Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta23003.12.20147

2918-2014 (633)

TLO:n ja Savonlinja Oy:n pysäkkiehdotus ja reittimuutosehdotus

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että TLO:lle ja Savonlinja Oy:lle annetaan oikeus käyttää Aurakatu 2 tilausbussipysäkkiä ottopysäkkinä OnniExpress-liikenteessä.

Tksjlk § 230

TLO / Liikennejohtaja Hannu Lehmus 20.11.2014:

Haemme uuteen lupaan esityksen mukaista reittiä osuudelle Raisio, Keo - Turku, Kupittaan asema. Toimivat matkaketjut ovat myös meidän visiomme kehittää linja-autoliikenteen matkustusosuutta ja kilpailukykyä suhteessa varsinkin henkilöautoiluun. Matkaketjun jokaisella tuottajalla on oma roolinsa ja osaamisensa. Turun seudulla FÖLI - liikenne luo kattavan palvelun, jossa runkolinjat kulkevat keskitetysti Kauppatorin kautta. Luodaksemme asiakkaille edellytykset mahdollisimman toimivan liityntäliikenteen käyttämiseen, esitämme Kupittaan aseman lisäksi Turun toiseksi ottopysäkiksi Aurakatu 2 pysäkkialuetta.

Mikko Rindell Oy on ilmoittanut lopettavansa hakemuksemme pohjana olevan liikenteen 1.12. Nopean käsittelyaikataulun vuoksi olemme yhdessä ELY - keskuksen kanssa sopineet, että me jatkamme siirtymähetken liikennettä alihankintana vanhoilla lupaehdoilla. Asiakkaille ei näin koidu siirtymävaiheessa haittaa.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 25.11.2014:

Föli-alueen asukkaiden ja kuntien kannalta on hyvä, että OnniExpress lähtee Turun kauppatorin läheltä, sillä se lisää Fölin houkuttelevuutta liityntäliikenteenä Helsinkiin matkustettaessa.

Pyydetty ottopysäkki Aurakatu 2 on tilausliikenteen pysäkki eikä sen käytöstä OnniExpressin ottopysäkkinä aiheudu haittaa Föli-liikenteelle. Aurakatu 2 ei ole hakemuksessa päätepysäkki vaan ottopysäkki, joten pysäkkiaika on kohtuullinen.

Joukkoliikennetoimisto on selvittänyt Turun kaupunkisuunnittelun suunnitteluyksiköstä, että myöskään heillä ei ole mitään sitä vastaan, että OnniExpressin ottopysäkki sijaitsee Aurakatu 2:ssa.

Liite 1TLO:n anomuksen 20.11.2014 reitti- ja pysäkkikartta

Vt. suunnittelupäällikkö Jouko Tervonen 28.11.2014:

Savonlinja Oy hakee reittiliikennelupaa OnniExpress-liikenteen linjalle Raisio – Turku – Helsinki – Kuopio – Tahko. Savonlinja Oy on täydentänyt hakemustaan siltä osin, että linjalle esitetään samaa reittiä Raisiosta Turkuun kuin TLO:n hakemuksessa. Tämä linja liittyy kiinteästi TLO:n hakemaan liikenteeseen, joten myös Savonlinja Oy:lle tulee myöntää lupa reittimuutokseen ja pysäkin käyttöön.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää hyväksyä TLO:n ja Savonlinja Oy:n anomuksen Aurakatu 2 tilausajopysäkin käyttämisestä ottopysäkkinä sekä siihen liittyvästä reittimuutoksesta. Muutos tulee voimaan 1.1.2015.

PäätösAsia palautettiin Miikkolan Alanderin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi kaupunkisuunnittelun lausunnon hankkimiseksi.


Liitteet:

Tksjlk § 230
Liite 1:TLO:n anomuksen 20.11.2014 reitti- ja pysäkkikartta