Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta714.01.20156

2918-2014 (633)

TLO:n ja Savonlinja Oy:n pysäkkiehdotus ja reittimuutosehdotus

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että TLO:lle ja Savonlinja Oy:lle annetaan oikeus käyttää Aurakatu 2 tilausbussipysäkkiä ottopysäkkinä OnniExpress-liikenteessä. Tämä asiakohta koskee Turun kaupunkia.

Tksjlk § 7

TLO / Liikennejohtaja Hannu Lehmus 20.11.2014:

Haemme uuteen lupaan esityksen mukaista reittiä osuudelle Raisio, Keo - Turku, Kupittaan asema. Toimivat matkaketjut ovat myös meidän visiomme kehittää linja-autoliikenteen matkustusosuutta ja kilpailukykyä suhteessa varsinkin henkilöautoiluun. Matkaketjun jokaisella tuottajalla on oma roolinsa ja osaamisensa. Turun seudulla FÖLI - liikenne luo kattavan palvelun, jossa runkolinjat kulkevat keskitetysti Kauppatorin kautta. Luodaksemme asiakkaille edellytykset mahdollisimman toimivan liityntäliikenteen käyttämiseen, esitämme Kupittaan aseman lisäksi Turun toiseksi ottopysäkiksi Aurakatu 2 pysäkkialuetta.

Mikko Rindell Oy on ilmoittanut lopettavansa hakemuksemme pohjana olevan liikenteen 1.12. Nopean käsittelyaikataulun vuoksi olemme yhdessä ELY - keskuksen kanssa sopineet, että me jatkamme siirtymähetken liikennettä alihankintana vanhoilla lupaehdoilla. Asiakkaille ei näin koidu siirtymävaiheessa haittaa.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 5.1.2015:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen houkuttelevuuden kannalta on hyvä, jos kaukoliikenne Helsingin suuntaan lähtee Turun kauppatorin läheltä, sillä se lisää Fölin houkuttelevuutta liityntäliikenteenä Helsinkiin matkustettaessa.

Pyydetty ottopysäkki Aurakatu 2 on tilausliikenteen pysäkki eikä sen käytöstä ottopysäkkinä aiheudu haittaa Föli-liikenteelle. Aurakatu 2 ei ole hakemuksessa päätepysäkki vaan ottopysäkki, joten pysäkkiaika on kohtuullinen.

Savonlinja Oy on hakenut reittiliikennelupaa OnniExpress-liikenteen linjalle Raisio – Turku – Helsinki – Kuopio – Tahko. Savonlinja Oy on täydentänyt hakemustaan siltä osin, että linjalle esitetään samaa reittiä Raisiosta Turkuun kuin TLO:n hakemuksessa. Tämä linja liittyy kiinteästi TLO:n hakemaan liikenteeseen.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta palautti 3.12.2014 § 230 Aurakatu 2 pysäkkimahdollisuutta koskevan asian uudelleen valmisteluun, jotta asiaan ehditään saada Turun ympäristötoimialan kaupunkisuunnittelun lausunto siitä, paljonko bussivuoroja voi lähteä ko. Aurakadun pysäkiltä ja haittaako ottopysäkki keskustan liikenteen sujuvuutta. Lisäksi lautakunta toivoi Kaupunkisuunnittelulta näkemystä siitä, onko ydinkeskustassa muita paikkoja, joita eri liikennöitsijät mahdollisesti voisivat käyttää kaukoliikenteen ottopysäkkeinä.

Kaupunkisuunnittelu, suunnitteluyksikkö / suunnittelupäällikkö Matti Salonen 5.1.2015:

TLO ja Savonlinja Oy ovat Varsinais-Suomen Ely-keskukselle jättämässään 27.11.2014 päivätyssä reittiliikennelupahakemuksessaan hakeneet OnniExpress pikavuoroliikenteen reitin ja pysäkkien muutosta Turussa siten, että Helsingin suuntaan ajettaessa liikenne siirtyisi reitille: Naantalin pikatie, Puistokatu, Linnankatu, Aurakatu, Itäinen Pitkäkatu, Tykistökatu, Kalevantie, Kalevanramppi, Helsingintie. Raision suuntaan ajettaessa reitti poikkeaisi edellisestä siten, että Aurakadulta Naantalin pikatielle ajettaisiin reittiä: Maariankatu, Aninkaistenkatu, Aninkaistensilta, Yrjänäkatu, Köydenpunojankatu.

Turun katuverkolta poistuisi käytöstä 8 pysäkkiparia ja uutena pysäkkiparina tulisi käyttöön Aurakatu 1:n ja 2:n kohdalla olevat pysäkit. Kupittaan aseman pysäkkien osalta muutos tarkoittaisi ajosuuntien muuttumista nykyisillä pysäkeillä siten, että jatkossa Helsingin suunnan pysäkki olisi Kupittaan aseman puolella.

Kaukoliikenteessä pysäkkiajat ovat oleellisesti pidempiä kuin paikallisliikenteessä mm. matkatavaroiden tavaratilaan sijoittamisen vaatiman ajan vuoksi. Lisäksi Kupittaan ja Aurakadun pysäkkien pysäkkiaikoja pidentäisi se, että ne olisivat OnniExpress liikenteen ainoat pysäkit Turun alueella, jolloin matkustajien nousut ja poistumiset keskittyisivät Turussa näille kahdelle pysäkkiparille.

Kokonaisuutena kaupunkisuunnittelun suunnitteluyksikkö pitää TLO:n ja Savonlinja Oy:n lupahakemuksessa esitettyä reittiä ja pysäkkijärjestelyjä mahdollisina, mutta ei täysin ongelmattomina. Ongelmallisimpana suunnitteluyksikkö pitää Kupittaalla aseman puoleista pysäkkiä, jonka nykyinen pysäkkisyvennys riittää vain yhdelle bussille. Kun itäisestä Turusta anomuksen mukaan poistuisivat muut OnniExpressin pysäkit, niin Kupittaan aseman pysäkin käyttäjämäärät todennäköisesti kasvaisivat nykyisestä, vaikkakin osa Kupittaan pysäkin nykyisistä käyttäjistä siirtyykin käyttämään uutta Aurakadun pysäkkiä.  Pysäkillä matkustajia ottavista OnniExpressin busseista koituisi väistämättä jossain määrin haittaa paikallisliikenteelle.

Anotun reitin Helsingistä tulevan ajosuunnan Kupittaan pysäkillä tilanne on hieman helpompi, sillä pysäkkisyvennys on hieman niukka kahden auton pysäkki. Jotta pysäkillä pidempään olevasta OnniExpress liikenteestä paikallisliikenteelle koituva haitta pysyisi kohtuullisena, tulisi tyhjälle pysäkille saapuvan OnniExpress bussin aina muistaa ajaa aivan pysäkkisyvennyksen päähän, jotta sen pysäkillä seistessä mahdollisesti saapuva paikallisliikenteen bussi mahtuisi jotenkin ajamaan pysäkille.

Aurakadulla tilanne on pysäkkijärjestelyiden osalta Kupittaata helpompi. Tosin OnniExpress liikenteen käyttöön anotut sekä Aurakatu 2:n että 1:den kohdalla olevat pysäkit ovat yhden auton pysäkkejä. Aurakatu 2:n kohdalla käytettäväksi anottu pysäkki on nykyisin kiertoajelubussien sekä ajoittain myös tilausajobussien käytössä. Tämä tarkoittaa, että aina OnniExpress-bussin tullessa pysäkille, pysäkki ei ole vapaana. Tällöin OnniExpress-bussi joutuu jäämään kaupungintalon tonttiliittymän toiselle puolelle paikallisliikenteen käyttämälle pysäkkialueelle. Ennen pysäkkiä on kuitenkin busseille runsaasti tilaa, joten haitta paikallisliikenteelle jää melko pieneksi.

Aurakatu 1:n edessä oleva nykyinen paikallisliikenteen pysäkki on myös yhden auton pysäkki ja siten melko pitkään pysäkillä seisovista OnniExpress-busseista saattaisi koitua haittaa paikallisliikenteelle. Aurakadun tälle puolelle on kuitenkin mahdollista toteuttaa kokonaan uusi pysäkki ajosuunnassa nykyisen pysäkin jälkeen. Tällöin uusi pysäkki voisi tulla kaukoliikenteen käyttöön tai paikallisliikenne voisi siirtyä uudelle pysäkille ja nykyinen pysäkki siirtyisi kaukoliikenteen käyttöön.

On mahdollista, että Aurakadun pysäkeille voitaisiin ohjata enemmänkin kaukoliikennettä kuin OnniExperssin nyt anoma liikenne. Tällöin Aurakadun pysäkit muodostaisivat vaihtoehdon Tuomiokirkkotorin kaukoliikenteen pysäkeille. Lopulliset päätökset tämän osalta on kuitenkin syytä tehdä vasta saatujen kokemusten pohjalta nyt anotun liikenteen mahdollisesti toteuduttua. Muualle ydinkeskustaan suunnitteluyksikkö ei katso olevan mahdollista toteuttaa uusia kaukoliikenteen pysäkkejä.

Anottua reittiä suunnitteluyksikkö pitää kaukoliikenteellekin soveltuvana. Auransilta on ajoittain melko ruuhkainen, mutta anotun reittiliikenteen tuoma lisäliikenne on sillan nykyliikenteeseen suhteutettuna hyvin vähäinen, joten anotun liikenteen vaikutus muun liikenteen sujuvuuteen on käytännössä olematon.  Voidaan olettaa, että reittiliikenteen anojat tuntevat olosuhteet Auransillalla ja hyväksyvät ruuhkasta omalle liikenteelleen ajoittain koituvat viiveet.

Tärkein näkökohta arvioitaessa bussireittien muutosten vaikutuksia muulle liikenteelle, on muutoksen vaikutus liikenneturvallisuuteen. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien pitkäaikaisissa tilastoissa on Turussa yleisin onnettomuustyyppi, jossa liikennevaloissa kääntyvän bussin alle jäänyt jalankulkija tai pyöräilijä on menehtynyt. Onnettomuudet ovat tapahtuneet risteyksissä, joissa bussi kääntyy vihreällä samanaikaisesti kun risteävää katua ylittävälle suojatielle ja pyörätien jatkeelle näytetään vihreää. Turun keskustassa useissa vilkkaan kääntyvän bussiliikenteen ja jalankulun risteyksissä on risteys- ja liikennevalojärjestelyt voitu toteuttaa siten, että liikennevaloissa kääntyvällä bussilla ei ole lainkaan jalankulkijoita tai pyöräilijöitä väistettävänään. Liikenneverkon toimivuus ei kuitenkaan mahdollista näitä järjestelyjä kaikissa risteyksissä. Tämän vuoksi bussireittien suunnittelussa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että reiteillä olevat kääntymiset sijoittuisivat mahdollisimman turvallisiin risteyksiin.

Anomuksen mukainen OnniExpressin reitti on ydinkeskustassa liikenneturvallisuuden kannalta Helsingin suuntaan ajettaessa tyydyttävä ja Helsingistä tultaessa jopa hyvä. Helsingistä tultaessa kaikki kääntymiset ´keskustan liikennevaloissa sijoittuvat risteyksiin, jossa bussilla ei ole liikennevaloissa väistettäviä jalankulkijoita tai pyöräilijöitä.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 5.1.2015:

Edellä todetun perusteella esitän, että Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta myöntää TLO:lle ja Savonlinja Oy:lle oikeuden käyttää Aurakatu 2 tilausbussipysäkkiä ottopysäkkinä OnniExpress-liikenteessä.

Liite 1TLO:n anomuksen 20.11.2014 reitti- ja pysäkkikartta

Liite 2Lausuntopyyntö kaupunkisuunnittelun suunnitteluyksikölle 4.12.2014

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää hyväksyä TLO:n ja Savonlinja Oy:n anomuksen Aurakatu 2 tilausajopysäkin käyttämisestä ottopysäkkinä sekä siihen liittyvästä reittimuutoksesta. Käyttöoikeus on voimassa toistaiseksi.

Samalla lautakunta päättää, että päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Tämä asiakohta tarkastetaan kokouksessa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausPohjois-Savon ELY-keskus
aoSavonlinja Oy
aoTurun Linja-autoilijain Oy (TLO Oy)
lausVarsinais-Suomen ELY-keskus
tiedYmpäristötoimiala, kaupunkisuunnittelu, suunnitteluyksikkö


Liitteet:

Tksjlk § 7
Liite 1:TLO:n anomuksen 20.11.2014 reitti- ja pysäkkikartta
Liite 2:Lausuntopyyntö kaupunkisuunnittelun suunnitteluyksikölle 4.12.2014