OPERATIIVINEN SOPIMUS 2015 – 2018

 

YMPÄRISTÖTOIMIALA, SEUDULLINEN JOUKKOLIIKENNE

 

1.SOPIMUSOSAPUOLET

Tämän sopimuksen osapuolia ovat Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto, sekä seudullinen joukkoliikenneyksikkö.

 

2.SOPIMUKSEN TARKOITUS

Tällä sopimuksella lautakunta ja edellä mainitut ympäristötoimialan osat sopivat ympäristötoimialan seudullista joukkoliikenneyksikköä koskevista toiminnan lähtökohdista, kehittämistavoitteista ja resursseista.

 

3.LYHYT KUVAUS TOIMINNASTA

Ympäristötoimiala tuottaa hyvinvointia ja aktiivisuutta sekä kilpailukykyä ja kestävää kasvua edistävää ympäristöä suunnittelemalla, luvittamalla ja valvomalla.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta toimii joukkoliikennelain tarkoittamana seudullisena joukkoliikenneviranomaisena ohjaten ja valvoen koko joukkoliikenteen suunnittelua ja toteutusta siten, että joukkoliikenteen palvelutaso on liikennetarpeen mukainen ja että palvelu toteutuu asianmukaisesti yhteistoimintasopimuksen mukaisten kuntien muodostamalla alueella.

Turun seudullinen joukkoliikenneyksikkö suunnittelee joukkoliikenteen reitit ja aikataulut kuntien palvelutasotavoitteiden mukaisesti sekä huolehtii mm. markkinoinnista, lipunmyynnistä, tarkastustoiminnasta, liikenteen kilpailuttamisesta, laskutuksesta ja joukkoliikenteen kuntakohtaisesta kirjanpidosta.

 

4.TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Vuosi 2015 on seudullisen joukkoliikenteen (Föli) ensimmäinen kokonainen vuosi. Toimintatavat kuntien välillä muotoutuvat tarkemmin vuoden aikana. Budjetin 2015 laatimisessa ei ole käytettävissä aiempia matkamääriä seudulla eikä syksyn 2014 toteutumatietoja.

Toiminta-alue laajenee vuoden 2015 alussa Tarvasjoelle sen liittyessä Lietoon 1.1.2015.

Joukkoliikennelakiin on lähivuosina tulossa uudistuksia, joilla mahdollisesti on vaikutusta seudullisen viranomaisen toimintaan.

 

5.MUUT KAUPUNKITASON OHJAUSASIAKIRJAT JA RESURSSIEN PITKÄN AIKAVÄLIN OHJAUS

 

Ohjausasiakirja

Ohjaustieto

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

 

Kaupunkiseudun kuntien välinen yhteistoimintasopimus ja sen liite 1

 

 

 

 

6.TOIMINNAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA JA STRATEGISET PAINOPISTEET kv

Strategiasta toimialalle ja lautakunnille johdetut tavoitteet pannaan talousarviokausittain täytäntöön strategisella sopimuksella, johon sisältyvät seuraavat strategiset tavoitteet:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Ympäristön kannalta kestävää liikennettä ja liikkumista edistetään eheää kaupunkirakennetta hyödyntämällä (3.3.7):

- Joukkoliikennettä kehitetään seudullisesta näkökulmasta edistäen käytettävyyttä arki- ja työmatkaliikenteessä.

 

 

7.Toiminnan taloudelliset raamit sekä käytettävissä olevat resurssit

 

7.1.Toimielimen määrärahat ja käyttötalousinvestoinnit 1 000 € kv

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

1.000 €

TOT
2013

TAM
2014

TAE
2015

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Kaupunkiseudun joukkoliikenne-lautakunta

 

 

 

 

 

 

 

Toimintatuotot

21.478

27.511

34.911

34.911

36.270

37.487

38.407

Valmistus omaan käyttöön

 

 

 

 

 

 

 

Toimintakulut

38.864

44.734

52.011

52.084

52.139

53.318

54.502

Toimintakate

-17.386

-17.223

-17.100

-17.174

-15.869

-15.831

-16.095

Muutos-%

 

-0,9

-0,7

-0,3

-7,6

-0,2

1,7

Investointikulut

604

1.500

1.500

1.500

500

500

500

Valtionosuudet ja muut rahoitusosuudet

 

852

856

856

307

307

307

Pysyvien vastaavien luovutustuotot

 

 

 

 

 

 

 

NETTO

-604

-648

-645

-645

-193

-193

-193

Muutos-%

 

7,3

-0,6

-0,6

-70,0

0,0

0,0

 

Kj:n muutokset, 1.000 €

2015

2016

2017

2018

Vakanssin siirto Kh:lta ympäristötoimialalle

74

74

74

74

Menojen vähennys

 

-904

-743

-678

Yhteensä

74

-830

-669

-604

 

7.2.Toimielimen investoinnit kv

 

 

Toteutunut 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Maksu- ja informaatiojärjestelmä

 

1500

1500

1500

500

500

500

 

7.3.Työvoiman käyttö kv

 

 

Henkilötyövuosien kehitys

Htv

 

 

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

 

25,9

7 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

27,1

9 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

27,1

10 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

27,1

10 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

seudullinen kustannustenjako

seudullinen kustannustenjako

seudullinen kustannustenjako

 


 

8.TAVOITTEET JA TOIMENPITEET 2015

 

8.1.Toimielimen strategiset tavoitteet (ml. toimielimet ylittävät strategiset horisontaaliset tavoitteet) kv

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

 

Tehokas ja houkutteleva joukkoliikenne

Joukkoliikenteen netto-ohjeluku

Panostetaan joukkoliikenteen markkinointiin, parannetaan entisestään matkustajainformaatiota ja joukkoliikenteen tuotteita ja helppokäyttöisyyttä, suunnitellaan tehokkaat autokierrot, käytetään standardikalustoa, vastataan laatulupauksiin. Tarvittaessa karsitaan ilta- ja viikonloppuliikennettä vähän käytetyiltä linjoilta.

TA 2015 -17,1 MILJ.€

 

 

TA 2015

HUOMIOT

 

Toimenpide

milj.

 

Joukkoliikennetoimisto

Arvioidaan linjakohtaisia käyttäjämääriä sekä kannattavuutta

 

Erityisenä tarkastelualueena ilta- ja viikonlopputarjonta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lipputulot, Turku

Panostetaan joukkoliikenteen markkinointiin, parannetaan entisestään matkustajainformaatiota ja joukkoliikenteen tuotteita ja helppokäyttöisyyttä, vastataan laatulupauksiin.

TA 2015 +27,2 MILJ.€

 

TA 2015

HUOMIOT

 

Toimenpide

milj.

 

Joukkoliikennetoimisto

Nettilatauksen kehittäminen. TUPLA-kortin latausmahdollisuus netissä.

 

 

Asiakkaan ei tarvitse erikseen aktivoida netissä lataamaansa korttia.

 

Mobiililippuun myös kk-lippu ja mahdolliset maksutapalisien poistot palvelun hinnoittelun muutosten myötä

 

Edellyttää mobiililippujen lukemista sähköisesti.

 

Asiakasrekisterin perustaminen ja siihen liittyvät uudet palvelut

 

Mahdollistaa palvelujen räätälöinnin.

 

Uudet myyntipisteet

 

Toteuttaa myös aiempaa päätöstä matkakorttien latauksesta luopumisesta busseissa

 

 

8.2.Täydentävät strategiset tavoitteet kh

 

 

8.2.1.Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

 

Bussien runkolinjaston toteuttamissuunnitelma

Strategisen linjauksen tunnus 3.3.7

Tavoite 2015:

Runkolinjaston toteuttamissuunnitelma tuodaan valtuuston käsittelyyn vuoden 2015 aikana.

 

 

TA 2015

HUOMIOT

 

Toimenpide

 

Joukkoliikennetoimisto

Runkolinjastosuunnitelman päivittäminen ja investointien kohdentaminen viimeisimpien kaavoitus- ja maankäytön kehitysnäkymien mukaisiksi sekä huomioiden päätökset talouden tasapainottamisesta

 

ehdotus toteuttamissuunnitelmasta vuonna 2015

 

Tarkan toimenpidesuunnitelman tekeminen yhdessä KITO kanssa

 

käytännön toimenpiteiden kohteiden suunnittelu 2015-2018

toimenpiteiden toteutus 2017-2020

 

 

 

 

 

 

 

 

8.2.2.Muiden ympäristötoimialan palvelualueiden täydentävät strategiset hankkeet, joilla merkittävää vaikutusta joukkoliikenteelle

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta

 

 

Hankkeet, niiden tavoitteet 2015 ja joukkoliikenteen tehtävät hankkeissa

Raitiotien yleissuunnitelma

Strategisen linjauksen tunnus 3.3.7

Tavoite 2015:

Yleissuunnitelma valmistuu ja raitiotiestä tehdään päätös

 

 

TA 2015

HUOMIOT

 

Toimenpide

milj.

 

Joukkoliikennetoimisto

Joukkoliikenne osallistuu asiantuntijana työhön sekä tekee tarvittavia vertailuja bussipohjaiseen joukkoliikenteeseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seudullinen liikenne-järjestelmätyö

Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.7

 

Tavoite 2015: Osallistutaan aktiivisesti seudun jatkuvaan ljs-työhön .

Laaditaan seudun ljs-suunnitelman pohjalta Turun toimenpideohjelma

 

TA 2015

HUOMIOT

 

Toimenpide

milj.

 

Joukkoliikennetoimisto

Joukkoliikenne osallistuu asiantuntijana työhön sekä vaikuttaa aktiivisesti joukkoliikenteen asemaan ljs- suunnittelmassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.3.Toiminnan kehittämishankkeet kh

 

8.3.1.Toimialan merkittävimmät kehityshankkeet

 

Hankkeet ja niiden tavoitteet 2015

Tuotekehitys

 

Tavoite 2015:

Jatkuvaa kehitystyötä

 

 

TA 2015

HUOMIOT

 

Toimenpide

milj.

 

Joukkoliikennetoimisto

ID-pohjainen matkustus sekä uudet matkakorttialustat

 

mahdollistaa palvelutarjonnan asiakaslähtöisen kehittämisen

 

WALTTI-korttien ja tuotteiden käyttöönotto FÖLI alueen ulkopuolisessa seutuliikenteessä

 

eteneminen riippuu valtakunnallisen Waltti-järjestelmän toteutuksen aikataulusta

 

Nettimaksamisen kehittäminen. TUPLA-tuotteen nettilatauksen mahdollistaminen

 

 

Asiakkaan ei tarvitse erikseen aktivoida netissä lataamaansa korttia. TUPLA-tuotteen kehittäminen.

 

Mobiililippuun myös kk-lippu ja mahdolliset maksutapalisien poistot palvelun hinnoittelun muutosten myötä

 

edellyttää, että mobiililiput luetaan sähköisesti

 

Asiakasrekisterin perustaminen ja siihen liittyvät uudet palvelut

 

mahdollistaa palvelutarjonnan asiakaslähtöisen kehittämisen

 

Palvelupaketointi yhdessä kaupungin vapaa-aika ja kulttuuripalveluiden sekä ulkoisten tapahtuma- ja joukkoliikennepalvelutuottajien kanssa

 

mahdollistaa palvelutarjonnan asiakaslähtöisen kehittämisen

 

 

 

 

Maksu- ja informaatiojärjestelmä

 

Tavoite 2015:

TA ivestointi 1,5milj.€

 

 

TA 2015

HUOMIOT

 

Toimenpide

milj.

 

Joukkoliikennetoimisto

Tekninen toteutus: ID pohjainen matkustus sekä uudet matkakorttialustat

 

 

 

Tekninen toteutus: WALTTI-korttien ja tuotteiden käyttöönotto FÖLI alueen ulkopuolisessa seutuliikenteessä

 

 

 

Tekninen toteutus: Mobiililippujen luenta kaikissa busseissa etälukijoilla (2D viivakoodi)

 

 

 

Tekninen toteutus: Asiakasrekisteri

 

 

 

Liikennevaloetuisuuspyynnöt liikennevaloohjauksen keskusjärjestelmältä Turun keskusta-alueella

 

 

 

Liikennekeskuksen työvälineet ja toiminnallnen prosessi liikenteen poikkeamissa

 

 

 

Reittiopas ja reaaliaikapalveluiden kokonaisuuden valmistuminen ja käyttöönotto

 

 

 

Avoimet rajapinnat joukkoliikenteen aikatalu- ja reaaliaikapalveluista

 

Tässä selvitetään erillistä ulkoista rahoitusta

 

 

 

8.4.Konsernihallin omistamat hankkeet, joihin osallistutaan

Osallistuminen ja toimenpiteet hankkeiden määrittelyn ja tavoitteiden mukaan

 

 

Konsernihallinnon omistamat, koko kaupunkia koskettavat merkittävimmät strategiset kehittämishankkeet

Matriisit, Drive Turku, Paikalla –palvelu, Monitori

2015

2016

2017

2018

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta:

Älykäs sähköinen liikenne - ensimmäinen sähköajoneuvoilla toteutettu bussilinja

Sähköbussilinjan suunnittelu ja konseptointi, latauspaikkojen edellytysten varmistaminen maankäytössä ja liikennesuunnittelussa

Latauspaikkojen toteutuminen

Liikennöinti alkaa

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

DriveTurku –pilottikohde (Föli-nettisivut)

 

Käytössä, reittiopas toteutus

Käytössä

Käytössä

Käytössä

 

DriveTurku: nettikaupan toteuttaminen, kaupunkilaisten yhteinen tunnistautuminen, palvelupaketit

 

Toteutus

Toteutus

Käytössä

Käytössä

 

Paikalla-palautepalvelu

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

 

Älykäs sähköinen liikenne - ensimmäinen sähköajoneuvoilla toteutettu bussilinja

sähköbusslinjan suunnittelu ja konseptointi, liikenneoperaattoriratkaisu

kalustoratkaisut ja koeajot

liikennöinti alkaa

 

Muut hankkeet ja projektit, joiden kokonaiskustannusarvio ylittää 2.milj euroa.

 

 

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

Maksu- ja informaatiojärjestelmä 4,0 milj. e.

1,5 milj.e.

 

 

 

 

 

8.5.Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu

 

Vuoden 2015 tavoitteet painopistealueittain ovat:

 

Painopistealue

 

Alatavoite

Turussa jokaisen tulee voida kokea, että työ lisää hyvinvointia

Tehtävänkuvat (sis. perustehtävän määrittelyn) ja vastuualueet ovat selkeät – joka tehtävälle tulee löytyä tehtävänkuvaus

Toimenpiteet 2015:

Joukkoliikennetoimisto

Selkeät tehtävät ja keskinäinen auttaminen

Aktiivinen osaamisen ennakointi

Resurssien sijoittuminen on tarpeita vastaavaa ja joustavaa. Tätä tuetaan yhteisen, kaikki toimialat kattavalla palkkausjärjestelmällä

Toimenpiteet 2015:

Joukkoliikennetoimisto

Selkeät tehtävät ja keskinäinen auttaminen

Turku on vetovoimainen työnantaja

Vastuullinen työyhteisökäyttäytyminen ja motivoiva esimiestyö

Toimenpiteet 2015:

Joukkoliikennetoimisto

Selkeät tehtävät ja keskinäinen auttaminen

 

 

 

8.6.Ympäristötoimialan, Kiinteistötoimialan ja Vesiliikelaitoksen yhteiset maankäytön strategiset hankkeet joilla merkittävää merkitystä joukkoliikenten palveluhin tai odotuksiin

 

Joukkoliikenne osallistuu hankkeisiin aktiivisena asiantuntijana.

 

 

Käynnissä olevat maankäytön strategiset hankkeet:

 

 

Keskustan kehittäminen - pohjaa keskustan elinvoiman kehitykselle (3.3.1, 3.3.2)

Kauppatori (Kh)

Kauppatorin miljöö kohotetaan arvoiseensa asuun (3.3.2).

Tavoitteena on mm.:

-parantaa rakenteiden, rakennusten ja valaistuksen laatua ja ulkonäköä

-järjestää toimintoja siten, että saavutetaan hyvin toimiva ja kaunis kauppatori

-viedä joitakin toimintoja kuten pysäköinti maan alle

-muuttaa Yliopistonkatu kävelyalueeksi myös Kauppatorin kohdalla

-parantaa joukkoliikenteen palvelutasoa

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Yleissuunnitelman tarkistus

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

Suunnittelu, kilpailutus, kaivaukset

-0,85

infra

-5,0

infra

-5,0

infra

-10,0

-21,5

Vesilaitos

Suunnittelun valvonta

-0,03

 

-----

 

-----

 

-----

 

 

 

 

Keskustan elinvoimaa - Kupittaa – Itäharju / kampus ja tiedepuisto (3.3.2, 3.3.4)

TYKS U2

Koko sairaalan kehittämisessä tavoitteena on mahdollisimman tehokas toiminta, jossa tilojen keskinäiset yhteydet eivät saa muodostua esteeksi. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (TYKS) sairaala-alueet Kiinamyllynmäellä ja Savitehtaankadun varrella on tarkoitus yhdistää Helsingin valtatien päälle rakennettavalla kannella. Kannelle on suunniteltu rakennettavan nykyisen U-sairaalan korvaavat tilat.

 

Lääketieteellisen tiedekunnan, Medisiinan, laajennus on monialainen yhteishanke, joka rakentuu sairaalatilojen viereen Karjaan radan varrelle.

 

Kupittaan vanhan aseman tontilla on 5000 k-m2 rakentamatonta rakennusoikeutta.

Turun joukkoliikennesuunnittelussa tavoitellaan runkolinjojen kehittämistä nopeiksi yhteyksiksi. Yksi runkolinjoista Varissuolta keskustaan kulkee Hämeenkadulta Kiinamyllynkadun ja Joukahaisenkadunkautta Kupittaansillalle

ja edelleen Kalevantielle. Tämän kaavanmuutoksen yhteydessä tulee tutkia runkolinjan tavoitteet, pysäkkien paikat ja katutilan mitoitus tällä, joukkoliikenteen käytön kannata erittäin keskeisellä alueella.

 

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj. €

Toimenpide

milj. €

Toimenpide

milj. €

Toimenpide

milj. €

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

MKS, suunnittelu

0

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

Vesihuollon suunnittelua

0

 

-----

 

 

-----

-----

 

 

 

 

Skanssi – älykäs ja kestävä kaupunginosa (3.3.1; 3.3.6; 3.3.7)

 

Itäskanssi

Skanssin alue on nimetty kaupungin strategiseksi hankkeeksi (Kh 5.11.2012 § 509).

 

Tavoitteena on suunnitella vetovoimainen kestävän kehityksen periaattein toimiva asuinalue. Alueelle suunni-

tellaan kerrostalovoittoisesti asuinrakennuksia noin 2.200 asukkaalle, sekä alueella tarvittavia palveluja, erityisesti päiväkotia ja koulua. Alueen pohjoisosaan suunnitellaan myös toimitilarakentamista. Alueen läpi suunniteltu raitiotielinjaus mahdolistaa tiiviin maankäytön pysäkkien läheisyydessä ja liikenteen tukeutumisen tehokkaaseen joukkoliikenteeseen (3.3.7). Alueelle suunnitellaan uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä ratkaisuja (3.3.6). Alueen hulevesiratkaisut, liikuntapaikat (2.3.) ja viheralueiden suunnittelu ovat oleellinen osa kaavoitusta.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

KITO

 

 

MKS

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

 

 

 

 

 

Skanssin Vallikatu

Skanssin alue on nimetty kaupungin strategiseksi hankkeeksi (Kh 5.11.2012 § 509).

Tavoitteena on suunnitella vetovoimainen kestävän kehityksen periaattein toimiva asuinalue. Alueen sivuitse suunniteltu raitiotielinjaus mahdolistaa tiiviin maankäytön ja liikenteen tukeutumisen tehokkaaseen joukkoliikenteeseen (3.3.7). Alueelle suunnitellaan uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä ratkaisuja (3.3.6).

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

MKS,

suunnittelu

+ ?

-0,05

 

Infra

 

-0,5

 

Infra

 

-0,8

 

-0,5

 

-1,85

Vesilaitos

Vesihuollon suunnittelu

-0,01

Vesihuollon rakennuttaminen

-0,2

-----

-----

-----

-----

 

 

 

 

 

2015 Käynnistyvät maankäytön strategiset hankkeet:

 

Keskustan kehittäminen - pohjaa keskustan elinvoiman kehitykselle (3.3.1, 3.3.2)

Matkakeskus (Kh)

Tavoitteena on vahvistaa Turun asemaa logistisena solmukohtana, missä kaikki liikennemuodot yhdistyvät toisiinsa katkeamatta (3.1.3). Selvitetään hankkeen palvelukonsepti – eri käyttötarkoitukset ja rakentamisen määrä. Toteuttaa kestävän liikenteen ja liikkumisen kaupunkirakenteellisia edellytyksiä (3.3.7)

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

 

KITO

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

 

 

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

 

 

Kupittaa – Itäharju / kampus ja tiedepuisto (Kh) (3.3.1)

 

Aluekokonaisuus, joka on yksi viidestä strategisista maankäytön hankkeista. Tavoitteena liittää alusta alkaen mukaan älykkäät palvelukanava- ja teknologiaratkaisut.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

Konsernihallinto

Ohjelmointi, kehittämissuunnitelmakäynnistämispäätös KH

 

 

 

 

 

 

 

 

YTO

Kehittämissuunnitelma

 

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

KITO

Kehittämissuunnitelma

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

 

 

9.TOIMIELINKOHTAISET TIEDOKSI ANNETTAVAT TUNNUSLUVUT

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Tunnusluku

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Tuottavuus ja taloudellisuus

 

 

 

 

 

 

 

kustannukset / asukas (Turku)

84,15

86,92

92,46

96,00

-

-

-

matkat / asukas (Turku)

112

114

117

115

-

-

-

matkamäärä milj. matkaa (Turku)

19,9

20,4

21,0

21,0

20,0

22,0

22,0

matkamäärä kaupunkiseutu (sis. Turku)

-

-

-

-

24,0

27,0

27,0

asiakastyytyväisyys kaupunkiseutu

4,0

4,0

3,9

4,0

4,0

4,0

4,0

korttimatkojen osuus kaikista, kaupunkiseutu, % (30.6.2014 saakka vain Turku)

84,1

84,6

85,1

86,7

85,0

86,0

87,0

nettilatausten määrä, kaupunkiseutu (30.6.2014 saakka vain Turku)

12.065

20.957

26.152

49.971

lisääntyy

lisääntyy

lisääntyy

kausikorttimatkat/kunta (1.7.2014 alkaen)

-

-

-

-

-

lisääntyy

lisääntyy

Muut

 

 

 

 

 

 

 

linja-autoliikenteen kokonaiskustannusindeksi

173,3

3,9 %

182,5

5,3 %

191,7

5,0 %

193,1

0,8 %

-

-

-

ostoliikenteen kustannus, keskiarvo, e/ajotunti, kaupunkiseutu (30.6.2014 saakka vain Turku)

52,6

54,2

61,2

62,1

-

-

-

Tilojen käyttö (m2)

palvelutoimisto

varasto/työtila

 

90,0

55,5

 

120,4

55,5

 

120,4

55,5

 

120,4

55,5

 

120,4

130,0+64,5

 

120,4

130,0

 

120,4

130,0