Vihreä=kv osio

Punainen=kh osio

Musta (valkoinen) = informaatio

STRATEGINEN SOPIMUS 2015 – 2018

 

YMPÄRISTÖTOIMIALA

 

1.SOPIMUSOSAPUOLET

Tämän sopimuksen osapuolia ovat Turun kaupunginhallitus sekä Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta, Turun rakennuslautakunta, Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta sekä Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta.

 

2.SOPIMUKSEN TARKOITUS

Tällä sopimuksella kaupunginhallitus ja edellä mainiitut lautakunnat sopivat ympäristötoimialaa ja sen lautakuntia koskevista toiminnan lähtökohdista, kehittämistavoitteista ja resursseista.

 

3.LYHYT KUVAUS TOIMINNASTA

Ympäristötoimiala tuottaa hyvinvointia ja aktiivisuutta sekä kilpailukykyä ja kestävää kasvua edistävää ympäristöä suunnittelemalla, luvittamalla ja valvomalla.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan tehtäväalueena on viihtyisän, toimivan, terveellisen ja turvallisen elinympäristön edistämiseksi ja säilymiseksi järjestää rakennetun ja luonnonmukaisen ympäristön suunnittelu ja ympäristönsuojelu sekä ympäristöterveydenhuolto kestävän kehityksen edellyttämällä tavalla.

Lautakunnan tulee huolehtia kaupungin rakenteellisesta ja kaupunkikuvallisesta kehittämisestä tuottamalla hyvää yhdyskuntarakennetta sekä kaavoitettua maata eri toimintojen tarpeisiin sekä huolehtia liikennejärjestelmän kehittämisestä ja kaupungin ympäristönsuojelua koskevien asiakirjojen valmistelusta ja niiden toteutumisen seurannasta.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta toimii monien eri lakien tarkoittamana viranomaisena (kuten mm. maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana kaavoitusviranomaisena, maa-aineslain tarkoittamana lupa- ja valvontaviranomaisena, ympäristönsuojelulain tarkoittamana kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena, terveydensuojelulain tarkoitettamana terveydensuojeluviranomaisena, lääkelaissa tarkoitettuna kunnan viranomaisena sekä elintarvikelain, tupakkalain, eläinlääkintähuoltolain sekä kuluttajaturvallisuuslain tarkoittamana valvontaviranomaisena).

Rakennuslautakunta toimii maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana rakennusvalvontaviranomaisena ja huolehtii rakentamisen ohjauksen, neuvonnan ja valvonnan järjestämisestä Turun kaupungin alueella sekä toimii kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 15 §:n mukaisena kunnan valvontaviranomaisena.

Rakennusvalvonta edistää vetovoimaisen, virikkeellisen ja turvallisen rakennetun ympäristön kehittymistä Turussa asuville ja toimiville neuvomalla, ohjaamalla, lupia myöntämällä ja valvomalla yhteistyötä ja kestävää kehitystä edistäen. Rakennusvalvonta toimii asiakaslähtöisesti siten, että Turun asukkaiden ja yritysten on mahdollista rakentaa laadukkaita ja kestäviä rakennuksia sekä viihtyisää, vetovoimaista ja kestävän kehityksen mukaista asuin ja elinympäristöä. (RO)

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta toimii joukkoliikennelain tarkoittamana seudullisena joukkoliikenneviranomaisena ohjaten ja valvoen koko joukkoliikenteen suunnittelua ja toteutusta siten, että joukkoliikenteen palvelutaso on liikennetarpeen mukainen ja että palvelu toteutuu asianmukaisesti yhteistoimintasopimuksen mukaisten kuntien muodostamalla alueella.

Turun seudun joukkoliikennetoimisto suunnittelee joukkoliikenteen reitit ja aikataulut kuntien palvelutasotavoitteiden mukaisesti sekä huolehtii mm. markkinoinnista, lipunmyynnistä, tarkastustoiminnasta, liikenteen kilpailuttamisesta, laskutuksesta ja joukkoliikenteen kuntakohtaisesta kirjanpidosta.

Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta toimii kuntalain mukaisesti osana Turun kaupungin organisaatiota jätelain mukaisena seudullisena jätehuoltoviranomaisena 14 kunnan alueella

 

4.TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT

Väestön ikääntyminen ja keskittyminen kasvualueille, perinteinen valmistava teollisuus siirtyy entist ä enemmän luonnonvarojen kestävää käyttöä korostavaan palvelutalouteen ja ilmastomuutoksen myötä energiatehokkuuden ja uusiutuvien energiaratkaisujen lisääminen kaupunki-infrastruktuurin rakentamisessa on entistäkin tärkeämpää.

Lainsäädännössä on tapahtunut ja tapahtumassa vähäisiä tarkistuksia (maankäyttö- ja rakennuslaki, vesihuoltolaki, luonnonsuojelulaki, ympäristönsuojelulaki, maa-aineslaki, maastoliikennelaki).

Rakennusvalvonnan uudistaminen

Kuntien rakennusvalvonnan asiantuntemusta ja yhtenäistä toimintatapaa vahvistetaan kokoamalla rakennusvalvonta isommiksi yksiköiksi. Uudistus toimeenpannaan vuoden 2016 aikana siten, että yksiköt toimivat uusimuotoisesti vuoden 2017 alusta. Toiminta katetaan tuolloin täysimääräisesti lupamaksuilla.

Ympäristöministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan esitystä toiminta- ja organisointivaihtoehdoista. Työryhmä tarkastelee useita organisointivaihtoehtoja (mm. isäntäkunta-, yhteistoiminta- ja yksityistämismallia) ja selvittää niiden vaikutuksia mm. kuntien muuhun toimintaan, muuhun viranomaisyhteistyöhön, kuntatalouteen sekä tarvittaviin resursseihin ja asiantuntemukseen.

Uudistus tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet modernisoida rakennusvalvonnan toimintaa muun muassa sähköisten menetelmien avulla. Samassa yhteydessä on tilaisuus myös luoda toimiva sanktiojärjestelmä säännösten noudattamisen tueksi.

Esitys organisaatiovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista valmistuu 31.8.2014 mennessä. Lainvalmistelu käynnistyy sen pohjalta syyskuussa 2014.

Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta – toiminta-alueen laajentuminen

Turun seudun jätehuolto Oy:n ja Rouskis Oy:n kunnat ovat allekirjoittaneet yhdistysmisopimuksen kesäkuussa 2014, jonka mukaisesti Rouskis Oy sulautuu TSJ Oy:öön 1.1.2015 alkaen. Sulautumisen voimaantulon edellytyksenä on jätelain 23 §:n tarkoittaman yhteistoiminta-alueen kuntien yhteisen toimielimen perustaminen hoitamaan jätehuoltoviranomaisen tehtäviä. Nykyiseen Turun seudun jätehuoltolautakunnan toiminta-alueeseen liittyvät näin Rouskis Oy:n omistajakunnat Kemiönsaari, Paimio, Sauvo ja Salo.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Vuosi 2015 on seudullisen joukkoliikenteen (Föli) ensimmäinen kokonainen vuosi. Toimintatavat kuntien välillä muotoutuvat tarkemmin vuoden aikana. Budjetin 2015 laatimisessa ei ole käytettävissä aiempia matkamääriä seudulla eikä syksyn 2014 toteutumatietoja.

Toiminta-alue laajenee vuoden 2015 alussa Tarvasjoelle sen liittyessä Lietoon 1.1.2015.

Joukkoliikennelakiin on lähivuosina tulossa uudistuksia, joilla mahdollisesti on vaikutusta seudullisen viranomaisen toimintaan.

 

 

 

 

 

5.TOIMINNAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA JA STRATEGISET PAINOPISTEET kv

Strategiasta toimialalle ja lautakunnille johdetut tavoitteet pannaan talousarviokausittain täytäntöön strategisella sopimuksella, johon sisältyvät seuraavat strategiset tavoitteet:

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta

Elinkeinoelämän kilpailuetua kasvatetaan vahvistamalla Turun logistista asemaa ja logistiikkapalveluja (3.1.3)

Luodaan pohjaa kasvulle kehittämällä kaupunkia suurina aluekokonaisuuksina (3.3.1);

Kaupunkiskeskustan elinvoimaisuutta lisätään laajalla yhteistyöllä (3.3.2);

Huomisen rakentamista edistetään maankäytön kehittämisen kokonaisvaltaisuutta, ennakkoluulottomia kumppanuuksia ja yhteistyömalleja korostavalla toimintamallilla (3.3.3);

Kaupunkirakenteen toimivuutta ja elinvoimaa vahvistetaan täydennysrakentamisella (3.3.4);

Kaupungin kilpailukykyä lisätään tarjoamalla houkuttelevaa asumista kaikille (3.3.5);

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan toimenpiteillä edetään kohti kaupunkiseudun hiilineutraaliutta 2040 (3.3.6);

Ympäristön kannalta kestävää liikennettä ja liikkumista edistetään eheää kaupunkirakennetta hyödyntämällä (3.3.7);

Vanhan rakennuskannan innovatiivista uusiokäyttöä lisätään yhdistämällä luovasti vanhaa ja uutta rakentamista (3.3.8);

Kaupungin vetovoimaisuutta lisätään korostamalla veden läheisyyttä ja saavutettavuutta (3.3.9);

Sujuvaa ja turvallista arkea tuetaan hyvällä kaupunkiympäristön ja palvelukanavien suunnittelulla (3.3.10)

Rakennuslautakunta

Kaupunkirakenteen toimivuutta ja elinvoimaa vahvistetaan täydennysrakentamisella (3.3.4):

Tiivistyvillä kaupunkialueilla korostetaan rakennetun kaupunkiympäristön laatua huomioiden kuitenkin, että lupaehdoilla tai määräyksillä ei tarpeettomasti koroteta rakentamisen kustannuksia

Vanhan rakennuskannan innovatiivista uusiokäyttöä lisätään yhdistämällä luovasti vanhaa ja uutta rakentamista (3.3.8):

-Arkkitehtuurissa korostetaan tietoisuutta historiallisesta jatkuvuudesta sekä vanhan ja uuden harmonisesta yhteensovittamisesta

-Turku toimii aktiivisesti korjausrakentamiseen liittyvien valtakunnallisten määräysten kehittämisessä niin, että vanhan korjaamisesta tulee nykyistä useammin kohtuullisin kustannuksin houkutteleva vaihtoehto.

Kaupungin vetovoimaisuutta lisätään korostamalla veden läheisyyttä ja saavutettavuutta (3.3.9):

-Merellisen asumisen mahdollisuuksia kehitetään arkkitehtonisesti kunnianhimoisin suunnitelmin ja toteutuksin.

Sujuvaa ja turvallista arkea tuetaan hyvällä kaupunkiympäristön ja palvelukanavien suunnittelulla (3.3.10):

-Esteettömyys huomioidaan kaikessa kaupunkiympäristön kehittämisessä kuitenkin painottaen ratkaisuja tehtäessä todennettua tarvetta, jotta rakentamisen kustannuksia ei tarpeettomasti kasvateta.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Ympäristön kannalta kestävää liikennettä ja liikkumista edistetään eheää kaupunkirakennetta hyödyntämällä (3.3.7):

- Joukkoliikennettä kehitetään seudullisesta näkökulmasta edistäen käytettävyyttä arki- ja työmatkaliikenteessä.

Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan toimenpiteillä edetään kohti kaupunkiseudun hiilineutraaliutta 2040 (3.3.6):

Edistetään materiaalikierrätystä ja jätteiden energian hyötykäyttöä kaatopaikkaläjityksen minimoimiseksi,

 

 

6.
TAVOITTEET

 

Toimielimen strategiset tavoitteet (ml. toimielimet ylittävät strategiset horisontaaliset tavoitteet) kv

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta

 

Yleiskaavoitusohjelman toteutuminen

 

Lähtötaso

 

TOT 2013

 

ENN 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

 

Turun yleiskaava 2029

Strategisen linjauksen tunnus:

3.3.1, 3.3.2, 3.3.4, 3.3.7,

 

 

Tavoitteet hyväksytty kh:ssa 30.9.2013

Vaihtoehtoasetelma kh 9/2014

Vaihtoehtojen vaikututsen arviointi

Linjaratkaisu kh 3/2015

Luonnos kh 12/2015

Linjaratkaisu kh 3/2015

Luonnos kh 12/2015

Ehdotuksen valmistelu

Ehdotus kv maakuntakaavan vahvistamisen jälkeen

 

Toimenpide:

Yleiskaava on koko kaupungin pitkän tähtäimen kehittämistä ohjaava strateginen asiakirja, jonka tavoitteena on edistää Turun kaupungin ja koko kaupunkiseudun kilpailukykyä ja vetovoimaa. Kaava laaditaan vuorovaikutteisesti osallisten ja sidosryhmien kanssa. Vaihtoehtoisten kehityskuvien vaikutukset arvioidaan linjaratkaisun pohjaksi. Yleiskaava, selvitykset ja vaikutusten arvioinnit laaditaan vuorovaikutteisesti osallistaen, kehittämällä tehokasta projektimaista työskentelyä ja painottamalla kustannusvaikutusten arviointia. Valmisteluaikataulu on synkronoitu mm. maakuntakaavan päivityksen kanssa.

 

 

 

 

Satava-Kakskerran osayleiskaava

Strategisen linjauksen tunnus:

3.3.5

 

 

Kh:n käynnistyspäätös 4.3.2013

Luonnos kh 9/2014

Ehdotus kv 12/2015

Ehdotus kv 12/2015

Asemakaavoituksen ohjelmointi

%

%

Toimenpide:

Osayleiskaava tukee asuntotarjonnan monipuolistamista mahdollistamalla vetovoimaisia pientalotontteja merellisessä ympäristössä.

Kaava valmistellaan projektimaista työskentelytapaa hyödyntäen. Kaavan valmistelussa hyödynnetään vuonna 2012 kumoutuneen

osayleiskaavan selvityksiä ja arvioidaan saarten asuttamisen kustannusvaikutukset myös pitkällä aikavälillä. Yleiskaava, selvitykset ja vaikutusten arvioinnit laaditaan vuorovaikutteisesti osallistaen, kehittämällä tehokasta projektimaista työskentelyä ja painottamalla kustannusvaikutusten arviointia.

 

 

 

 

 

Lentokentän ympäristön osayleiskaava (LogiCity)

Strategisen linjauksen tunnus:

3.1.3, 3.3.1,

 

Luonnos hyväksytty kh:ssa

Naturaselvitykset

Naturaselvitykset

Ehdotuksen valmistelu

Ehdotuksen valmistelu

Ehdotus kv 10/2016

Asemakaavojen laadinta ohjelman mukaan

Asemakaavojen laadinta ohjelman mukaan

Toimenpide:

Yhdessä Ruskon kanssa laadittava osayleiskaava tukee elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Ehdotuksen valmistelu jatkuu kun alueelle on löydetty hyväksyttävissä olevat toimenpiteet Pomponrahkan Natura-alueen luontoarvojen turvaamiseksi. Yleiskaava, selvitykset ja vaikutusten arvioinnit laaditaan vuorovaikutteisesti osallistaen, kehittämällä tehokasta projektimaista työskentelyä ja painottamalla kustannusvaikutusten arviointia.

 

 

 

 

 

Hirvensalon osayleiskaavan tarkistus

Strategisen linjauksen tunnus:

3.3.5

 

Luonnos hyväksytty kh:ssa

Selvitys silta- ja tunneliyhteyksistä

Naturaselvitykset 9/2014

Ehdotuksen valmistelu

Ehdotus kv 10/2015

Ehdotus kv 10/2015

Asemakaavojen laadinta ohjelman mukaan

Asemakaavojen laadinta ohjelman mukaan

Asemakaavojen laadinta ohjelman mukaan

Toimenpide:

Osayleiskaava tukee asuntotarjonnan monipuolistamista mahdollistamalla vetovoimaista pientaloasumista merellisessä ympäristössä. Laaditaan tarvittavat liikenteelliset selvitykset ja arvioinnit myös Natura-alueiden osalta. Kaavan valmistelussa arvioidaan asuinalueiden toteuttamisen vaikutuksia palveluiden järjestämiseen sekä saaren asuttamisen kustannusvaikutuksia myös pitkällä aikavälillä. Yleiskaava, selvitykset ja vaikutusten arvioinnit laaditaan vuorovaikutteisesti osallistaen, kehittämällä tehokasta projektimaista työskentelyä ja painottamalla kustannusvaikutusten arviointia.

 

 

 

 

 

Maaria – Ilmarisen osayleiskaava

Strategisen linjauksen tunnus:

3.3.5

 

Luonnos hyväksytty kh:ssa

Selvitykset ja uuden luonnoksen valmistelu Rakennemalli 2035:n pohjalta

Uusi luonnos kh 12/2014

Ehdotuksen valmistelu

Ehdotuksen valmistelu

Ehdotus kv 6/2016

Asemakaavoituksen ohjelmointi

Asemakaavojen laadinta ohjelman mukaan

Toimenpide:

Yhdessä Liedon kunnan kanssa laadittava osayleiskaava tukee asuntotarjonnan monipuolistamista mahdollistamalla pientalotontteja

tukeutuen Jäkärlän ja Ilmaristen taajamien palveluihin. Kaavan valmistelussa arvioidaan asuinalueiden toteuttamisen vaikutuksia alueen palveluiden järjestämiseen. Yleiskaava, selvitykset ja vaikutusten arvioinnit laaditaan vuorovaikutteisesti osallistaen, kehittämällä tehokasta projektimaista työskentelyä ja painottamalla kustannusvaikutusten arviointia.

 

 

 

 

Asemakaavoitusohjelman toteutuminen

 

Lähtötaso

 

TOT 2013

 

ENN 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Ohjelma liitteenä – Liite 1A

Strategisen linjauksen tunnus:

Rakentuva kaupunki ja ympäristö 3.3

 

 

 

Toteutuu 100 %

Toteutuu 100 %

Uusi ohjelmointi

Uusi ohjelmointi

Uusi ohjelmointi

Toimenpide:

Päätetään, mitkä strategiaa toteuttavat asemakaavat tulee valmistua vuoden 2015 aikana ja mitkä käynnistetään vuoden 2015 aikana

 

 

 

 

 

 

 

Rakennuslautakunta

 

Ripeä, tasapuolinen ja oikeudenmukainen

päätöksenteko

 

Lähtötaso
/vuosi

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS

2017

TS

2018

Lupapäätösten keskimääräinen käsittelyaika (vrk)

(90 % päätöksistä)


Strategisen linjauksen tunnus: 3.2; 3.2.2

 

30

30

30

30

30

30

30

Toimenpide:

Millä toimenpiteillä tavoitteeseen on tarkoitus päästä:

Kehitetään vaikuttavia asiakaskeskeisiä palveluprosesseja kuten esimerkiksi sähköinen asiointi. (2.1.3)

 

 

 

Rakennusviranomaisen päätöksistä tehdyt

valitukset (%), joista menestyneitä valitusviranomaisten

käsittelyssä (%)


Strategisen linjauksen tunnus:
3.2; 3.2.2

 

0,9/7,1

0/0

0/0

0/0

0/0

0/0

0/0

Toimenpide:

Millä toimenpiteillä tavoitteeseen on tarkoitus päästä:

Henkilsötön osaaminen pidetään kehityksen kärjessä systemaattisella osaamisen johtamisella ja laajaan verkostoitumiseen kannustamalla (2.2.1)

 

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

Tehokas ja houkutteleva joukkoliikenne

 

Lähtötaso
/vuosi

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS2017

TS2018

 

Joukkoliikenteen netto-ohjeluku

Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.7.

 

 

17,4

milj.e

-17,2 milj.e

-17,1 milj.e

-17,1 milj.e

-16,7 milj.e

-16,5 milj.e

-16,7 milj.e

Toimenpide:

Panostetaan joukkoliikenteen markkinointiin, parannetaan entisestään matkustajainformaatiota ja joukkoliikenteen tuotteita ja helppokäyttöisyyttä, suunnitellaan tehokkaat autokierrot, käytetään standardikalustoa, vastataan laatulupauksiin. Tarvittaessa karsitaan ilta- ja viikonloppuliikennettä vähän käytetyiltä linjoilta.

 

 

 

 

Lipputulot, Turku

 

Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.7.

 

 

20,2 milj.e

21,9 milj.e

27,2 milj.e

27,2 milj.e

28,6 milj.e

29,7 milj.e

30,5 milj.e

Toimenpide:

Panostetaan joukkoliikenteen markkinointiin, parannetaan entisestään matkustajainformaatiota ja joukkoliikenteen tuotteita ja helppokäyttöisyyttä, vastataan laatulupauksiin.

 

 

 

 

 

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta

 

Saostus- ja umpikaivolietteiden jätehuollon järjestäminen

 

Lähtötaso

/vuosi

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS2017

TS2018

 

1
Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.6

 

 

 

%

%

%

%

%

%

Toimenpide:

Järjestämisen siirto TSJ Oy:lle

 

 

 

 

 

Toimielimen määrärahat ja käyttötalousinvestoinnit 1 000 € kv

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta

 

1.000 €

TOT
2013

TAM
2014

TAE
2015

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristö-lautakunta

 

 

 

 

 

 

 

Toimintatuotot

5.037

4.757

4.756

4.756

4.756

4.756

4.795

Valmistus omaan käyttöön

 

 

 

 

 

 

 

Toimintakulut

12.452

12.175

12.078

11.907

11.512

11.485

11.613

Toimintakate

-7.416

-7.419

-7.322

-7.151

-6.756

-6.729

-6.818

Muutos-%

 

0,0

-1,3

-3,6

-5,5

-0,4

1,3

Investointikulut

 

100

100

100

100

 

 

Valtionosuudet ja muut rahoitusosuudet

 

 

 

 

 

 

 

Pysyvien vastaavien luovutustuotot

 

 

 

 

 

 

 

NETTO

 

-100

-100

-100

-100

 

 

Muutos-%

 

 

0,0

0,0

0,0

 

 

 

Kj:n muutokset, 1.000 €

2015

2016

2017

2018

Sisäiset palvelut, nettomuutos

-172

-172

-172

-172

Menojen vähennys

 

-249

-205

-187

Yhteensä

-172

-421

-377

-359

 

 

Rakennuslautakunta

 

1.000 €

TOT
2013

TAM
2014

TAE
2015

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Rakennuslautakunta

 

 

 

 

 

 

 

Toimintatuotot

 

 

 

 

 

 

 

Valmistus omaan käyttöön

 

 

 

 

 

 

 

Toimintakulut

101

109

109

109

107

107

107

Toimintakate

-101

-109

-109

-109

-107

-107

-107

Muutos-%

 

7,5

0,0

0,0

-2,1

0,4

0,2

 

Kj:n muutokset, 1.000 €

2015

2016

2017

2018

Menojen vähennys

 

-2

-2

-2

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

1.000 €

TOT
2013

TAM
2014

TAE
2015

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Kaupunkiseudun joukkoliikenne-lautakunta

 

 

 

 

 

 

 

Toimintatuotot

21.478

27.511

34.911

34.911

36.270

37.487

38.407

Valmistus omaan käyttöön

 

 

 

 

 

 

 

Toimintakulut

38.864

44.734

52.011

52.084

52.139

53.318

54.502

Toimintakate

-17.386

-17.223

-17.100

-17.174

-15.869

-15.831

-16.095

Muutos-%

 

-0,9

-0,7

-0,3

-7,6

-0,2

1,7

Investointikulut

604

1.500

1.500

1.500

500

500

500

Valtionosuudet ja muut rahoitusosuudet

 

852

856

856

307

307

307

Pysyvien vastaavien luovutustuotot

 

 

 

 

 

 

 

NETTO

-604

-648

-645

-645

-193

-193

-193

Muutos-%

 

7,3

-0,6

-0,6

-70,0

0,0

0,0

 

Kj:n muutokset, 1.000 €

2015

2016

2017

2018

Vakanssin siirto Kh:lta ympäristötoimialalle

74

74

74

74

Menojen vähennys

 

-904

-743

-678

Yhteensä

74

-830

-669

-604

 

 

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta

 

1.000 €

TOT
2013

TAM
2014

TAE
2015

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Kaupunkiseudun jätehuoltolauta-kunta

 

 

 

 

 

 

 

Toimintatuotot

159

153

156

156

156

156

156

Valmistus omaan käyttöön

 

 

 

 

 

 

 

Toimintakulut

160

153

156

156

156

156

156

Toimintakate

-1

0

0

0

0

0

Muutos-%

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toimielimen investoinnit kv

 

 

Toteutunut 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Tilainvestoinnit

 

100

100

100

100

 

 

 

 

Työvoiman käyttö kv

 

 

Henkilötyövuosien kehitys

Htv

 

 

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

Kj:n TAE 2015

TS
2016

TS
2017

TS
2018

Ympäristötoimiala yhteensä – kaikki lautakunnat

 

 

172,2

 

177*)

175

175

 

 

 

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta

Rakennuslautakunta

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta

 

Sisältää myös rakennuslautakunnan ja kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnan henkilökunnan

146,3

149,9

147,9

147,9

 

 

 

 

Rakennuslautakunta

Henkilökunta sisältyy kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan talousarvioon

-

-

-

-

-

-

-

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

 

25,9

7 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

27,1

9 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

27,1

10 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

27,1

10 hlön palkka jaetaan seudullisesti (Turku 65%)

seudullinen kustannustenjako

seudullinen kustannustenjako

seudullinen kustannustenjako

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta

 

Henkilökunta sisältyy kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan talousarvioon

Laskutetaan TSJ:ltä 2,5 htv

Laskutetaan TSJ:ltä 2,5 htv

Laskutetaan TSJ:ltä 2,5 htv

Salon seudun liityttyä yhteiseen jätehuolto-organisaatioon, laskutus muuttuu

Salon seudun liityttyä yhteiseen jätehuolto-organisaatioon, laskutus muuttuu

Salon seudun liityttyä yhteiseen jätehuolto-organisaatioon, laskutus muuttuu

Salon seudun liityttyä yhteiseen jätehuolto-organisaatioon, laskutus muuttuu

*)

Ympäristöterveydenhuolto

eläinlääkintähuolto /valvontaeläinlääkäri 1 htv

-palkkakustannukset laskutetaan valtiolta kokonaisuudessaan

-sopimus Raision kanssa ja virka-alue Turku, Raisio, Rusko, Naantali

 

eläinhoitola /kaksi eläintenhoitajaa 2 htv

-palkkakustannukset jaetaan 13 sopimuskunnan kesken asukaslukujen suhteessa, Turun osuus n. 50 %

 

eläinhoitola/ eläinsuojeluvalvoja 0,5 htv

-puolet palkkakustannuksista jaetaan 13 sopimuskunnan kesken asukaslukujen suhteessa, Turun osuus n. 75 %

*)

Ympäristönsuojelu

ilmansuojeluyhteistyö 2,5 htv/ Raisio, Naantali, Kaarina ja Parainen sekä teollisuus maksavat noin 70 % yhteistyön menoista, Turku noin 30 %

jätehuoltolautakunnan alaisen henkilökunnan palkkakustannukset 2,5 htv laskutetaan kokonaisuudessaan Turun Seudun Jätehuolto Oy:ltä

 

*)

Seudullinen esteettömyysasiamies

 

*)

Seudullinen joukkoliikenne

 

 

 

Ympäristötoimialan, Kiinteistötoimialan ja Vesiliikelaitoksen yhteiset maankäytön strategiset hankkeet (kaavoitus- ja suunnittelukustannukset sekä infra-, rakennus- ja taseinvestoinnit) kv

Käynnissä olevat maankäytön strategiset hankkeet:

 

 

Keskustan kehittäminen - pohjaa keskustan elinvoiman kehitykselle (3.3.1, 3.3.2)

Fortuna kortteli (Kh)

Kaupunkikeskustan elinvoimaisuutta lisätään ja kaupunkilaisten yhteisiä kaupunkitiloja sekä kävelyn alueita parannetaan kehitettämällä korttelia luovaa taloutta, kauppaa ja matkailua palvelevaksi alueeksi. Ratkaistaan rakennusten suojelun ja täydennysrakentamisen pääperiaatteet

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

Rakennusten myynti

1,5

Piharakenteet

-1,0

 

 

 

 

+ 0,5

Vesiliikelaitos

------

-----

 

-----

 

-----

 

-----

 

Kauppatori (Kh)

Kauppatorin miljöö kohotetaan arvoiseensa asuun (3.3.2).

Tavoitteena on mm.:

-parantaa rakenteiden, rakennusten ja valaistuksen laatua ja ulkonäköä

-järjestää toimintoja siten, että saavutetaan hyvin toimiva ja kaunis kauppatori

-viedä joitakin toimintoja kuten pysäköinti maan alle

-muuttaa Yliopistonkatu kävelyalueeksi myös Kauppatorin kohdalla

-parantaa joukkoliikenteen palvelutasoa

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Yleissuunnitelman tarkistus

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

Suunnittelu, kilpailutus, kaivaukset

-0,85

infra

-5,0

infra

-5,0

infra

-10,0

-21,5

Vesilaitos

Suunnittelun valvonta

-0,03

 

-----

 

-----

 

-----

 

Logomon silta ja parkki

Ratapihankadun varrella oleva pysäköintilaitos ja kävelysilta, joka yhdistää keskustan Logomon alueeseen ja mahdollistaa myös pääsyn asemalaitureille palvellen myös matkojen yhdistämisketjua.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

Suunnittelu

-0,3

Silta + parkkitalo

-1,8

Silta + parkkitalo

-3.7

Silta + parkkitalo

-1,7

-7,5

Vesilaitos

Suunnittelun valvonta

-0,01

 

-----

 

-----

 

-----

 

VR konepaja

Kaupunkikeskustan ja kulttuurielän laajentumisalue, missä mahdollista toteuttaa asuinkerrostaloja (AK) 65.080 k-m2 /1300 asukasta, palveluja ja työpaikkoja (Logomo) 32.775 k-m2/ 550 työpaikkaa

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

Maankäyttösopimus,

infra

1,2

-1,2

infra

2,0

-2,0

infra

3,0

-3,0

infra

0,6

-0,6

0,0

Vesilaitos

Vesihuollon suunnittelu ja rakennuttaminen

-1,1

Vesihuollon rakennuttaminen

-1,0

-----

-----

-----

-----

-1,2

 

 

 

Keskustan elinvoimaa - Kupittaa – Itäharju / kampus ja tiedepuisto (3.3.2, 3.3.4)

TYKS U2

Koko sairaalan kehittämisessä tavoitteena on mahdollisimman tehokas toiminta, jossa tilojen keskinäiset yhteydet eivät saa muodostua esteeksi. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (TYKS) sairaala-alueet Kiinamyllynmäellä ja Savitehtaankadun varrella on tarkoitus yhdistää Helsingin valtatien päälle rakennettavalla kannella. Kannelle on suunniteltu rakennettavan nykyisen U-sairaalan korvaavat tilat.

 

Lääketieteellisen tiedekunnan, Medisiinan, laajennus on monialainen yhteishanke, joka rakentuu sairaalatilojen viereen Karjaan radan varrelle.

 

Kupittaan vanhan aseman tontilla on 5000 k-m2 rakentamatonta rakennusoikeutta.

Turun joukkoliikennesuunnittelussa tavoitellaan runkolinjojen kehittämistä nopeiksi yhteyksiksi. Yksi runkolinjoista Varissuolta keskustaan kulkee Hämeenkadulta Kiinamyllynkadun ja Joukahaisenkadunkautta Kupittaansillalle

ja edelleen Kalevantielle. Tämän kaavanmuutoksen yhteydessä tulee tutkia runkolinjan tavoitteet, pysäkkien paikat ja katutilan mitoitus tällä, joukkoliikenteen käytön kannata erittäin keskeisellä alueella.

 

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj. €

Toimenpide

milj. €

Toimenpide

milj. €

Toimenpide

milj. €

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

MKS, suunnittelu

0

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

Vesihuollon suunnittelua

0

 

-----

 

 

-----

-----

 

Palloiluhalli

Asemakaavan tavoitteena on määritellä tontille käyttötarkoitus, joka mahdollistaa kaupunginhallituksen hyväksymän tavoitteen mukaisesti palloiluhallin rakentamisen tontille ja toiminnan edellyttämien pysäköintipaikkojen sijoittamisen ensisijaisesti tontille. Tavoitteena on mahdollistaa myös nykyisen kaavan mukainen toiminta, mikäli palloiluhalli ei toteudu kyseiselle tontille.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto xx €

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

Pääskyvuorenrinne

Tavoitteena on toteuttaa uusi asuinalue, jonka yhteydessä tulee tarkastella alueen liittyminen olemassa olevaan katu-, kävely- ja pyörätieverkostoon. Jaaninpuiston merkitystä alueelle tulee vahvistaa. Suunnittelualueen maapohja on kaupungin omistuksessa.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto milj.

YTO

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

KITO

 

 

 

 

suunnittelu

-0,15

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

Vesihuollon suunnittelu

-0,03

-----

-----

 

 

Linnakaupunki – merellinen kaupunkikeskusta (3.3.1; 3.3.3; 3.3.4; 3.3.5; 3.3.9)

Kirstinpuisto

Tavoitteena on kaupunkikeskustan laajentaminen ja merellisen kaupunkikeskusta kehittäminen. Pyrkimyksenä on strategian tavoitteiden mukaisesti luoda pohjaa kaupungin kasvulle, kehittää kaupunkikeskustan elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä tarjoamalla mm. houkuttelevia asuin- ja työpaikkaympäristöjä. Veden läheisys lisää kaupungin vetovoimaisuutta. Alueen pinta-ala on noin 17,3 ha.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

KITO

 

 

MKS

 

 

suunnittelu

-0,025

-0,025

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

vesihuollon suunnittelu

-0,04

 

Herttuankulma

Tavoitteena on kaupunkikeskustan laajentaminen ja merellisen kaupunkikeskusta kehittäminen. Pyrkimyksenä on strategian tavoitteiden mukaisesti luoda pohjaa kaupungin kasvulle, kehittää kaupunkikeskustan elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä tarjoamalla mm. houkuttelevia asuin- ja työpaikkaympäristöjä. Veden läheisys lisää kaupungin vetovoimaisuutta. Alueelle on tarkoitus sijoittaa palvelukeskus ja kerrostalovaltainen asuinalue yli 2000 asukkaalle. Kumppanuushanke (3.3.3). Alueen pinta-ala on noin 8 ha.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto milj.

YTO

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

KITO

 

 

MKS

 

Suunnittelu

-0,015

toteutus

-0,05

-0,65

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

vesihuollon suunnittelu

-0,02

toteutus

-0,05

 

Vaasanpuisto

Tavoitteena on kaupunkikeskustan laajentaminen ja merellisen kaupunkikeskusta kehittäminen. Pyrkimyksenä on strategian tavoitteiden mukaisesti luoda pohjaa kaupungin kasvulle, kehittää kaupunkikeskustan elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä tarjoamalla mm. houkuttelevia asuin- ja työpaikkaympäristöjä. Veden läheisys lisää kaupungin vetovoimaisuutta. Linnakaupungin osayleiskaavan yleistavoitteena on ollut kehittää aluetta asumis-, toimisto- ja liiketilakäyttöön, sekä luoda Turkuun ainutlaatuinen merellinen kaupunginosa. Kyseessä on enitnen jätevedenpuhdistamon alue. Alueen pinta-ala on noin 10 ha.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS

2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto xx €

YTO

Uusi asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

KITO

 

 

 

 

 

 

Suunnittelu

-0,025

-0,025

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

Vesihuollon suunnittelu

-0,03

 

Harppuunakortteli

Yleistavoitteena on kaupunkikeskustan laajentaminen ja merellisen kaupunkikeskusta kehittäminen. Pyrkimyksenä on strategian tavoitteiden mukaisesti luoda pohjaa kaupungin kasvulle, kehittää kaupunkikeskustan elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä tarjoamalla tässä hankkeessa vetovoimainen, houkutteleva asuinympäristö Turun linnan läheisyydestä linnan asemaa ja merkitystä kunnioittaen. Alueelle tarkoitus sijoittua myös liike- ja toimistotilaa.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto xx €

YTO

Asemakaava voimaan

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

 

 

 

 

-----

-----

 

Linnanfältti

Linnanfältin alueen toteutuksen pääteemoja ovat kokeellinen puurakentaminen, kaupunkirakennetta eheyttävä (3.3.4) ympäristöönsä sopeutuva täydennysrakentaminen, visuaalinen ja toiminnallinen kaupunkikeskustamaisuus, asumisen uudet muodot (3.3.5) , hankkeen eri toimijoiden yhteistoiminta kehittämistyössä (3.3.3) sekä vahvan omaleimaisen imagon ja identiteetin luominen alueelle arkkitehtonisesti modernin yleisilmeen ja ympäristötaiteen avulla (3.3.10).Uudisrakentamisella on tarkoitus vahvistaa historian ja olemassa olevan rakennuskannan antamia lähtökohtia (2.3.7; 3.3.8).

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto xx €

YTO

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

infra

-0,35

infra

-0,4

-----

-----

infra

-0,9

-2,6

Vesilaitos

vesihuollon toteutus

-0,06

-----

-----

-----

------

-----

-----

 

 

 

 

Skanssi – älykäs ja kestävä kaupunginosa (3.3.1; 3.3.6; 3.3.7)

 

Itäskanssi

Skanssin alue on nimetty kaupungin strategiseksi hankkeeksi (Kh 5.11.2012 § 509).

 

Tavoitteena on suunnitella vetovoimainen kestävän kehityksen periaattein toimiva asuinalue. Alueelle suunni-

tellaan kerrostalovoittoisesti asuinrakennuksia noin 2.200 asukkaalle, sekä alueella tarvittavia palveluja, erityisesti päiväkotia ja koulua. Alueen pohjoisosaan suunnitellaan myös toimitilarakentamista. Alueen läpi suunniteltu raitiotielinjaus mahdolistaa tiiviin maankäytön pysäkkien läheisyydessä ja liikenteen tukeutumisen tehokkaaseen joukkoliikenteeseen (3.3.7). Alueelle suunnitellaan uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä ratkaisuja (3.3.6). Alueen hulevesiratkaisut, liikuntapaikat (2.3.) ja viheralueiden suunnittelu ovat oleellinen osa kaavoitusta.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

KITO

 

 

MKS

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

 

 

 

 

 

Skanssin Vallikatu

Skanssin alue on nimetty kaupungin strategiseksi hankkeeksi (Kh 5.11.2012 § 509).

Tavoitteena on suunnitella vetovoimainen kestävän kehityksen periaattein toimiva asuinalue. Alueen sivuitse suunniteltu raitiotielinjaus mahdolistaa tiiviin maankäytön ja liikenteen tukeutumisen tehokkaaseen joukkoliikenteeseen (3.3.7). Alueelle suunnitellaan uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä ratkaisuja (3.3.6).

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

MKS,

suunnittelu

+ ?

-0,05

 

Infra

 

-0,5

 

Infra

 

-0,8

 

-0,5

 

-1,85

Vesilaitos

Vesihuollon suunnittelu

-0,01

Vesihuollon rakennuttaminen

-0,2

-----

-----

-----

-----

 

 

Halistenväylä (3.3.7)

Koroistenkaari

Tavoitteena on muuttaa Koroistenkaaren ja Ohitustien väliin jäävän asemakaavoittamattoman alue pääosin liike- ja toimistorakennusten alueeksi. Uusi alue liitetään olemassa olevaan katuverkostoon Koroistenkaaren tietä jatkamalla Topinojan tieliittymään saakka. Tarkoituksena on myös selkiyttää alueen ulkoilu- ja virkistysreitistö. Samalla tutkitaan Kaarinan kaupungin puolelle sijoittuvan tuotanto- ja liikerakennusalueen liittämistä katuverkostoon Turun kautta.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

MKS

 

Suunnittelu, infra

-0,35

-----

-----

Infra

-0,4

-5,0

Vesiliikelaitos

-----

-----

vesihuollon suunnittelu

-0,03

-----

-----

vesihuollon rakentaminen

-0,7

 

 

 

 

 

 

 

LogiCity – pohjaa kasvulle (3.1.3; 3.3.1; 3.3.7)

Maa-ainespuisto

Tavoitteena on ensisijaisesti laajan ylijäämämassojen sijoituspaikan sekä muiden maa-ainesten käsittelyä ja varastointia mahdollistavan alueen sijoittaminen Saramäkeen. Toisena tärkeänä tavoitteena on ajanmukaistaa alueella olevien teollisuuskortteleiden asemakaavat ja mahdollistaa uusien teollisuusrakennusten rakentaminen.

Lisäksi on tarkoitus mahdollistaa Toijalan radan hyödyntäminen osana siihen rajoittuvien teollisuuskortteleiden toimintaa. Valmistelun yhteydessä tuli esiin tarve tutkia myös vaarallisten aineiden kuljetuksiin (VAK) liittyvän järjestelyratapihan sijoittamista Toijalan radan yhteyteen.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

Toimenpide

Toimenpide

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

 

 

KITO

infra

-0,25

Infra

-0,5

Infra

-0,8

Infra

-0,9

-2,45

Vesiliikelaitos

vesihuollon rakentaminen

-0,35

vesihuollon rakentaminen

-0,25

-----

-----

-----

-----

 

Mustasuo

Tavoitteena on saada syntymään Toijalan radan ja Tampereen valtatien väliin yhtenäinen teollisuus- ja työpaikka-alue. Tähän päästään siirtämällä nykyisessä kaavassa Mustasuontielle varattu katualue pois radan varresta valtatien viereen. Näin muodostettavien työpaikkatonttien on mahdollista hyödyntää toiminnassaan junarataa. Valmistelun yhteydessä tuli esiin tarve tutkia myös vaarallisten aineiden kuljetuksiin (VAK) liittyvän järjestelyratapihan sijoittamista Toijalan radan yhteyteen.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

KITO

MKS/ maanhankinta, suunnittelu

-0,025

-----

-----

Infra

-0,4

Infra

-1,37

-1,8

Vesilaitos

Vesihuollon suunnittelu

-0,02

-----

-----

Vesihuollon rakennuttaminen alkaa

-0,25

Vesihuollon rakennuttaminen

-0,3

 

 

 

2015 Käynnistyvät maankäytön strategiset hankkeet:

 

Keskustan kehittäminen - pohjaa keskustan elinvoiman kehitykselle (3.3.1, 3.3.2)

Turku Energian tontti

On jatkumo Linnankadun varren muille kehittämishankkeille – Harppuunakortteli ja Linnanfältti ja siten toteuttaa strategista tavoitetta luoda pohjaa kasvulle kehittämällä kaupunkia suurina kokonaisuuksina. Selvitetään säilyvän rakennuskannan uusia innovatiivisia käyttötarkoituksia ja mahdollisuuksia rakentaa alueelle uusia asuinrakennuksia.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

KITO

kumppanin valinta

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

Eerikinkatu 32 – 34 /Vanha vedenjakelu

Selvitetään alueen erilaisia käyttötarkoitusmahdollisuuksia eri keskustatoiminnoille. Toteuttaa strategista tavoitetta painottamalla kasvua keskustaan.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

 

 

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

KITO

Kumppanin valinta

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

Ruusukortteli (TVT)

Tavoitteena täydennysrakentaa eheyttäen olevaa kaupunkirakennetta ja mahdollistaa monimuotoisia asumisratkaisuja olevia palveluja hyödyntäen.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

 

 

KITO

 

 

 

 

toteutus + päiväkoti

 

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

Matkakeskus (Kh)

Tavoitteena on vahvistaa Turun asemaa logistisena solmukohtana, missä kaikki liikennemuodot yhdistyvät toisiinsa katkeamatta (3.1.3). Selvitetään hankkeen palvelukonsepti – eri käyttötarkoitukset ja rakentamisen määrä. Toteuttaa kestävän liikenteen ja liikkumisen kaupunkirakenteellisia edellytyksiä (3.3.7)

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

 

KITO

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

Toiminnalliset selvitykst ja suunnitelmat

 

 

 

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

Uusi siirtolapuutarha

Kaupunginvaltuustossa hyväksytyn uudistamisohejlma 1:n mukainen hanke. Selvitetään mahdollinen Kupittaan siirtolapuutarhan korvaava paikka ja luodaan edellytykset sen toteuttamiselle.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj.

YTO

 

 

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

KITO

Korvaava siirtolapuutarha: suunnitelma + päätös (U1)

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesilaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

 

 

Kupittaa – Itäharju / kampus ja tiedepuisto (Kh) (3.3.1)

 

Aluekokonaisuus, joka on yksi viidestä strategisista maankäytön hankkeista. Tavoitteena liittää alusta alkaen mukaan älykkäät palvelukanava- ja teknologiaratkaisut.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

Konsernihallinto

Ohjelmointi, kehittämissuunnitelmakäynnistämispäätös KH

 

 

 

 

 

 

 

 

YTO

Kehittämissuunnitelma

 

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

KITO

Kehittämissuunnitelma

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

 

 

Halistenväylä (3.3.7)

Koroinen

Liikenteellisesti tavoitteena on mahdollistaa uuden katuyhteyden rakentaminen Markulantieltä Halistensillalle sekä tämän kadun yhdistäminen Koroistenkaareen. Samalla Gregorius XI:n tien liikennejärjestelyjä kehitetään. Vanhan Tampereentien ja rautatien tasoristeyksen tilalle suunnitellaan alikulkua nykyistä tasoristeystä etelämmäksi. Vanhan Maarian Kirkkosillan on tarkoitus jäädä kevyen liikenteen käyttöön. Rautatien osalta kaavoituksen yhteydessä selvitetään kaksirataistamista sekä mahdollisten paikallisjunapysäkkien.

 

Tarkoituksena on mahdollistaa uudisrakentaminen soveltuvilla alueilla sekä luoda edellytyksiä jokivarren aktiivisemmalle virkistyskäytölle.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

YTO

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

 

 

KITO

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

 

Blue Industry Park – pohjaa kasvulle (Kh) (3.3.1)

 

Tavoitteena suunnitella Pernoon meri- ja metalliteollisuuteen keskittyvää tuotannollista kohdetta. Aluekokonaisuus, joka on yksi viidestä strategisista maankäytön hankkeesta ja muiden ohella tukee Turun asemaa osana pohjoista kasvukäytävää.

 

TA 2015

TS 2016

TS 2017

TS 2018

Toteutus

 

 

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Toimenpide

milj.

Kaavatalous netto milj. €

Konsernihallinto

Ohjelmointi, kehittämissuunnitelman käynnistämispäätös KH

 

 

 

 

 

 

 

 

YTO

Kehittämissuunnitelma

 

Asemakaavaluonnos

 

Asemakaavaehdotus

 

Asemakaava KV

 

 

KITO

Kehittämissuunnitelma

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesiliikelaitos

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

-----

 

 

 

ydentävät strategiset tavoitteet kh

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta

 

 

 

Lähtötaso
/vuosi

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS2017

TS2018

Raitiotien yleissuunnitelma

Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.7

 

 

 

 

Yleissuunnitelma valmistuu ja raitiotiestä tehdään päätös

Yleissuunnitelma valmistuu ja raitiotiestä tehdään päätös

 

 

 

Seudullinen liikennejärjestelmätyö

Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.7

 

 

 

 

Osallistutaan aktiivisesti seudun jatkuvaan ljs-työhön .

Laaditaan seudun ljs-suunnitelman pohjalta Turun toimenpideohjelma

Osallistutaan aktiivisesti seudun jatkuvaan ljs-työhön .

Laaditaan seudun ljs-suunnitelman pohjalta Turun toimenpideohjelma

 

 

 

Kävelyn ja pyöräilyn kehittämistä ohjaava asiakirja huomioiden erityisesti koulu- ja työmatkareitistöt

Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.7

2.1 Terve ja hyvinvoiva kaupunkilainen – lasten ja nuorten ylipaino; 2.3.1 aktiivinen kaupunkilainen

 

 

 

 

Laaditaan kehittämisasiakirja ja siitä tehdään päätös

Laaditaan kehittämisasiakirja ja siitä tehdään päätös

 

 

 

Itämeren suojelu - Itämerihaaste

Strategisen linjauksen tunnus:3.3.9

 

 

 

Itämerihaasteen koordinointi kaupungin organisaatiossa

Itämerihaasteen koordinointi kaupungin organisaatiossa

 

 

 

Hulevesien hallinnan kehittäminen

Strategisen linjauksen tunnus 3.3.6

 

 

 

Hulevesiohjelman päivitys

Hulevesiohjelman päivitys

 

 

 

Kaupungin kasvihuonekaasulaskenta ja ilmastonmuutostyö

Strategisen linjauksen tunnus 3.3.6

 

 

 

Osallistuminen kaupungin kasvihuonekaasupäästöjen laskentaan sekä ilmastonmuutostyöhön

Osallistuminen kaupungin kasvihuonekaasupäästöjen laskentaan sekä ilmastonmuutostyöhön

 

 

 

Ruissalon Tammenterhon luontokoulu ja opastuskeskus

Strategisen linjauksen tunnus 3.3.6

 

 

 

Luontokouluopetus ja Ruissaloa koskevan tiedon jakaminen

Luontokouluopetus ja Ruissaloa koskevan tiedon jakaminen

 

 

 

Energianeuvonta

Strategisen linjauksen tunnut 3.3.6

 

 

 

Jatkuu vuoden 2015 ajan – 1 htv/ulkopuolinen rahoitus

Jatkuu vuoden 2015 ajan – 1 htv/ulkopuolinen rahoitus

 

 

 

 

 

Rakennuslautakunta

 

Digitaalisia palveluja kehitetään laajalla ja avoimella yhteistyöllä 3.2.3

 

Lähtötaso

/vuosi

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS2017

TS2018

 

Sähköinen asiointi, eService

Strategisen linjauksen tunnus: 3.2.3

 

 

Ei käytös

Otettu käyttöön

10 %

hakemuksista

10 % hakemuksista

15 % hakemuksista

20 % hakemuksista

25 % hakemuksista

 

Sähköinen arkisto

Strategisen linjauksen tunnus: 3.2.3

 

 

Ei käytös

Aloitus

Sähköinen arkistointi

Sähköinen arkistointi

Sähköinen arkistointi

Myyntiä sähköisestä arkistosta

Myyntiä sähköisestä arkistosta

Rakennusjärjestyksen päivittäminen

Strategisen linjauksen tunnus::

 

Voimassa oleva rakennusjärjestys

Voimassa oleva rakennusjärjestys

Tarkistus ja hyväksyntä

Tarkistus ja hyväksyntä

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

 

 

Lähtötaso

/vuosi

TOT 2013

 

TAM 2014

 

 

TAE 2015

 

TA 2015

TS 2016

TS2017

TS2018

 

Bussien runkolinjaston toteuttamissuunnitelma

 

Strategisen linjauksen tunnus: 3.3.7

 

0

 

 

 

%

%

%

%

 

 

 

 

Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu

 

Vuoden 2015 tavoitteet painopistealueittain ovat:

 

Painopistealue

 

Alatavoite

Turussa jokaisen tulee voida kokea, että työ lisää hyvinvointia

Tehtävänkuvat (sis. perustehtävän määrittelyn) ja vastuualueet ovat selkeät – joka tehtävälle tulee löytyä tehtävänkuvaus

Aktiivinen osaamisen ennakointi

Resurssien sijoittuminen on tarpeita vastaavaa ja joustavaa. Tätä tuetaan yhteisen, kaikki toimialat kattavalla palkkausjärjestelmällä

Turku on vetovoimainen työnantaja

Vastuullinen työyhteisökäyttäytyminen ja motivoiva esimiestyö

 

 

Toiminnan kehittämishankkeet

 

Ohjausasiakirja

Strateginen linjaus, uudistamisohjelma U1/U2, muu viite

2015

2016

2017

2018

Toimialan merkittävimmät strategiset kehittämishankkeet

UudistamiUuuuuu

 

 

 

 

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta:

Kaavoitustaksan uudistaminen (U1)

Kv:n päätös uusista maksuperusteista ja yksikköhinnoista

Taksan toimeenpano päätöksen jälkeen jätettyjen kaava-aloitteiden osalta

Taksan toimeenpano päätöksen jälkeen jätettyjen kaava-aloitteiden osalta

Taksan toimeenpano päätöksen jälkeen jätettyjen kaava-aloitteiden osalta

 

Yleiskaavaprosessin uudistaminen

Ns. rullaavan yleiskaava: perustietojen määrittely ja ylläpito

Yleiskaavan perustietojen ylläpito

Yleiskaavan perustietojen ylläpito

Yleiskaavan perustietojen ylläpito

 

Kaavapäiväkirjan uudistaminen ja laajentaminen maankäytön projekteihin

Määrittely

Hankinta ja käyttöönotto

Seuranta

Seuranta

 

Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelman ja taksan uudistaminen

Kv:n päätös uudesta taksasta

ja ltk:n päätös valvontaohjelmasta

Taksan ja valvontaohjelman toimeenpano

Taksan ja valvontaohjelman toimeenpano

Taksan ja valvontaohjelman toimeenpano

 

Liikenne- ja katusuunnittelujärjestelmän kehittäminen tietokantapohjaiseksi

Työn määrittely ja käynnisminen

Hankinnan valmistelu ja mahd. pilotointi

Käyttöönotto aloitetaan

Uusi järjestelmä on käytös

Rakennuslautakunta:

Taksojen ajanmukaisuus

Arviointi ja toimenpiteet

Arviointi ja toimenpiteet

Arviointi ja toimenpiteet

Arviointi ja toimenpiteet

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

Tuotekehitys

Jatkuvaa

Jatkuvaa

Jatkuvaa

Jatkuvaa

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta:

Jätetaksat ja -maksut

Ltk:n päätös

Ltk:n päätös

Ltk:n päätös

Ltk:n päätös

Konsernihallinnon omistamat, koko kaupunkia koskettavat merkittävimmät strategiset kehittämishankkeet

Matriisit, Drive Turku, Paikalla –palvelu, Monitori

 

 

 

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta:

Maankäytön toimintamalli

Toimintamallin käyttööotto: Projektityöskentely maankäytön projekteissa

Projektityöskentely maankäytön projekteissa

Projektityöskentely maankäytön projekteissa

Projektityöskentely maankäytön projekteissa

 

Tonttituotanto- ja palveluverkkoprosessien yhteen sovittaminen (Kymppi-Moni) osana maankäytön toimintamallia

Kaavavaranto (määrittely, työkalun hankinta ja käyttöönotto)

Kaavavarannon ylläpito

 

Väestöennusteet

 

 

 

Paikalla -palautepalvelu

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

 

Sähköinen arkistointi

 

 

 

 

 

Älykäs sähköinen liikenne - ensimmäinen sähköajoneuvoilla toteutettu bussilinja

Sähköbussilinjan suunnittelu ja konseptointi, latauspaikkojen edellytysten varmistaminen maankäytössä ja liikennesuunnittelussa

Latauspaikkojen toteutuminen

Liikennöinti alkaa

 

Rakennuslautakunta:

Sähköinen arkistointi

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

DriveTurku –pilottikohde (Föli-nettisivut)

 

Käytössä, reittiopas toteutus

Käytössä

Käytössä

Käytössä

 

DriveTurku: nettikaupan toteuttaminen, kaupunkilaisten yhteinen tunnistautuminen, palvelupaketit

 

Toteutus

Toteutus

Käytössä

Käytössä

 

Paikalla-palautepalvelu

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

Paikalla-palvelun käyttö

 

Älykäs sähköinen liikenne - ensimmäinen sähköajoneuvoilla toteutettu bussilinja

sähköbusslinjan suunnittelu ja konseptointi, liikenneoperaattoriratkaisu

kalustoratkaisut ja koeajot

liikennöinti alkaa

 

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta:

Seudulliset jätehuoltomääräykset hyväksytään jätehuoltolautakunnassa

Määräykset voimassa

Määräykset voimassa

Määräykset voimassa

Määräykset voimassa

Muiden toimialojen strategiset hankkeet, joihin toimialan pitää varata resursseja

 

 

 

 

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta:

InfraBIM/ Kiinteistöliikelaitos

 

 

 

 

Rakennuslautakunta:

-

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

-

 

 

 

 

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta:

-

 

 

 

 

Muut hankkeet ja projektit, joiden kokonaiskustannusarvio ylittää 2.milj euroa

 

 

 

 

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta:

-

 

 

 

 

Rakennuslautakunta:

-

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

Maksu- ja informaatiojärjestelmä 4,0 milj. e.

1,5 milj.e.

 

 

 

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta:

-

 

 

 

 

 

 

7.TOIMIELINKOHTAISET TIEDOKSI ANNETTAVAT TUNNUSLUVUT

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta

Tunnusluku

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Tuottavuus ja taloudellisuus

 

 

 

 

 

 

 

€ /asukas

36,06

33,37

33,65

40,69

40,61

 

 

Kaupunkisuunnittelu

 

 

 

 

 

 

 

Hyväksytyt asemakaavat yhteensä (lkm) kv/ksyl

12/12

6/7

19/4

11/8

 

 

 

Asemakaavat, joiden hyväksymispäätöksestä on valitettu oikeusasteisiin (lkm/ %-osuus hyväksytyistä kaavoista)

3/13 %

2/15 %

8/35 %

5/26 %

 

 

 

Hyväksymispäätösten pitävyys %

100 %

100 %

100%

(1 ratkaisematta)

100 %

(2 ratkaisematta)

 

 

 

Kaavoituksen kesto (med/kk) käynnistämisestä ehdotuksen hyväksymiseen lautakunnassa,vähäiset / merkittävät kaavat

6,7/13,4

5,4/17,5

10,8/15,4

6,3/24,2

 

 

 

Asemakaavojen sisältämä kerrosala yhteensä (kem2)

231.925

107.908

277.000

345.000

 

 

 

-Kerrostalot (AK)

10.600

48.666

116.000

148.000

 

 

 

-Pientalot (AP, AR)

24.536

4.200

26.000

65.000

 

 

 

-Omakotitalot (AO)

24.272

7.810

37.000

22.000

 

 

 

-Palvelut, työpaikat

172.517

47.232

98.000

110.000

 

 

 

Poikkeamisluvat (kpl, kaavoitettu/ kaavoittamaton alue)

74/75

80/35

47/26

50/27

 

 

 

Ympäristönsuojelu

 

 

 

 

 

 

 

Ympäristöluvat ja muut päätökset

43

58

60

66

71

75

 

Ympäristötarkastukset

616

551

564

570

570

600

 

Tammenterhon luontokoulun kävijämäärä (hlö)

3775

3730

3380

4047

3900

3900

 

Ympäristöterveys

 

 

 

 

 

 

 

Eläinhoitolan maksulliset hoitopäivät

 

 

 

7854

8000

8000

8000

Tehtyjen tarkastusten määrä

 

 

 

2668

2400

2400

2400

Myönnetyt luvat kpl

 

 

 

348

350

350

350

Tilojen käyttö (m2)

6068,40

6068,40

6068,40

6444,50

6444,50

6444,50

 

sisältää maatutkimuslaboratorion, Tammenterhon luontokeskuksen, Aurajoen opastuskeskuksen ja eläinhoitolan tilat 1866,10 m2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakennuslautakunta

Tunnusluku

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Tuottavuus ja taloudellisuus

 

 

 

 

 

 

 

€/asukas

 

 

 

 

 

 

 

Muut

 

 

 

 

 

 

 

Myönnetyt luvat, m2

177.449

215.953

195.366

142.145

140.000

 

 

Myönnetyt luvat, kpl

1459

1517

1628

1516

1600

 

 

Myönnetyt asunnot,

pientalot/muut, kpl

127/744

148/1140

128/1104

105/606

100/800

 

 

Valmistuneet rakennukset m2

188.535

200.288

193.165

155.545

150.000

 

 

Valmistuneet asunnot,

pientalot/muut kpl

130/669

110/999

157/950

108/571

100/600

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Tunnusluku

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Tuottavuus ja taloudellisuus

 

 

 

 

 

 

 

kustannukset / asukas (Turku)

84,15

86,92

92,46

96,00

-

-

-

matkat / asukas (Turku)

112

114

117

115

-

-

-

matkamäärä milj. matkaa (Turku)

19,9

20,4

21,0

21,0

20,0

22,0

22,0

matkamäärä kaupunkiseutu (sis. Turku)

-

-

-

-

24,0

27,0

27,0

asiakastyytyväisyys kaupunkiseutu

4,0

4,0

3,9

4,0

4,0

4,0

4,0

korttimatkojen osuus kaikista, kaupunkiseutu, % (30.6.2014 saakka vain Turku)

84,1

84,6

85,1

86,7

85,0

86,0

87,0

nettilatausten määrä, kaupunkiseutu (30.6.2014 saakka vain Turku)

12.065

20.957

26.152

49.971

lisääntyy

lisääntyy

lisääntyy

kausikorttimatkat/kunta (1.7.2014 alkaen)

-

-

-

-

-

lisääntyy

lisääntyy

Muut

 

 

 

 

 

 

 

linja-autoliikenteen kokonaiskustannusindeksi

173,3

3,9 %

182,5

5,3 %

191,7

5,0 %

193,1

0,8 %

-

-

-

ostoliikenteen kustannus, keskiarvo, e/ajotunti, kaupunkiseutu (30.6.2014 saakka vain Turku)

52,6

54,2

61,2

62,1

-

-

-

Tilojen käyttö (m2)

palvelutoimisto

varasto/työtila

 

90,0

55,5

 

120,4

55,5

 

120,4

55,5

 

120,4

55,5

 

120,4

130,0+64,5

 

120,4

130,0

 

120,4

130,0

 

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta

Tunnusluku

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Tuottavuus ja taloudellisuus

 

 

 

 

 

 

 

Jätemaksujen kohtuullistamis-
päätökset (kpl)

-

-

-

562

500

500

500

 

8.RISKIENHALLINTA

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta, rakennuslautakunta ja kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta

Riski

Seuraukset

Toden-näköisyys

Vaikutus

Merkittävyys

Nykyinen
varautuminen

Toimenpiteet

Vastuuhlö/

aikataulutus

Tietojärjestelmät eivät käytettävissä

 

 

 

 

 

 

 

Henkilöstöresurssit

 

 

 

 

 

 

 

Toimitilat eivät käytettävissä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Riski

Seuraukset

Toden-näköisyys

Vaikutus

Merkittävyys

Nykyinen
varautuminen

Toimenpiteet

Vastuuhlö/

aikataulutus

Maksujärjestelmän kaatuminen

 

 

 

 

 

 

 

Henkilöstöresurssit; avainhenkilöt vaihtavat työpaikkaa tai henkilöstön voimavarat eivät riitä koko ajan lisääntyneeseen työhön seudullisen tehtävän seurauksena

 

 

 

 

 

 

 

Kustannusten yllättävä kasvu; Indeksin hallitsematon kasvu, valtiontuen pieneneminen, vääristynyt kilpailutilanne markkinoilla, matkamäärän lasku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9.MUUT KAUPUNKITASON OHJAUSASIAKIRJAT JA RESURSSIEN PITKÄN AIKAVÄLIN OHJAUS

 

Ohjausasiakirja

Ohjaustieto

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta:

Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma, Rakennusperintöohjelma, Itämerihaasteen toimenpideohjelma; MAL -aiesopimus

 

 

Rakennuslautakunta:

 

 

 

 

Kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta:

 

Kaupunkiseudun kuntien välinen yhteistoimintasopimus ja sen liite 1

 

 

Kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta:

 

Kaupunkiseudun kuntien sopimus yhteisestä jätehuoltolautakunnasta (valmisteilla)