Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta18707.10.20159

9956-2015 (633)

Asiakastyytyväisyysmittaukset alkuvuosi 2015

Tiivistelmä:

Liikennöintisopimusten mukaan Föli-alueen liikenteessä mitataan asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti. Mittaustulosten perusteella liikennöitsijöille joko maksetaan bonusta hyvästä asiakaspalvelusta tai peritään kaupungille miinusbonusta huonommin onnistuneesta palvelusta. Bonukset tuodaan lautakunnalle tiedoksi.

Tksjlk § 187

Joukkoliikennesuunnittelija Jouko Tervonen 1.10.2015:

Liikenteen sopimusehtojen mukaan on sopimushinnat sidottu palvelun osalta lukuarvoihin 3,8 - 3,9. Arvoasteikko on yhdestä viiteen, joka määräytyy matkustajien antaman laatuarvioinnin perusteella kuljettajan asiakasystävällisyydestä, kuljettajan ajotavasta, bussin ulkotilojen siisteydestä sekä bussin sisätilojen siisteydestä. Sopimuksen mukaan mittauksia tehdään neljän kuukauden jaksoina kolme kertaa vuodessa. Jos laadun kokonaisarvosana mittauksissa jää alle 3,8, tulee miinusbonusta. Alkuvuoden 2015 aikana on tehty kaksi tutkimusta jaksoilta tammikuu – huhtikuu ja toukokuu – kesäkuu. Aikaisemmassa mittausjaksossa arvosanat asettuivat 3,7 - 4,8 välille. Myöhemmässä mittausjaksossa arvosanat asettuivat 3,7 - 4,5 välille.

Aikaisemmassa mittausjaksossa arvosana 3,7 tuli Oy Andersson Ab:lle, joten liikennöitsijältä peritään miinusbonusta. Myöhemmässä mittausjaksossa arvosana 3,7 tuli Turun Linja-autoilijain Oy:n Naantalin sisäisten linjojen kohteesta, jossa ajetaan pääsääntöisesti vain koululaisliikennettä. Tästä johtuen mittauksensuorittaja ei saanut kuin vain viisi (5) vastausta, joten mittauksen tulosta ei voida pitää tilastollisesti luotettavana. Mittauksen suorittaja noudattaa eettistä ohjeistusta, jonka mukaan alle viisitoistavuotiaita ei haastatella tutkimuksissa. Näin ollen tämä tulos jätetään kokonaan huomioimatta, eikä kyseisestä kohteesta makseta eikä peritä bonusta.

Sopimuksen mukaisesti liikenteeseen laskettujen bonuksien arvot prosentteina ja maksettavina euroina kohteittain ovat liitteenä.

Liite 1Laskelma bonukset I 2015

Liite 2Laskelma bonukset II 2015

Oheisena on Taloustutkimus Oy:n suorittamat linjaliikenteen asiakastyytyväisyyden mittaustulokset molemmilta mittausjaksoilta.

Oheismateriaali 1Taloustutkimus Oy:n mittaustulos, mittausjakso 1/2015

Oheismateriaali 2Taloustutkimus Oy:n mittaustulos, mittausjakso 2/2015

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 1.10.2015:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää merkitä tiedoksi, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLS-Liikennelinjat Oy
tiedOy Andersson Ab
tiedSL-Autolinjat
tiedTurun Kaupunkiliikenne Oy
tiedTurun Linja-autoilijain Oy (TLO Oy)
tiedVesman Liikenne Oy
tiedV-S Bussipalvelut Oy
tpvLerkki Susanna
tiedRiski Jaana


Liitteet:

Tksjlk § 187
Liite 1:Laskelma bonukset I 2015
Liite 2:Laskelma bonukset II 2015