Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta13417.08.20164

898-2012 (065, 633, 021)

Maksujärjestelmätoimituksen maksupostit

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että maksujärjestelmää koskevaa laskutusta muutetaan vastaamaan paremmin työn vaiheistusta. Muutos ei vaikuta järjestelmän hintaan eikä toteutusaikatauluun.

Tksjlk § 134

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 11.8.2016:

Maksu- ja informaatiojärjestelmän maksupostien tulisi vastata työn todellista etenemistä. Joukkoliikennetoimisto ja Init GmbH ovat maksujärjestelmäprojektin aikana yhdessä priorisoineet joitakin tehtäviä. Tällä hetkellä seurauksena on se, että Init ei ole päässyt laskuttamaan kaikkea jo tehtyä työtä, koska alkuperäisessä suunnitelmassa olevia osasia on vielä tekemättä.

Tällä hetkellä kuntien taseessa on 707.650,90 euron siirtovelka vuodelta 2015. Nykyinen maksukäytäntö ei ole tarkoituksenmukainen myöskään kuntien kannalta.

Joukkoliikennetoimisto on esittänyt, että vaihe 2 pilkotaan samansuuruisiin, tehtäväkohtaisiin osiin, jotka maksetaan valmistumisen mukaan. Kunkin osan hinta on tällöin 55.141,63 euroa (alv 0). Osat ovat Waltti ID:nä (valmis), mobiililiput (valmis), tarkastajasovellus (kesken), ID-pohjainen maksujärjestelmä (valmis), testi- ja koulutusympäristö (valmis), uudet tuotteet (siirretty syksylle 2016), 2D-viivakoodiliput (siirretty syksylle 2016). Vaiheesta 2 tulisi täten maksettavaksi neljä osiota eli yhteensä 220.566,52 euroa (alv 0).

Lisäksi joukkoliikennetoimisto on esittänyt, että vaihe kolme jaetaan kahteen osaan, joiden kummankin hinta on 160.829,75 euroa. Liikennevaloetuudet (TSP, kesken) odottavat liikennevalojärjestelmätoimittaja Swarcon reagointia, jotta etuuksien toteutuksessa päästään eteenpäin. Liikenteenohjausjärjestelmä (ITCS) on osin keskeneräinen.

Muiden vaiheiden osalta maksupostit esitetään pidettävän ennallaan. Esitetty järjestely sopii Init GmbH:lle.

Kaikki vaiheiden 2 ja 3 osat yhteensä muodostavat edellä mainitun 707.650,90 euron siirtovelan. Lautakunnalle esitetään, että maksupostit jaetaan edellä esitetysti ja maksetaan niiden valmistumisen mukaisesti, ja että jo valmistunut 220.566,52 euron osuus (alv 0) voidaan laittaa maksuun välittömästi.

Oheismateriaali 1Ehdotus maksuposteiksi 6.6.2016

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että maksu- ja informaatiojärjestelmän vaiheiden 2 ja 3 kukin osio maksetaan tasasuuruisena ko. osion valmistuttua (vaiheen 2 kukin osio 55.141,63 euroa alv 0 ja vaiheen 3 kukin osio 160.829,75 euroa). Muutos ei vaikuta projektin kokonaissummaan eikä toteutusaikatauluun.

Samalla lautakunta päättää toteuttaa muutoksen odottamatta päätöksen lainvoimaisuutta.

Tämä asiakohta tarkastetaan kokouksessa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoINIT Innovative Informatikanwendungen in Transport-, Verkehrs- und Leitsystemen GmbH
tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedKaupunginhallitus
tpvKuoppala Pirjo
tpvPaasikivi Jari
tpvRiski Jaana