Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta19022.10.20148

6881-2014 (633)

Turun Seudun Vanhustuki ry:n aloite maksuttomista rollaattorimatkoista

Tiivistelmä:

Tuodaan lautakunnalle tiedoksi Turun seudun vanhustuki ry:n aloite ja ehdotetaan sen merkitsemistä käsitellyksi.

Tksjlk § 190

Edunvalvontaryhmän vastaava Risto Kapari / Turun Seudun Vanhustuki ry 15.5.2014:

Liikuntaesteisille tasa-arvoiset oikeudet joukkoliikenteessä

Turun seudun bussiliikenne Föli käynnistyy 1.7.2014. Fölin käynnistymisen myötä hyötyvät Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa, Liedossa ja Ruskolla bussia käyttävät asukkaat, hinnat tulevat olemaan samat kuin Turun sisäisessä liikenteessä, mikä on matkustajille taloudellinen etu.

Kuntien välisestä sopimuksesta käy myös ilmi, että ilman maksua saa matkustaa lastenvaunuissa tai –rattaissa lasta kuljettava matkustaja ja mukana olevat alle 7-vuotiaat. Tämä käytäntö on ollut Turun sisäisessä liikenteessä jo vuosia.

Olemme yhdistyksenä useaan otteeseen puuttuneet Turun busseissa rollaattorilla matkustavien ongelmiin. Muun muassa Turun joukkoliikenteen taholta on aiemmin annettu lupauksia, että uusien bussien keskioville tullaan asentamaan rahastuslaite, johon rollaattorilla kulkeva voi jatkossa maksaa. Uusia busseja on ilmestynyt niin Turun kaupungin sisäiseen liikenteeseen kuin seutuliikenteeseenkin, mutta keskiovien rahastuslaitteita ei ole näkynyt. Turun Seudun Vanhustuki ry pitää epäoikeudenmukaisena ja ihmisarvoa loukkaavana sitä, että rollaattoria käyttävät on edelleen jätetty huomioimatta joukkoliikenteen uudistuksia tehtäessä.

Edellä mainitusta käy ilmi, miten eriarvoisuus matkustajien kesken jatkuu. Emme puutu toisten matkustajien saavutettuihin etuihin, mutta peräänkuulutamme oikeudenmukaista käytäntöä, että myös rollaattoria käyttävillä on mahdollisuus kulkea maksutta Turun seudun busseissa. Kysymyshän on niistä kanssaihmisistämme, joiden liikkuvuus on korkean iän, vamman tai sairauden myötä heikentynyt, eivätkä he aiheetta käyttäisi bussipalveluja.

Turun Seudun Vanhustuki ry esittää kannanottonaan, että Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta ottaisi huomioon edellä esittämämme perustelut ja päättäisi ilmaismatkojen myöntämisestä myös rollaattoria käyttäville Turun seudun busseissa.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 14.10.2014:

Turun Seudun Vanhustuki ry ehdottaa lautakunnalle osoitetussa aloitteessaan 15.5.2014, että lautakunta myöntäisi ilmaismatkat rollaattoria käyttäville henkilöille Turun seudun joukkoliikenteessä.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on käsitellyt tätä asiaa viimeksi 19.6.2013 § 140 (Turun Seudun Vanhustuki ry:n vaatimus 25.3.2013). Tällöin se ei ole myöntänyt maksutonta matkustusoikeutta rollaattoria käyttäville henkilöille. Lautakunta on päättänyt 19.3.2014 § 56 Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen lipunhinnoista. Turun Seudun Vanhustuki ry on uudistanut vaatimuksensa 15.5.2014 lähettämässään kirjeessä.

Taloustilanteemme ei edelleenkään anna mahdollisuutta lisätä maksuttomiin matkoihin oikeutettujen henkilöiden määrää. Uusia matkustajia ei tulisi houkutella joukkoliikenteen käyttöön maksuttomuudella vaan entistä paremmalla joukkoliikenteen sujuvuudella ja tarjoamalla omatoimisesti mutta apuvälineillä liikkuville asiakkaille palvelulinjatasoista palvelua.

Turussa ja muissa kaupunkiseudun kunnissa toimii palvelulinjaliikennettä, joka on suunniteltu erityisesti liikuntarajoitteisten henkilöiden tarpeisiin ja jossa maksaminen rollaattorinkin kanssa matkustavalle on helppoa. Palvelulinjat noudattavat rauhallista ajorytmiä. Kaikissa Turun palvelulinja-autoissa on matkakortin lukijalaite myös keskioven kohdalla. Näin vanhukset ja liikuntarajoitteiset, jotka ovat palvelulinjojen pääkäyttäjiä, voivat nousta bussiin myös keskiovelta.

Jos on mahdollista lisätä rahaa ikääntyneiden ihmisten liikkumiseen joukkoliikenteessä, rollaattoria käyttävien henkilöiden kulkemista voidaan helpottaa palvelulinjaliikenteen tarjonnan parantamisella, ei maksuttomilla matkoilla nopeatempoisessa massaliikenteessä.

Bussien keskisillat ovat jo nykyisellään usein täynnä, vaikka keskisiltoja on kasvatettu 1,3 metristä 1,9 metriin ja saatu näin lisätilaa pyörätuoleille, lastenvaunuille ja rollaattoreille istumapaikkamäärää vähentämällä. Aiemmissa, rollaattorien käyttöä paikallisliikenteessä koskeneissa keskusteluissa liikennöitsijöiden yhteinen kanta on ollut, että joukkoliikenteen yleisen sujuvuuden kannalta rollaattorilla kulkevien matkustajien ei tulisi kulkea busseissa ilmaiseksi.

Ei ole syytä olettaa, että rollaattoria tai muuta liikkumisen apuvälinettä käyttävä henkilö olisi vähävaraisempi kuin toinen samanikäinen henkilö, joten maksuttomuudelle ei ole sosioekonomista perustetta. Ikääntyneille suunnattu hiljaisen ajan alennus klo 9 ja 13 välillä on tasapuolinen kaikille tämän ikäryhmän matkustajille.

Vähävaraisilla henkilöillä on mahdollisuus sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin.

Veteraanit ja pyörätuolia käyttävät henkilöt matkustavat maksutta Turun seudun joukkoliikenteessä.

Turun Seudun Vanhustuki ry:n kirjeessä mainittuja keskiovien lukijalaitteita käsitellään Vanhusneuvoston aloitetta koskevassa asiakohdassa.

Kunnat ovat sopineet Föli-alueen tariffeista 1.7.2014 alkaen. Koska kyse on koko Föli-alueen liikenteeseen vaikuttavasta merkittävästä asiasta, tulee kunnilta pyytää asiasta lausunnot, jos lautakunta haluaa harkita maksuttomien rollaattorimatkojen mahdollisuutta. Yksittäinen kunta ei voi tehdä erillistä päätöstä, vaan samat säännöt pätevät koko Föli-alueella.

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta merkitsee selvityksen tiedokseen ja Turun Seudun Vanhustuki ry:n aloitteen käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi lautakunta päätti Salmisen Heikkilän kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti kehottaa Turun Seudun Vanhustuki ry:tä ohjeistamaan kohderyhmäänsä palvelulinjojen käyttäjäksi.

Käsittelyn aikana Miikkola teki Alanderin kannattamana ehdotuksen asian palauttamiseksi. Asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 10-2. Asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Laulumaa, Salminen, Maaskola, Heikkilä, Vartiainen, Kekkonen, Rannikko-Laine, Hellgren, Tavio ja Nordqvist. Asian palauttamisen puolesta äänestivät Miikkola ja Alander.

Miikkola jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Liite 1Jäsen Miikkolan eriävä mielipide 22.10.2014 päätökseen "Turun seudun Vanhustuki ry:n aloite maksuttomista rollaattorimatkoista"

Jakelu

tiedTurun Seudun Vanhustuki ry


Liitteet:

Tksjlk § 190
Liite 1:Jäsen Miikkolan eriävä mielipide 22.10.2014 päätökseen "Turun seudun Vanhustuki ry:n aloite maksuttomista rollaattorimatkoista"