Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta13617.08.20166

8435-2016 (633)

Jalkapallon MM-karsintaottelun 5.9.2016 lisäliikenne

Tiivistelmä:

Turussa pelataan jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi - Kosovo maanantaina 5.9.2016. Lautakunnalle esitetään, että ottelun loputtua ajetaan lisävuoroja.

Tksjlk § 136

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 11.8.2016:

Turussa pelataan jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi-Kosovo maanantaina 5. syyskuuta. Peli alkaa kello 21.45 ja päättyy arviolta kello 23.30. Suomen Palloliitosta on otettu yhteyttä joukkoliikennetoimistoon ja pyydetty lisäliikennettä, sillä suurin osa joukkoliikenteestä loppuu maanantai-iltoina ennen puoltayötä. Palloliitto on luvannut mainostaa joukkoliikenteen käyttömahdollisuutta.

Joukkoliikennetoimisto esittää lautakunnalle, että 5.9.2016 ajetaan yölinjojen lähtöjä siten, että päätepysäkeille ajetaan kullekin yksi lähtö erillisen aikataulun mukaan. Yölinja 33 lähtee stadionin pysäkeiltä molempiin suuntiin. Yölinja 31 lähtee Kupittaan aseman pysäkeiltä molempiin suuntiin. Kauppatorille kuljetukset hoituvat linjan 9 vuoroilla. Pääsääntöisesti yölinjat lähtevät kauppatorilta.

Arvio lisäliikenteen bruttokustannuksista on 1.000 euroa.

Oheismateriaali 15.9.2016 yölinjojen lisävuorosuunnitelma

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että 5.9.2016 ajetaan yölinjojen lähtöjä erillisen aikataulun mukaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedSuomen Palloliitto
tpvAlin Seppo
tpvJorasmaa Lauri
tpvTervonen Jouko