Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta19023.10.20132

3538-2013 (065)

Mobiililippupalvelu

Tiivistelmä:

Ei julkinen asia. Salassapidon peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 6.1 § 3 kohta.

Tksjlk § 190

Kehityspäällikkö Jari Paasikivi 18.10.2013:

 

Taustaa:

Turun seudun joukkoliikenne kilpailutti yhdessä Tampereen ja Oulun kanssa kännykkälippupalvelun keväällä 2013 (Tksjlk 22.5.2013 § 114). Hankinta kilpailutettiin Turun toimesta ja Oulu ja Tampere voivat ottaa palvelun käyttöön erillisellä päätöksellä. Optiona kilpailutuksessa oli myös toimittajan mahdollisuus tarjota mobiilippupalvelua, joka kattaisi sovellukset yleisimmille alustoille.

 

Kilpailutuksen voittanut Global Network tarjosi mobiililippupalveluun optiota. Yhtiön kanssa on syksyn 2013 aikana tehty tarkentavia määrittelyjä palvelun sisällöstä sekä järjestelmän ominaisuuksista.

 

Tehtyjen tarkentavien määrittelyiden pohjalta tilaaja on saanut käsityksen järjestelmän ominaisuuksista ja soveltuvuudesta omaan toimintaympäristöönsä. Lisäksi tarkennusten myötä on toimittaja voinut alentaa osasta optiota sen hintaa, jonka lisäksi Turku on esittänyt tarkastuslaitteiden ja sovelluksen lisäämistä kokonaisuuteen, jotta lippujen väärinkäyttö voidaan estää mahdollisimman tehokkaasti.

 

Toimittaja on ilmoittanut, että mobiilipalvelut ovat käytettävissä testattuna noin kolmen kuukauden kuluessa tilauksesta.

 

Tarjottu kokonaisuus koostuu kolmesta pääkokonaisuudesta:

1.Bussilippujen hankinnan mobiilisovelluksista sekä maksupalveluista (jälkilaskutus (Collector), luottokorttimaksaminen (Visa ja Mastercard) sekä mobiilioperaattorimaksaminen (Sonera ja Elisa, DNA:n osalta on vielä pieni epävarmuus palvelun toimintaan saamiseksi)   

2.Matkalippujen oikeellisuuden tarkastamisen sovelluksesta ja tarkastuspalvelusta

3.Tarkastuslaitteistosta ja sen asennuksesta

 

Ratkaisun kokonaiskustannus on seuraava:

1.Sovellukset ja maksupalveluavaukset yhteensä 14.000 € sekä ylläpitomaksut noin 240 €/kk sekä operaattorimaksamisen kuukausimaksut noin 350 €/kk

a.Sovellusten hinta 11.200 € on alkuperäisen option mukainen

b.Operaattoreiden IP-laskutuspalvelun avausmaksut ovat lisähankinta, koska tällä on voitu toteuttaa SMS-lippupalvelua edullisempi tapa kytkeytyä puhelinoperaattorimaksamiseen. Myyntiprovisio on alentunut tämän myötä puhelinoperaattorimaksamisessa 4,9 % siihen verrattuna mitä SMS-lipuissa on myyntiprovisio.

c.Maksukorttimaksuissa (11,5 %) ja laskutuspalvelumaksuissa (7 %) myyntiprovisiot option mukaiset.

d.Sovelluksen ylläpito ja muut kuukausimaksut ovat alentuneet tarkentavien määrittelyjen kautta (alkuperäisen optiotarjouksen mukaan kuukausimaksujen suuruus oli 1.200 €)

 

2.Tarkastuslaite-sovellus 5.000 € ja 11 €/kk/tarkastava laite, kun laitteita suunniteltu 100 kpl

a.Turun määrittelyissä vaatima lisäominaisuus, joka on lisähankinta verrattuna alkuperäiseen optioon

 

3.Tarkastuslaitekokonaisuus (teline ja tarkastuslaite) noin 200 €/kpl, yht. 20.000 €, lopullinen hinta riippuu käytettävän tarkastuslaitteen lopullisesta hinnasta sekä tarvittavista asennustarvikkeista

a.Teline hankitaan lisähankintana mobiililippupalveluun liittyen, koska kyseessä on erikoisteline, joka on suunniteltu vain tätä käyttöä varten, hinta 70 €/kpl

b.Tarkastuslaitteena käytetään Nokia Lumia 520 puhelimia, jotka hankitaan Turun kaupunkikonsernin sopimustoimittajan kautta (hinta-arvio nyt noin 125 €/kpl)

c.Lisäksi erikseen hankitaan tarvittaessa kiinnitystarvikkeita, joilla teline saadaan kiinnitettyä eri bussityyppeihin

 

4.Tarkastuslaitteiden asentamiseen varaudutaan 5.000 € kustannuksin.

a.Työ hankitaan erikseen tarpeen mukaan.

 

Hankinnan kokonaishinta on 44.000 € ja palvelujen ylläpidosta ja muista vastaavista elementeistä syntyy noin 1.700 € kuukausittaiset jatkuvat kustannukset. Lisäksi tulevat maksettavaksi myyntiprovisiot, joiden suuruus vaihtelee myynnin ja maksutavan mukaan. Hankinnan kokonaishinta on 44.000 €, josta option osuus on 11.200 € euroa. Täten alkuperäisen sopimukseen tehtävän lisähankinnan arvo on 32.800 €. Hankintalain 28 § (Suorahankinta lisätilauksissa) kohdan 2 mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan, kun kyseessä on alkuperäiseen hankintasopimukseen sisältymätön lisäpalvelu. Tällöin lisäpalvelujen kokonaisarvo saa olla enintään 50 prosenttia alkuperäisen hankinnan arvosta. Kyseessä oleva lisähankinta jää alle 50 prosentin alkuperäisen hankinnan arvosta.

  

Mobiiliratkaisut niin erilaisissa informaatiopalveluissa kuin myyntikanavina ovat jatkuvasti kasvava sektori yleisesti ja Turun seudun joukkoliikenteessäkin palveluiden helppo saavutettavuus on yksi keskeinen tekijä, jolla joukkoliikenteen kiinnostavuutta pyritään järjestelmällisesti lisäämään.

 

Jo aiemmin toteutettu ja vakiintuneen käyttäjäjoukon saavuttanut SMS-lippupalvelu ei vastaa välttämättä kuluttajien nykyisiä ajatuksia mobiilipalveluista ja tästä syys mobiilipalveluita tulee kehittää edelleen. Mobiilimyyntikanava on hyvä tie tarjota helposti saavutettava uusi myyntikanava ja jossa mahdollistuu myös myynti muilla maksutavoilla kuin käteisellä kertatuotteille.

 

Mobiiliapplikaatiot toteutetaan kaikkiin kolmeen yleisimmin käytössä olevaan puhelinalustaan (Windows, Android, Ios) ja toimittaja on sitoutunut ylläpidon kautta päivittämään applikaatiot toimimaan myös näiden alustojen uusissa versioissa.

 

Koska uusi palvelumuoto vaatii alkuinvestointeja, tulee palvelussa olla myytävät tuotteet niin, että palvelu voi saavuttaa myös riittävän kysyntävolyymin, jolloin myyntikohtainen kustannus saavuttaa muuten joukkoliikenteessä tavoitellun kustannustason.

 

Mobiilikanavassa esitetään myytäväksi seuraavia tuotteita:

- aikuisten ja lasten kertaliput

- matkailijatuotteet

- lisäksi myöhemmin voidaan myyntiin tuoda uusia tuotteita esimerkiksi pe-su -lippu tai kuukausituote (aikuinen, nuori, lapsi).

 

Koska palvelun ylläpidon lisäksi kustannuksia muodostuu mobiilikanavassa erityisesti maksumenettelyihin liittyen, ehdotetaan että mobiilikanavassa otetaan käyttöön näiden kustannusten kattamiseksi maksutapalisät, joilla katetaan osa myyntikanavan kustannuksista (myyntiprovisio: jälkilaskutteinen myynti (Collector) 7 %, maksukorttimaksut 11,5 %, operaattorimaksaminen 12 %).

 

Maksutapalisiksi ehdotetaan seuraavaa:

- kertalippuostot

                      - 20 senttiä/tuote maksukorttimaksut ja operaattorimaksaminen

                      - 10 senttiä/tuote myynti jälkilaskutuksena

 

- matkailijatuotteet ja mahdolliset muut lyhytkestoiset kausituotteet

                      - 50 senttiä/tuote maksukorttimaksut ja operaattorimaksaminen

                      - 40 senttiä/tuote myynti jälkilaskutuksena

 

- myöhemmin mahdollisesti tulevat kk-tuotteet   

                      - maksutapalisän suuruus määritetään myöhemmin

 

iQ Payments Oy:n tarjous 23.10.2013 sekä Global Network Oy:n projektisuunnitelma hankkeen etenemisestä ovat lautakunnalla nähtävänä kokouksessa.

 

Puolet mobiilippupalvelun investointikustannuksista voidaan kattaa valtion erillisellä, maksujärjestelmäkehitykseen tarkoitetulla valtionrahalla.

 

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 18.10.2013:

 

Ehdotus        Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää käyttää Turun seudun joukkoliikenteen osalta kännykkälippuhankintaan liittyvän mobiiliapplikaation option sekä ostaa määritellyt lisäominaisuudet. Lisäksi erillisenä hankintana ostetaan tarkastuslaitteet (noin 100 kpl) Turun kaupunkikonsernin kilpailuttaman sopimustoimittajan kautta. Hankinnan kokonaishinta on 44.000 euroa, minkä lisäksi kuukausittaiset kustannukset ovat noin 1.700 euroa.

 

Lisäksi joukkoliikennelautakunta päättää ottaa esityksen mukaiset maksutapalisät käyttöön mobiilimyyntikanavassa.

 

Tilaajaa sitova sopimus ei synny tällä päätöksellä vaan asiasta erikseen tehtävällä tilaajan ja toimittajan välisellä alkuperäiseen hankintasopimukseen liitettävällä lisäasiakirjalla tai tilauksella.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedGlobal Network Oy
tiedOulun kaupunki joukkoliikenne
tiedTampereen kaupunki, Tampereen joukkoliikenne
tiedKilpi Riikka
tpvMykrä Timo
tiedNylund Tero
tpvPaasikivi Jari