Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta14620.11.20194

14420-2018 (08 01 00, 02 02 02)

Siirtyminen Fölin aikataulukirjojen noutamiseen palvelu- ja myyntipisteistä

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että aikataulukirjoja ei enää postiteta kotitalouksiin huhtikuusta 2020 lähtien. Aikataulukirjoja on saatavissa Fölin myyntipisteissä, ja aikataulukirjoja myös jaetaan edelleen esim. palvelutaloihin.

Tksjlk § 146

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte 13.11.2019:

Fölin aikataulukirjat postitetaan kaikkiin Föli-alueen kotitalouksiin kaksi kertaa vuodessa.

Yhä useammat joukkoliikenteen asiakkaat eivät enää käytä aikataulukirjoja, sillä he käyttävät nettiaikatauluja ja reaaliaikaista aikataulutietoa. Fölin nettisivuilla on noin 400.000 käyntiä kuukaudessa ja reittioppaalla noin 600.000 käyntiä kuukaudessa. Lisäksi aikataulutietoja haetaan muista niin Fölin kuin muidenkin toimijoiden sähköisistä palveluista, muun muassa Google Mapsista. Reittiopasta käytetään siis yli seitsemän miljoonaa kertaa vuodessa. On selvää, että aikataulukirjojen käyttö ei ole lähellekään niin suurta.

On todennäköistä, että aikataulukirjojen postittamisesta luopumisella ei ole vaikutusta Fölin asiakasmäärään. Esimerkiksi Tampereen kokemukset vahvistavat tätä arviota.

Jos aikataulukirjojen postittamisesta luovutaan, aikataulukirjoja on saatavissa Fölin palvelupisteissä ja latauspisteissä sekä mahdollisesti joissakin muissa paikoissa. Aikataulukirjoja toimitetaan jo nykyisin palvelutaloihin ja ikäihmisten kohtaamispaikkoihin, ja tätä käytäntöä jatkettaisiin myös kotijakelusta luovuttaessa.

Aikataulukirjasta löytyy aikataulujen lisäksi tietoa esimerkiksi matkaehdoista, liikennöintipoikkeuksista ja uusista palveluista. Nämä tiedot löytyvät edelleen netistä, mutta matkaehdot ovat saatavissa painettuina myös Fölin palvelupisteistä.

Luopuminen aikataulukirjojen postittamisesta vähentää kaikkien Föli-kuntien kustannuksia. Kustannukset alenevat arviolta 64.000 euroa vuodessa. Postituskulut vähenevät 44.000 euroa vuodessa ja painatuskulut 30.000 euroa vuodessa. Jakelupisteiden järjestäminen ja kuljetukset lisäävät kustannuksia arviolta 5.000 euroa vuodessa. Aikataulukauden muutoksen informointiin tulee varata 5.000 euroa, sillä monille aikataulukirjan tulo kotiin on ollut muistutus aikataulukauden vaihtumisesta, vaikka aikataulukirjalle ei sen jälkeen olisikaan ollut käyttöä.

Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse on luopunut sekä aikataulujen painatuksesta että jakelusta jo kesällä 2017. He ovat panostaneet saman rahan muuhun viestintään. Tampereella koettiin, että aikataulukirjan suuri painos ja jakelu ovat hyötyyn nähden kalliita ja työläitä. Aikataulukirjasta luopuminen mahdollisti myös kesken aikataulukauden tehtävät muutokset, jotka ovat olleet välttämättömiä raitiotietyömaan edetessä. Nyssen lisäksi esimerkiksi HSL ei paina aikataulukirjaa lainkaan. Lahden seudun liikenne LSL on päättänyt tänä vuonna, että aikataulukirjoja ei enää jaeta kotitalouksiin.

Aikataulukirjan kotijakelusta luopumisella on sähköisten palveluiden käyttöön ohjaava vaikutus. Mitä enemmän sähköisiä aikataulupalveluita käytetään, sitä paremmin joukkoliikenteen suunnittelussa voidaan reagoida matkustajien tarpeisiin kesken kauden. Nykytilanteessa muutosten tekemistä kesken aikataulukauden pyritään välttämään, vaikka muutokset olisivat perusteltuja, hyödyttäisivät matkustajia ja vaikka suurin osa matkustajista saisi tiedon muutoksista sähköisten palveluiden kautta.

Iso osa kotiin jaetuista aikataulukirjoista päätyy Fölin kokemuksen mukaan saman tien roskiin tai paperinkeräykseen. Tarpeettomien aikataulukirjojen painattaminen ei ole vastuullista ympäristön kannalta. Aikatauluvihkon kotijakelusta luopuminen pienentää Föli-kuntien hiilijalanjälkeä.

Aikataulukirjojen painatusta koskeva kilpailutus on käynnistymässä. Koska lautakunnan päätöksellä on suora vaikutus aikataulukirjojen painatusmäärään, lautakunnan tulisi päättää postittamisasiasta ennen kilpailutuksen käynnistämistä. Jos aikataulukirjoja ei enää postiteta, ei tarvita enää 180.000 kappaleen painosta aikataulukirjoista. Seudullinen joukkoliikenne arvioi, että uudessa tilanteessa noin 85.000 kappaleen painos tulee riittämään.

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää luopua aikataulukirjojen postittamisesta koteihin 1.4.2020 alkaen. Aikataulukirjat painatetaan edelleen, ja niitä on saatavissa Fölin myynti- ja latauspisteissä sekä mahdollisesti muissa paikoissa. Aikataulukirjoja toimitetaan edelleen palvelutaloihin ja ikäihmisten kohtaamispaikkoihin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi lautakunta päätti Perhon Lumpeen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti korostaa, että Fölin tulee selvittää mahdollisuutta aikataulukirjojen jakeluun esimerkiksi hyvinvointikeskuksissa, kauppakeskuksissa ja muissa paikoissa, jossa suuri määrä ihmisiä liikkuu. Lisäksi taitevaiheessa tulee erityisesti panostaa sähköiseen ja printtiviestintään, jossa asiakkaita opastetaan Fölin sähköisen reittioppaan/muiden reittioppaiden käyttöön sekä sen kertomiseen, mistä aikataulukirjan voi halutessaan noutaa

Heikkilän ehdotus raukesi kannattamattomana.

Heikkilän ehdotus: ”Esitän että aikataulujen jakelukäytännössä pysytään nykykäytännössä.”

Jakelu

tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedJoukkoliikenteen palvelutoimisto
tiedKaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto
tiedJorasmaa Lauri
tpvLehtinen Saana
tiedMartinez Sinikka
tpvTervonen Jouko
tiedUusitalo Oona