Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta19009.12.20206

13678-2020 (07 02 03)

Fölin aikataulukirjan painatuksesta luopuminen

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että Föli luopuu aikataulukirjojen painattamisesta keväästä 2021 alkaen.

Tksjlk § 190

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte ja suunnittelija Saana Lehtinen 3.12.2020:

Fölin aikataulukirja tehdään ja painatetaan kahdesti vuodessa. Kirjoja jaetaan tällä hetkellä kaikissa Fölin palvelu- ja latauspisteissä. Palvelu- ja latauspisteisiin toimitetaan noin 200–2000 kpl aikataulukirjoja, poikkeuksena Kauppatorin Monitori, jossa menekki on ollut suurempaa. Vielä pienempiä eriä on toimitettu esimerkiksi kauppakeskuksiin, palvelutaloihin ja suurille työnantajille. Aikataulukirjojen menekkiä eri pisteissä on ollut hankala ennustaa ja niiden varastointi sekä hävittäminen on aiheuttanut hankaluuksia osalle palvelupisteistä.

Kun aikataulukirjoja vielä vuonna 2019 postitettiin kotitalouksiin, painatusmäärä oli 180.000 kappaletta. Vuonna 2020 painatusmäärä on ollut 70.000 kirjaa per aikataulukausi, mutta tämäkin painosmäärä on osoittautunut liian suureksi. Osan kirjojen heikosta menekistä selittää koronaviruksen vuoksi vähentynyt matkamäärä ja tarve aikatauluinformaatiolle. Seudullinen joukkoliikenne arvioi silti, että nykyisillä jakelukanavilla noin 50.000 kappaletta olisi riittävä painosmäärä.

Painosmäärä on vähäinen ja on oletettavissa, että aikataulukirjan käyttö vähenee lähivuosina sähköisten palveluiden käytön yleistyessä entisestään. Aikataulukirjan oletettu käyttäjäkunta on pieni verrattuna esimerkiksi Fölin reittioppaan kävijämäärään, joka on normaalitilanteessa (ennen koronaviruspandemiaa) noin 600.000 käyntiä kuukaudessa. Myös föli.fi-sivustolla käydään noin 400.000 kertaa kuukaudessa.

Aikataulukirjan ongelma on, ettei kirja ole koskaan täysin ajan tasalla kesken aikataulukauden tehtävien muutosten osalta. Aikataulumuutosten tekemistä onkin yleensä pyritty välttämään kesken aikataulukauden, vaikka muutokset olisivat perusteltuja ja matkustajia hyödyttäviä. Ongelma on korostunut kuluvana vuonna, kun koronaviruksen aiheuttamien liikennöintimuutosten myötä aikataulukirjoissa on ollut virheellistä tietoa normaaliakin enemmän.

Kirjan mennessä painoon ei usein ole tietoa myöskään esimerkiksi lippu-uudistusten (lähimaksu, joustava kausikortti) tarkoista alkamispäivämääristä, minkä vuoksi aikataulukirja on myös muun Fölin viestinnän kannalta tehoton kanava.

Aikataulukirjan aineisto tuotetaan osin erillään Fölin muusta aikatauludatasta. Lisäksi Seudullinen joukkoliikenne on tehnyt osin kirjan taiton sekä huolehtinut kirjan oikoluvusta. Tämän työajan siirtäminen esimerkiksi Fölin reittioppaan datan kehittämiseen hyödyttäisi suurempaa joukkoa matkustajia. On tarkoituksenmukaista ohjata matkustajia entistä enemmän sähköisten palveluiden pariin myös siksi, että uuden föli.fi-sivuston ja asiakasrekisterin myötä matkustajan on mahdollista saada juuri hänelle kohdennettua häiriöinformaatiota esimerkiksi hänen käyttämäänsä linjaa koskevasta poikkeusreitistä tai perutuista vuoroista. Föli.fi uudistuu alkuvuonna 2021, minkä myötä sen saavutettavuus ja käytettävyys paranevat.

Aikataulukirjaa käyttävät pääasiassa matkustajat, jotka eivät voi käyttää sähköisiä aikataulupalveluita tai kokevat niiden käytön hankalaksi. Tällaisten matkustajien on mahdollista saada maksutta tuloste käyttämiensä linjojen aikatauluista jo nykyisin Kauppatorin Monitorista. Tietokonetta käyttävät voivat tulostaa aikataulun myös itsenäisesti Fölin sähköisistä kanavista. Turussa palvelulinjojen busseissa on jaossa linjakohtaisia aikatauluja, joita on painatettu tarpeen mukaan aikataulukirjan painotöiden ohessa. Mikäli palvelulinjojen aikataulut ja reitit eivät muutu, nykyinen painos riittää toistaiseksi palvelulinjabusseissa jaettavaksi. Föli tarjoaa myös kattavaa, ajantasaista ja helppokäyttöistä pysäkki-informaatiota pysäkkijulisteiden ja -näyttöjen avulla.

Aikataulukirja ei sisällä tietoa, jota ei olisi saatavilla muista kanavista. Matkaehdot ovat saatavissa painettuina Fölin palvelupisteistä. Myös esimerkiksi hintoja koskevat tiedot ovat saatavissa palvelupisteistä tai nähtävissä busseissa.

Muissa Suomen kaupungeissa aikataulukirjojen painatuksesta luopuminen on ollut viime vuosina trendi, jolla ei ole todettu vaikutusta matkamäärään. Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse on luopunut sekä aikataulujen painatuksesta että jakelusta jo kesällä 2017. He ovat panostaneet saman rahan muuhun viestintään. Tampereella koettiin, että aikataulukirjan suuri painos ja jakelu ovat hyötyyn nähden kalliita ja työläitä. Helsingin seudun liikenne HSL luopui kirjasta jo aiemmin. Muun muassa Lahden seudun liikenne LSL ja Oulun joukkoliikenne harkitsevat aikataulukirjasta luopumista.

Aikataulukirjasta luopuminen vähentää kaikkien Föli-kuntien kustannuksia. Painatuksen kustannukset ovat olleet noin 50.000 euroa vuodessa 70.000 kappaleen painosmäärällä.

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää luopua aikataulukirjan painattamisesta kesäaikataulusta 2021 alkaen.

PäätösTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti yksimielisesti Tuomolan Heikkilän kannattamana tekemästä ehdotuksesta, että Fölin aikataulukirjaa painetaan ja jaetaan nykyiseen tapaan kesäaikataulusta 2021 lähtien, mutta painosmäärä lasketaan 50 000 kappaleeseen.

Jakelu

tiedFöli-kuntien palvelupisteet; Sähköpostia varten
tiedKonsernihallinto, asiakaspalvelu
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX