Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2013-2016 | 96 | 17.12.2013 | 7 |
3116-2013 (000)
Toimikauden 2013-2016 tarkastuslautakunnan kokoukset kevätkaudella 2014
Tiivistelmä: -
Tlk2013- § 96
Turun kaupungin hallintosäännön (Kv 17.12.2012 § 252) 2. luvun 4 §:n 2-3 mom. mukaan muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi. Lisäksi kokous on pidettävä, mikäli enemmistö toimielimen jäsenistä tai esittelijä sitä puheenjohtajalta pyytää, ilmoittamansa asian käsittelemistä varten. Toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämässä paikassa. Toimielimen puheenjohtaja voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä muunkin kokouspaikan.
Hallintosäännön 5 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä mikäli mahdollista, siinä käsiteltävät asiat. Esityslista toimitetaan mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu toimitetaan jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille toimielimen päättämällä tavalla, mikäli mahdollista vähintään kaksi päivää ennen kokousta. Kokouskutsu tai tieto siitä, milloin ja mistä kutsu on sähköisesti noudettavissa, toimitetaan saajan toimielimen sihteerille ilmoittamaan sähköposti-, posti- tai käyntiosoitteeseen. Kokouskutsu tai tieto siitä, että kutsu on noudettavissa, voidaan toimittaa myös puhelimitse tai tekstiviestinä.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anne Aholainen on ehdottanut toimikauden 2013 - 2016 tarkastuslautakunnan kevään 2014 ensimmäisiksi kokouspäiviksi:
Tiistai 21.01.2014
Perjantai 07.02.2014
Kokoukset esitetään alkaviksi klo 8.30 ja pidettäviksi pääsääntöisesti Yliopistonkatu 27a:ssa. Loput kevään 2014 kokoukset ilmoitetaan myöhemmin.
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Toimikauden 2013 - 2016 tarkastuslautakunta päättää, että kevätkauden 2014 ensimmäiset kokoukset ovat tiistaina 21.1.2014 klo 8.30 ja perjantaina 7.2.2014 klo 8.30 ja että kokoukset pidetään pääsääntöisesti Yliopistonkatu 27a:ssa.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.