Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta8607.05.20146

13722-2013 (032)

Föli-bussikorttien myyntiperiaate muille kuin Turun kaupunkiseudun asukkaille

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että Föli-bussikortteja myydään viranomaisalueen ulkopuolisille asiakkaille samaan hintaan kuin viranomaisalueen asukkaille silloin, kun kyse ei ole henkilökohtaisesta, kuntalaisuuteen perustuvasta alennuksesta. Lapsi-, nuoriso-, seniori- yms. alennukset eivät koske muita kuin viranomaisalueen asukkaita.

Tksjlk § 86

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 2.5.2014:

Lautakunta on aiemmin päättänyt lipputuotteista ja niiden hinnoista. Useat lipputuotteista perustuvat kuntalaisuuteen. Esimerkiksi kausikorteista saatava tulo menee asiakkaan kotikunnalle. Viranomaisalueen kunnat myös myöntävät erityisiä alennuksia, esim. seniorialennus, jonka saadakseen asiakkaan tulee todistaa kuntalaisuutensa.

Kaupunkiseudun kannalta on toivottavaa, että viranomaisalueen ulkopuoleltakin tulevat henkilöt käyttävät joukkoliikennettä ja esimerkiksi jättävät henkilöautonsa kauemmas ja jatkavat keskustaan bussilla. Ns. ulkopaikkakuntalaisille myytävistä lipuista ja niiden tulonjaosta tulee päättää. Ulkopaikkakuntalaisella tarkoitetaan tässä tekstissä muita kuin Turun, Kaarinan, Raision, Naantalin, Liedon ja Ruskon asukkaita.

Aikuisten kausikortit ja kestokortit ovat haltijakohtaisia. Lisäksi aikuisten arvokortit  ja Tupla-yhdistelmäkortit ovat aikuisilla haltijakohtaisia. Näitä kortteja voidaan myydä kuntalaisuudesta riippumatta ja jakaa tulot käytön mukaan linjoille.

Alennusryhmien 1 ja 2 kausikortit ja arvokortit ovat henkilökohtaisia. Myös Tupla-yhdistelmäkortit ovat opiskelijoilla ja nuorilla henkilökohtaisia. Kyse on erityisistä alennuksista, jotka kunnat maksavat joukkoliikennesubventiona ja joita kunnat tarjoavat omille kuntalaisilleen.

Esimerkiksi ulkopaikkakuntalainen nuori voi ostaa itselleen aikuisen arvokortin tai aikuisen kausikortin ja matkustaa sillä joka tapauksessa edullisesti.

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että muille kuin Turun kaupunkiseudun viranomaisalueen asukkaille myydään aikuisten kausikortteja, kestokortteja, arvokortteja ja Tupla-kortteja samaan hintaan kuin viranomaisalueen asukkaille. Alennusryhmien 1 ja 2 kortteja ei myydä muille kuin viranomaisalueen asukkaille ja niiden myynti edellyttää kuntalaisuuden todentamista. Muiden kuin Turun kaupunkiseudun viranomaisalueen asukkaiden lipputulot jaetaan tulona kaupunkiseudun bussilinjoille käytön suhteessa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedJokinen Martti
tiedJoukkoliikennetoimiston henkilökunta
tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedVarsinais-Suomen ELY-keskus
tiedPaasikivi Jari