Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta2504.02.20157

1126-2015 (633)

Liedon sisäisten linjojen muutokset ja kesäaikataulut

Tiivistelmä:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti 14.1.2015 § 5 seudullisen joukkoliikenteen kesäaikatauluista. Päätöksessä todettiin pääsääntöisesti noudatettavan loppukesän 2014 aikatauluja. Tuolloin ei vielä liikennöity Liedossa pikkubusseilla koulujen loman aikana, joten lautakunnan tulee päättää aikataulusta. Lisäksi esitetään samalla muutamia muutoksia Liedon sisäiseen liikenteeseen. Tämä asiakohta koskee Liedon kuntaa.

Tksjlk § 25

Vt. suunnittelupäällikkö Jouko Tervonen 30.1.2015:

Vuoden 2014 koulujen kesäloman aikana ei vielä liikennöity Fölin pikkubusseilla Liedossa. Kyseistä liikennettä kilpailutettaessa on koulujen loman ajaksi merkitty kaksi kierrosta linjalla L8 ja kaksi kierrosta linjalla L10 sekä kutsuliikennettä. Kilpailutuksen voittanut liikennöitsijä on ajanut Liedossa aikaisempina vuosina pikkubussilla palveluliikennettä. Sen kokemuksen perusteella liikennöitsijä on tehnyt ehdotuksen paremmin kuntalaisia palvelevasta koulujen loman aikaisesta liikenteestä. Liikennöitsijän ehdottama liikenne ei muuta Liedon kunnan maksuosuutta, sillä suoritteet ovat samat kuin kilpailutuksessa esitetyssä lomapäivien liikenteessä.

Koska liikennöitsijän ehdottamat reitit poikkeavat olennaisesti nykyisistä pikkubussien linjoista, esitetään niille omat linjanumerot. Uuden linjan L12 reitiksi esitetään: Liedon seurakuntatalon pysäkki – Hyvättyläntie – Hämeentie – Hämeen Härkätie (mt 2250) – Kyröntie – Liedonperäntie – Hämeentie – Pyhällöntie – Rautsuontie – Saukonojantie – Hämeentie – Hyvättyläntie – Liedon seurakuntatalon pysäkki. Linjan L13 reitiksi esitetään: Liedon seurakuntatalon pysäkki – Hyvättyläntie – Ajurintie – Suopohjantie – Ohikulkutie – Alisippaantie – Verkakaari – Littoistentie – Sippaantie – Alisippaantie – Päivöläntie – Tuulissuontie – Loukinaistentie – Hämeentie – Hyvättyläntie – Liedon seurakuntatalon pysäkki. Kumpaakin linjaa ajetaan myös päinvastaiseen suuntaan. Aikataulut on esitetty liitteessä 2 ja niitä noudatetaan koulujen kesäloman aikana.

Liite 1Liedon uudet pikkubussien reitit lomapäivinä

Liite 2Liedon pikkubussien loma-aikataulu esitys

Linja L11 ajaa iltapäivisin kaksi vuoroa Tapulikujan koululta Tarvasjoelle klo 12:40 ja 14:40. Bussi palaa Tarvasjoelta siirtoajona Tapulikujan koululle. Liedon kunta on esittänyt, että tuon siirtoajon tilalla ajettaisiin aikataulun mukainen vuoro Tarvasjoelta Liedon keskustaan. Koska siirtoajot korvataan liikennöitsijälle, ei tämän vuoron lisäämisestä tule kuin hieman kilometrikustannuksia. Esitetään, että Tarvasjoelta Rasuntieltä lähtee linja L11 Liedon keskustaan klo 13:35 ja että liikennöinti aloitetaan 2.3.2015 alkaen. Vuorolla ajettaisiin hieman poikkeavaa reittiä Tarvasjoen keskustasta Kyröntieltä Hämeen Härkätietä maantie 2230 –haaraa.

Esitetään, että perustettavaksi esitetylle linjalle L13 lisätään yksi vuoropari Littoisista Liedon keskustaan ja takaisin myös koulupäivinä. Tällä saataisiin päivittäinen asiointiyhteys Littoisten asukkaille. Tämä lisättävä vuoropari liittyisi saumattomasti linjan L10 kouluajojen yhteyteen. Lähtö Littoisista keskustaan tapahtuisi klo 9:05 Verkatehtaan kohdalta ja paluu Liedon seurakuntatalon pysäkiltä klo 11:35 takaisin Littoisiin. Tämä lisäys nostaa Liedon ostokuluja noin 4 700 euroa vuositasolla, mutta sitä pienentää vuoroilta saatavat lipputulot. Liedon kunta on hyväksynyt tämän omalta osaltaan. Myös tämän vuoroparin liikennöinti esitetään aloitettavaksi 2.3.2015 alkaen.

Rauhakylän asukkaat ovat esittäneet sekä Liedon kunnalle että seudulliselle joukkoliikenteelle yhden arkipäivinä Rauhakylästä Jäkärlän kautta Kauppatorille liikennöitävän vuoron lisäämistä. Asukkaat esittävät, että Rauhakylästä lähtisi klo 7:10 vuoro Kauppatorille. Tämä vuoro palvelisi paremmin alueen koululaisten kulkemista Turun keskustan kouluihin. Teknisesti vuoron lisääminen nykyisiin autokiertoihin on mahdollista. Lautakunnalle esitetään Liedon kunnan omalta osaltaan hyväksymänä, että lisätään Rauhakylästä Kauppatorille kulkeva klo 7:10 vuoro kesäaikataulujen tullessa voimaan. Vuorosta aiheutuu Liedon kunnalle noin 1 700 euron ostokulujen lisäys vuositasolla lipputulojen vähentäessä niitä.

Liedon kuntaan on tullut palaute, että linjalla L10 iltapäivän viimeinen lähtö Kirkonkulman koululta klo 14:30 on liian aikainen koulun päättymiseen nähden. Esitetään, että lähtöaika muutetaan klo 14:40 kuten edellisillä tunneilla ja että muutos tulee voimaan 2.3.2015 alkaen.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLiedon kunta
tiedKemppainen Seppo
tiedKorte Sirpa
tpvKortelainen Niko
tiedPaasikivi Jari
tpvTervonen Jouko


Liitteet:

Tksjlk § 25
Liite 1:Liedon uudet pikkubussien reitit lomapäivinä
Liite 2:Liedon pikkubussien loma-aikataulu esitys