Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta1120.01.201611

459-2016 (009, 633)

Fölin markkinointi vuonna 2016

Tiivistelmä:

Lautakunnalle tuodaan tiedoksi Fölin markkinoinnin kärjet vuonna 2016.

Tksjlk § 11

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 14.1.2016:

Fölin markkinointi on luonnollisista syistä painottunut ensimmäisen puolentoista vuoden aikana Raisioon, Naantaliin, Kaarinaan, Lietoon ja Ruskolle, sillä liikennemuutos on ollut suurin näissä kunnissa. Lisäksi markkinointi on painottunut yleisesti Fölin tekemiseen tunnetuksi.

Seudullinen joukkoliikennetoimisto katsoo tarkoituksenmukaiseksi toteuttaa kaksi laajaa markkinointikampanjaa vuonna 2016. Keväällä 2016 toteutetaan Föli-alueen työmatkalaisille suunnattu kampanja ja syksyllä 2016 Turun sisäiseen liikenteeseen painottuva kampanja. Sisällön suunnittelu on meneillään ja suunnittelussa hyödynnetään potentiaalisten asiakkaiden näkemyksiä (asiasta toteutetaan kysely alkuvuoden aikana).  Ensisijainen kilpailijamme ovat perheiden kakkosautot.

Kahden pääkampanjan lisäksi Föli markkinoi mm. sähköisiä työmatkaseteleitä, mobiililippuja, nettilatausta jne. Fölin brändiä vahvistetaan entisestään mm. Facebookissa, Youtubessa ja elokuvamainonnan (elokuvayhteistyö, funikulaari) avulla. Yritysmarkkinoinnissa hyödynnetään Valonian henkilöresursseja.

Syksyllä 2016 aloitetaan oppituntikiertue, jossa Föli käy kullakin Föli-alueen ekaluokalla lukuvuoden 2016-2017 aikana. Eskarilaisille ja ekaluokkalaisille on juuri lähdössä koottavat pahvibussit Föli-aiheisine tehtävineen.

Edellä mainittujen markkinointikohteiden lisäksi toteutetaan pienemmässä mittakaavassa muuta markkinointia.

Oheismateriaali 1Fölin markkinointi vuonna 2016 –kalvosetti

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta merkitsee Fölin markkinointisuunnitelman tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.