Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta20811.11.20157

13722-2013 (032)

Arvokorttien käyttötavan yhtenäistäminen

Tiivistelmä:

Lautakunnalle ehdotetaan, että kaikissa alennusryhmissä arvokorttia voi käyttää vain oman matkansa maksamiseen. Aikuisten arvokortilla voi edelleen maksaa oman matkansa lisäksi kahden muun henkilön matkan.

Tksjlk § 208

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 6.11.2015:

Kaupunkiseudun kunnat tukevat joukkoliikennettä yhteensä noin 22 miljoonalla eurolla vuodessa. Tästä suurin osa on lipputukea, eli bussiliput maksavat huomattavasti vähemmän kuin mitä liikenteen järjestäminen matkaa kohti maksaa.

Koska kunnat haluavat tukea nimenomaan omien kuntalaistensa matkustamista, erilaisia alennuskortteja myönnetään vain Föli-kuntien asukkaille. Tämä pätee kaikkiin alennusryhmiin: lapsiin, nuoriin, opiskelijoihin, vammaisiin henkilöihin ja senioreihin.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti 19.3.2014 § 56 pääosasta Turun kaupunkiseudun bussilippujen hintoja ja muista lipuista ja ehdoista 9.4.2014 § 66. Lautakunta päätti, että aikuisten matkakortit ovat haltijakohtaisia ja alennusryhmien 1 ja 2 kortit henkilökohtaisia. Alennusryhmä 1, jossa alennus on noin 30 %, tarkoittaa nuoria (15-19 v), opiskelijoita, invalideja ja senioreita (65 v ja sitä vanhemmat). Alennusryhmä 2, jossa alennus on 50 %, tarkoittaa lapsia (7-14 v).

Alennuskorttien käytössä on herättänyt jonkin verran hämmennystä se, saako alennusryhmän arvokortilla maksaa myös toisen henkilön matkan. Lautakunnalle ehdotetaan asian selkeyttämiseksi, että alennukseen oikeutettu henkilö voi maksaa arvokortillaan vain oman matkansa.

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että kaikissa alennusryhmissä arvokorttia voi käyttää vain oman matkansa maksamiseen. Aikuisten arvokortilla voi edelleen maksaa oman matkansa lisäksi kahden muun henkilön matkan.

Tämä päätös ei koske ryhmäarvokortteja, jotka ovat lähtökohtaisesti tarkoitettuja ryhmien käyttöön.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedJokinen Martti
tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedVarsinais-Suomen ELY-keskus
tiedJoukkoliikennetoimiston henkilökunta