Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta2704.02.20159

969-2015 (065)

Eräiden liikennöintisopimusten muutos

Tiivistelmä:

Liikennöintisopimusten mukaan Föli-alueen liikenteessä mitataan asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti. Sopimusten kohdassa 7 on määritelty mittausta mm. otoksen suuruutta. Vuoden 2014 aikana kilpailutettiin Kaarinan, Liedon ja Naantalin sisäistä liikennettä pikkubusseilla hoidettavaksi. Kyseessä on lähinnä koululaisliikenne. Kohteista ei ole järkevää hankkia sopimuksen edellyttämää sataa vastausta laadusta. Lautakunnalle esitetään, että liikennöintisopimuksia muutetaan tältä osin.

Tksjlk § 27

Vt. suunnittelupäällikkö Jouko Tervonen 27.1.2015:

Liikennöintisopimuksissa on määritelty kohdassa 7 asiakastyytyväisyysmittauksissa hankittavan otoksen suuruutta. Otoksen määräksi on asetettu sata vastausta jakautuen arkipäivien aamuruuhkan, iltapäiväruuhkan ja muun liikennöintiajan kesken. Vuonna 2014 kilpailutetuissa liikennöintikohteissa 1/2014, 2/2014, 3/2014_1 ja 3/2014_2 kyseessä on pääsääntöisesti pikkubusseilla hoidettavat Kaarinan, Liedon ja Naantalin sisäiset linjat, joilla kulkevat erityisesti koululaiset. Linjat liikennöivät enimmäkseen arkipäivinä. Näiltä linjoilta on hankalaa saada kokoon sata vastausta asiakastyytyväisyyskyselyyn.

Lautakunnalle esitetään, että näissä liikennöintikohteissa riittää asiakastyytyväisyyden mittaamiseksi kolmenkymmenen (30) vastauksen hankkiminen linjojen liikennöintiaikana. Pienentämällä hankittavien vastausten lukumäärää voidaan helpottaa asiakastyytyväisyysmittausta suorittavan tuottajan työtä. Samoin vältytään siltä, että yksittäiseltä asiakkaalta, lähinnä koululaiselta pyydetään useampaa vastausta tyytyväisyyskyselyyn. Sopimusmuutoksesta on keskustelu mainittujen liikennöintikohteiden liikennöitsijöiden kanssa ja he ovat antaneet suostumuksensa tälle sopimusmuutokselle.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että liikennöintikohteiden 1/2014, 2/2014, 3/2014_1 ja 3/2014_2 liikennöintisopimusten kohtaa 7 muutetaan asiakastyytyväisyyden mittaamiseksi hankittavien vastausten osalta lukumääräksi kolmekymmentä (30) kappaletta linjojen liikennöintiaikoina. Lautakunta oikeuttaa joukkoliikennejohtajan allekirjoittamaan sopimukset.

Samalla lautakunta päättää, että päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Tämä asiakohta tarkastetaan kokouksessa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoTurun Linja-autoilijain Oy (TLO Oy)
aoVesman Liikenne Oy
tpvKorte Sirpa
tpvTervonen Jouko