Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta18929.11.20178

4930-2016 (633)

Linjan L5 aikataulumuutos

Tiivistelmä:

Liedon Keskuskoulun ja Taatilan koulun kuljetusoppilaiden tuntien päättymisen jälkeisen odotusajan lyhentämiseksi esitetään linjalle L5 aikataulumuutosta 8.1.2018 alkaen. Tämä asiakohta koskee Liedon kuntaa.

Tksjlk § 189

Suunnittelija Niko Kortelainen 20.11.2017:

Taatilan koulu aloitti toimintansa syyslukukauden 2018 alusta, jonka vuoksi linjalle L5 lisättiin vuoroja ja aikataulu räätälöitiin siten, että se palvelee mahdollisimman hyvin kaikkia Liedon keskustan kouluja (Jokilaakson koulu, Taatilan koulu ja Keskuskoulu). Taatilan koulun lukujärjestystä on kuitenkin muutettu siten, että kaksi viimeistä tuntia pidetään yhdistettynä. Näin ollen koulu päättyykin alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin ja odotusaika bussin lähtemiseen on tarpeettoman pitkä. Myös keskuskoululaiset ovat nyt kärsineet viime kevättä pidemmästä odotusajasta.

Lautakunnalle esitetään, että linjan L5 koulukeskuksen lähtöaikaa klo 15:10 aikaistetaan siten, että se on 8.1.2018 alkaen klo 15:00.

Muutoksella on pieni kustannuksia alentava vaikutus.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että linjan L5 koulukeskuksen lähtöaikaa klo 15:10 aikaistetaan siten, että se on 8.1.2018 alkaen klo 15:00.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLiedon kunta
tiedTurun Linja-autoilijain Osakeyhtiö
tiedJorasmaa Lauri
tpvKortelainen Niko