Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta7312.04.201711

3717-2017 (633, 010)

Palvelu- ja myyntiohjeen päivitys

Tiivistelmä:

Turun seudun joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohje on päivitetty. Lautakunnalle esitetään kuljettajille ja henkilökunnalle tarkoitetun ohjekirjan hyväksymistä.

Tksjlk § 73

Ympäristötoimialan hallinto, kehityspäällikkö Seppo Kemppainen 27.3.2017:

Joukkoliikennetoimiston kokoama palvelu- ja myyntiohje on tarkoitettu kaikille Turun seudun joukkoliikenteen parissa työskenteleville. Ensisijaisen kohderyhmän muodostavat Föli-liikenteen kuljettajat, jotka ohjekirjasta voivat tarkistaa rahastuslaitteen käyttöön liittyviä ohjeita ja asiakaspalveluun liittyviä periaatteita. Myös Fölin myynti- ja palvelupisteissä tarvitaan ohjekirjan kaltaista tiivistelmää päivittäin.

Joukkoliikennelautakunta hyväksyi palvelu- ja myyntiohjeen edellisen kerran marraskuussa 2015. Tämän jälkeen on tullut esille päivitystarpeita, jotka ovat liittyneet muun muassa rahastuslaitteiden käytön opastukseen. Myös opaskirjan rakennetta on muutettu siten, että tavoitteena on ollut aikaisempaa loogisempi kokonaisuus.

Ohjekirja on tarkoitus painaa ja jakaa Föli-auton kuljettajille, kuljettajakoulutusta antaville oppilaitoksille ja joukkoliikenteen asiakaspalvelutyötä tekeville. Ohjekirja julkaistaan myös sähköisenä versiona, jolloin sen päivittäminen verkossa on mahdollista.

Liite 1Palvelu- ja myyntiohje 27.3.2017

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn palvelu- ja myyntiohjeen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli suunnittelupäällikkö Lauri Jorasmaa.

Jakelu

tiedJalobus Oy
tiedJoukkoliikennetoimiston henkilökunta
tiedLS-Liikennelinjat Oy
tiedLänsilinjat Oy
tiedSL-Autolinjat
tiedTurun Citybus Oy
tiedTurun Kaupunkiliikenne Oy
tiedTurun Linja-autoilijain Osakeyhtiö
tiedVesman Liikenne Oy
tiedV-S Bussipalvelut Oy
tiedKemppainen Seppo
tpvMartinez Sinikka


Liitteet:

Tksjlk § 73
Liite 1:Palvelu- ja myyntiohje 27.3.2017