Lautakunnan varapuheenjohtajan aloite aiheena uuden bussilinjan perustamiseksi Föli- alueelle

 

Varsinkin kesäaikaan Föli- alueella järjestetään merkittäviä yleisötapahtumia. Kyse on tapahtumista joissa linja- autojen avulla kuljetetaan kymmeniäkin tuhansia matkustajia. Kuluvan vuoden suurimmat tapahtumat puheena olevalla sektorilla ovat olleet Ruisrock sekä Kuninkuusravit. Jostain syystä tavaksi on tullut että Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta siunaa mallin jolla tällaisten tapahtumien liikennöinti annetaan tapahtumajärjestäjän ja liikennöitsijän väliseksi "diiliksi". Tällaista päätöstähän lautakunnan ei tarvitse sinänsä tehdä koska kyse on viranomaisalueen sisällä tapahtuvasta asiakasmaksuihin pohjautuvasta liikennöinnistä johon viranomaisella on "monopoli".

 

Oma käsitykseni on että samalla kun lautakunta antaa suurten tapahtumien liikennöinnin ulkopuolisiin käsiin jää viranomaiselta eli kansankielisesti sanottuna Föliltä saamatta kivitalollisen verran lipputuloja. Jottei vallalla ollut käytäntö enää jatku niin aloitteena esitän että:

vuoden 2017 alusta lähtien Föli- liikenteeseen rakennetaan uusi linja linjanumerolla 999

kyseinen linja on sellainen joka liikennöi suurten yleisötapahtumien aikaan

vaikka ajettavia reittejä aina yhden tapahtuman aikaan voi olla useitankin niin yhdellä linjanumerolla voidaan operoida sillä linjakilven tekstikentän informaatio kertoo matkustajalle ajettavan linjan

linjalle ei tarvita kilpailutusta sillä koska kyse on yleensä kertaluontoisesta liikennöinnistä voidaan liikenne ostaa olemassa olevien sopimusten pohjalta ensisijaisesti niihin sopimuksiin nojaten joissa liikennöinti on edullisinta

joukkoliikennelautakunta ei enää jatkossa myönnä erillislupia tapahtumien liikennöintiin vaan linja- autokuljetuksia vaativien tapahtumien liikennöinnin hoitaa Föli

 

Esittämälläni mallilla saavutetaan:

näin saadaan viranomaiselle merkittäviä lipputuloja sen sijaan että annetaan niiden virrata läpi "sormien". Suuri osa matkustajista on kuitenkin kertalippuasiakkaita

koska liikenteessä kaikki Fölin lipputuotteet luonnollisesti käyvät niin saavutetaan maksamisen helppous ja entisestäänkin suuremmat matkustajamäärät

 

Turussa 9.11.2016

Juha Heikkilä, Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan varapuheenjohtaja, Lieto