Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta9129.04.201510

1263-2015 (633)

Turun nuorisovaltuuston ehdotus Föli-alueen aamuvuoroista

Tiivistelmä:

Tuodaan lautakunnalle tiedoksi Turun nuorisovaltuuston ehdotus ja todetaan ehdotuksen käsittely.

Tksjlk § 91

Turun nuorisovaltuuston puheenjohtaja Jenna Lehtinen 21.1.2015:

Turun alueella tehtiin kauan odotettu, tarvittu ja kiitosta saanut FÖLI-uudistus. Vaikka palaute on ollut enimmäkseen hyvää, on nuorisovaltuuston tietoon tullut myös ongelmia.

Esimerkki: Kaarinan Piispanristiltä linjaa 7 käyttävä Turkuun tuleva oppilas, saattoi ennen herätä kello kuuden jälkeen ja ehti näin ongelmitta kello 7.20 lähtevään bussiin ja kouluun kello 8.15 alkavalle tunnille. Uudistuksen myötä tämä vuoro lähtee kello 7.07, mikä edellyttää, että nuori herää jo ennen kuutta (noin klo 5:45) ehtiäkseen tehdä aamutoimet, syömään kunnon aamupalan ja ehtiäkseen bussipysäkille. Seuraava mahdollinen vuoro lähtee kello 7.35, jolloin oppilas ei enää ehdi kouluun ajoissa. Lisäksi bussi on uudistuksen myötä aina tupaten täynnä, mikä aiheuttaa turhia turvallisuusriskejä matkustajille.

Nuori tarvitsee tarpeeksi unta ollakseen terve ja jaksaakseen koulussa. Nuorisovaltuusto toivookin, että kevätaikatauluja tehtäessä aamuvuoroja joko lisätään tai siirretään, jotta kouluaamut sujuisivat vähän kepeämmin. Tarvittaessa nuorisovaltuusto voi antaa tarkemman selvityksen nuorten esiintuomista ongelmakohdista.

Joukkoliikennetoimisto / suunnittelija Niko Kortelainen 21.4.2015:

Turun nuorisovaltuusto toivoo ehdotuksessaan 21.1.2015 Föli-alueen aamuvuorojen lisäämistä tai siirtämistä, jotta koulumatkat sujuisivat paremmin.

30.6.2014 asti Turun Linja-autoilijan Oy (TLO Oy) liikennöi valtaosaa Turun seutuliikenteestä markkinaehtoisesti siirtymäajan liikennöintisopimusten mukaisesti. Tällöin liikennöitsijän oli mahdollista käyttää kalustoaan vapaasti millä linjalla tahansa ja mukauttaa aikatauluja varsin helposti, autojen vaihtaessa linjalta toiselle.

Föli-alueen seutuliikenne kilpailutettiin useana kohteena ja liikenne niissä alkoi 1.7.2014. Yhden yksittäisen kohteen linjat ja niillä käytettävä kalusto ovat sidoksissa keskenään sekä mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Esimerkiksi linjat 6, 7 ja L1-L7 on kilpailutettu yhtenä kokonaisuutena. Mikäli linjan 7 aikataulua muutetaan, vaikuttaa se myös kokonaisuuden muiden linjojen aikatauluihin. Aikataulusuunnittelussa on pyritty muodostamaan mahdollisimman sopivat aikataulut etenkin aikoihin, jolloin matkustetaan kouluihin ja työpaikoille.

20.4.2015 alkanutta kesäaikataulukautta silmällä pitäen, linjan 7 aamuvuoroja Kaarinasta Turkuun tarkasteltiin ja talvikaudella kello 7:07 lähtevää vuoroa on kesäkaudella siirretty lähtemään kello 7:12. Aikataulussa pyritään huomioimaan myös se, että Kaarinasta on mahdollista ehtiä kahdeksaksi keskustaan ja samalla vuorolla pystytään palvelemaan myös kouluihin kello 8:15 alkaville tunnille matkaavia opiskelijoita.

Linjaa 7 liikennöidään suurikapasiteettisilla teliautoilla, joissa rekisteröity kokonaispaikkamäärä autosta riippuen on jopa reilusti yli sadan. Matkustajatilaston perusteella mainitun vuoron matkustajamäärät eivät ole olleet lisäautoa vaativia. Koulupäivinä Kaarinasta kello 7-8 välisenä aikana ajetaan linjalla 7 kolme vuoroa ja linjalla 221 yksi vuoro. Lisäksi 110-tietä ajetaan linjoilla 700 ja 701 kaksi vuoroa sekä J. Vainion Liikenne Oy:n linjalla 801 viisi vuoroa. Linjat 7 ja 221 palvelevat Piispanristillä Kairiskulman puoleista aluetta sekä linjat 700, 701 ja 801 puolestaan 110-tien vartta.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 29.4.2015:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta merkitsee selvityksen tiedokseen ja Turun nuorisovaltuuston ehdotuksen käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedHäärä Freija
tiedNuorisovaltuusto
tiedTeräs Mirja