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana lastensuojelua käsitteleviin aineistoihin ja materiaaleihin. Arvioinnissa on haastateltu kaupungin viranhaltijoita ja muiden lasten suojeluun liittyvien toimijoiden edustajia. Näiden selvitysten ja haastattelujen pohjalta on laadittu raportti Lastensuojelun arvioinnista. Raportissa esitettyjen asioiden osalta vuoropuhelua jatketaan myös raportoinnin jälkeen.
Oheismateriaali 1 Raporttiluonnos 2.3.2015: Lastensuojelun arviointi
Salassa pidettävä, JulkL 24 § 15)
(lähetetään tarkastuslautakunnalle pdf-versiona sähköpostitse)
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää merkitä arviointiin liittyvän valmistelun tiedoksi ja antaa tarvittavat jatkovalmisteluohjeet.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.