Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta13109.10.20191

39-2019 (02 02 02)

Vuoden 2019 talouden 3. osavuosikatsaus Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan osalta

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että se ehdottaa Turun kaupunginhallitukselle tulotavoitteen alentamista 2,0 miljoonalla eurolla. Syksystä 2018 alkanut matkamäärän lasku aiheuttaa noin kahden miljoonan tulovajeen tälle vuodelle. Matkamäärä laski 6,8 % loka-joulukuussa 2018 ja 2,6 % tammi-syyskuussa 2019. Tasan vuoden verran jatkuneiden liikenteen poikkeusjärjestelyjen aikana matkamäärä on pudonnut hieman yli miljoonalla matkalla (-3,8 %).

Tksjlk § 131

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte 4.10.2019:

Turun kaupunginvaltuusto on vuoden 2019 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt toiminnan ja talouden kehittymisen raportoinnista. Kolmas osavuosikatsaus laaditaan raportointijaksolta 1.1.–31.9.2019. Osavuosikatsaus sisältää talouden katsauksen sekä talousarviossa asetettujen talous- ja henkilöstötavoitteiden toteutumisennusteen. Osavuosikatsaus on Turun kaupungin edellyttämä toteutumiskatsaus ja siksi nämä luvut koskevat Turkua.

Joukkoliikenteen liikennöintikustannukset ovat talousarvion mukaiset, mutta lipputulot jäävät todennäköisesti noin 2 miljoonaa euroa alle lipputulotavoitteen. Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta ilmoitti tästä tulovajeesta Turun kaupunginhallitukselle 21.8.2019 § 96 vuoden toisen osavuosikatsauksen yhteydessä.

Lipputulotavoitteen epärealistisuus perustuu siihen, että matkamäärä syksyllä 2018 talousarviopohjan tekemisen jälkeen putosi niin paljon (-4,7 %), että pohja vuodelle 2019 muodostui vääräksi. Lisäksi talousarvio perustui oletukseen 2 % kasvusta vuonna 2019, mutta matkamäärä on sen sijaan pudonnut (tammi-syyskuu -2,6 %).

Seudullinen joukkoliikenne tekee kaikkensa matkamäärän ja lipputulojen kasvattamiseksi. Työsuhdematkalippuja ja EMV-maksamista mainostetaan tehokkaasti niiden valmistuttua. Kelan koulumatkatuesta informoidaan entistä enemmän kuntia, kouluja ja koululaisia. Kaikesta, mistä pystytään, säästetään. Matkailijalippujen hintaa esitetään korotettavaksi 25.11.2019 alkaen. Joukkoliikenteen täsmällisyyttä tulee parantaa Turun keskustassa, mutta joukkoliikenne ei pysty tekemään sitä, jos Auransiltaa ei suljeta henkilöautoilta keskustan liikenteen poikkeusjärjestelyjen loppuajaksi. 

Oheismateriaali 1Vuoden 2019 talouden 3. osavuosikatsaus Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan osalta

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää merkitä vuoden 2019 talouden 3. osavuosikatsauksen tiedoksi ja lähettää sen Turun kaupunginhallitukselle. Lisäksi lautakunta esittää Turun kaupunginhallitukselle, että Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan vuoden 2019 talousarviota korjataan siten, että tulovaatimuksesta vähennetään Turun osalta 2,0 miljoonaa euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus