Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta13019.06.201311

14129-2012 (016)

Jäsen Miikkolan aloite joukkoliikenteen toimintaa kuvaavista tunnusluvuista ja mittareista

Tiivistelmä:

Aloitteen tekijä ehdottaa, että linjoista tehdään matkakohtaiset kannattavuuslaskelmat. Joukkoliikennetoimisto toteaa, että laskelmat on mahdollista jatkossa tehdä kulloinkin päätöksenteon alla olevista kohteista.

Tksjlk § 130

Mikael Miikkola 13.12.2012:

Ko. toimielimen asiakirjassa on mainittu kuusi (6) erilaista tunnuslukua ja mittaria. Niihin esitetään lisättäväksi: kohta 7) matkahinta/ajokilometri.

Perusteita: Joukkoliikennetoimistolla on halutessaan tiedot eri reittien pituuksista sekä liikennekustannuksista. Niistä voimme laskea kunkin reitin kannattavuuslaskelmat; kertamatkalla arki/viikonloppuisin, viikoittain, kuukausittain ja vuosittain. Niistä voidaan päätöksenteon perustaksi tehdä havaintoja oikeiden ratkaisuiden tekemiseksi (vrt. kannattamattomat vuorot näkemyserot TLO:n kanssa).

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 5.6.2013:

Eri linjojen kannattavuudesta voidaan tehdä laskelmia ostohintatietojen, ajosuoritteen ja matkamäärien pohjalta. Linjojen jatkuva seuranta tarkoittaisi käsityönä tehtävää tilastojen laskemista, johon joukkoliikennetoimistolla ei ole henkilöresursseja. Miikkolan ehdottama kannattavuuslaskenta voidaan tehdä tarvittaessa tietystä, päätöksenteossa olevasta kohteesta ja esimerkiksi vuosittain koko linjastokokonaisuudesta.

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta merkitsee jäsen Miikkolan aloitteen käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päätös asiassa tehtiin esittelijän muutetusta esityksestä.

Jakelu

tiedMiikkola Mikael