Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta10507.06.201712

6436-2017 (633)

Bussikorttien väärinkäyttötapauksiin liittyvä toimintaohje

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että henkilökohtaisten bussikorttien väärinkäyttötapauksiin vahvistetaan toimintatapa. Lautakunta on jo aiemmin päättänyt vapaakortteja koskevista säännöistä.

Tksjlk § 105

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 26.5.2017:

Alennuskortit eli lasten, nuorten, opiskelijoiden, senioreiden ja vammaisten kortit sekä kaikki vapaakortit ovat henkilökohtaisia. Lautakunta on päättänyt vapaakorttien väärinkäyttötapausten hoitamisesta 2.3.2016 § 38, että minkä tahansa vapaakortin väärinkäyttö eli antaminen toisen henkilön käyttöön johtaa kortin poisottamiseen ja sulkemiseen ja vähintään vuoden mittaiseen karenssiaikaan.

Koska myös alennuskorttien käytössä ilmenee ajoittain väärinkäytöksiä, on tullut tarve linjata henkilökohtaisten bussikorttien väärinkäyttöön liittyvä toimintatapa.

Bussissa kuljettaja tai tarkastaja on oikeutettu ottamaan kortin pois väärinkäyttötapauksessa. Kortti toimitetaan palvelutoimistoon (Aurakatu 5), josta omistaja saa noutaa kortin määräajan jälkeen. Ehdotetaan, että kortin saa takaisin käyttöönsä kahden viikon kuluttua ja korttia luovutettaessa peritään käsittelymaksu. Mahdollisia kausikortin käyttämättömiä päiviä tai muutakaan menetystä ei korvata. 

Palvelupisteessä on ilmennyt tapauksia, joissa alennushintainen kortti on hankittu toisen henkilön henkilötunnuksella. On paljastunut myös tapauksia, joissa samalla henkilötunnuksella on useita samaan aikaan voimassaolevia alennushintaisia (useimmiten nuoriso) kausikortteja, jotka ovat eri henkilöiden käytössä (väärinkäyttäjät eivät täytä alennusehtoja).  Lautakunnalle ehdotetaan, että väärinkäytön paljastuessa kaikki samalla henkilötunnuksella olevat kortit suljetaan ja että kortin avaaminen edellyttää kuvallisen henkilötodistuksen esittämistä. Kun henkilöllisyys on todettu ja yksi kortti avattu, muut samalla henkilötunnuksella olevat kortit tyhjennetään. Ehdotetaan, että korttia luovutettaessa peritään käsittelymaksu. Tyhjennettyjen korttien sisältöä ei korvata eikä mahdollista muutakaan menetystä.

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että 1.7.2017 alkaen henkilökohtaisten alennuskorttien väärinkäyttötapauksissa minimipalautusaika on kaksi viikkoa, kortin palautuksesta peritään käsittelymaksu 7 euroa (sis. alv 10 %) ja korvauksia ei makseta mahdollisista korttien sisällöistä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvFöli-kuntien palvelupisteet
tpvJoukkoliikenteen palvelutoimisto
tiedJorasmaa Lauri
tiedKuoppala Pirjo
tiedLerkki Susanna
tiedPihlava Topias
tiedRiski Jaana